Aslak

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Päävalmentaja Väätäinen: Päätös oli helppo

Suomi lähtee Vancouverin olympialaisten mäkihypyn päättävään joukkuekisaan ilman ykköstähti Janne Ahosta. Maanantain kisassa joukkueessa ovat siis Matti Hautamäki, Harri Olli, Janne Happonen ja Kalle Keituri.

Lauantain suurmäen kisan koekierroksella kaatunutta ja polvensa loukannutta Ahosta säästellään lentomäen MM-kisoihin, jotka hypätään Slovenian Planicassa 18.-21. maaliskuuta.

Ahonen on jo aiemmin ilmoittanut MM-lentomäen olevan hänen kautensa toiseksi tärkein tapahtuma olympialaisten jälkeen.

- Annetaan Jannen keskittyä MM-lentomäkeen, päävalmentaja Janne Väätäinen kertoi STT:lle.

Vaikka Ahosen loukkaantuminen olikin pelättyä lievempi, sillä oli tietysti iso rooli joukkuemäkipäätöksessä.

- Sinänsä vamma ei ole mahdoton, mutta kipuja on. Silloin on ihan itsestään selvää, ettei lähdetä leikkimään ja riskeeraamaan, Väätäinen totesi.

- Kyllä tämä päätös oli hyvin helppo. Mutta jos olisi ollut 4-5 päivää enemmän aikaa, niin todennäköisesti se olisi silloin ollut erilainen.

Suomen mäkijoukkue on viimeksi jäänyt ilman olympiamitalia Lillehammerissa 1994. Jäädäänkö nytkin, kun ryhmä on mäessä ilman selkeää ykkösmiestä?

- Kyllä tuo nelikko pystyy hyvänä päivänä ihan mihin vain, heiltä on nähty helkkarin hienoja hyppyjä. Oberstdorfin joukkuemäessä (tammikuun lopussa, Suomi 3:s) Kalle Keituri oli mukana, ja suoriutui oikein hyvin. Janne Happonen ei ollut silloin mukana, mutta hänen suorituksensa ovat olleet hyviä täällä, Väätäinen rauhoitteli.

- Asiat ovat aika hyvin.

  • Vancouver2010

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  2. 2

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  3. 3

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  4. 4

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  5. 5

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  6. 6

    Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

  7. 7

    Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

  8. 8

    Omistaja huomasi autossaan valon: Sisältä nousi tuntematon mies lumiharja kädessään

  9. 9

    Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

  10. 10

    Aloittelijoiden räpiköinti MM-laduilla ärsytti – Juha Miedolta tiukkaa tekstiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  5. 5

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  6. 6

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  7. 7

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  10. 10

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  2. 2

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  3. 3

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  4. 4

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  5. 5

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  6. Näytä lisää