Unelma, Anelma

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Morgenstern voittoon, suomalaiskaksikko kahdeksan joukossa

Mäkihyppääjät Matti Hautamäki ja Ville Larinto jatkoivat varmaa virettään maailmancupissa lauantainakin.
Keskiviikkona Kuopiossa kaksoisvoiton ottaneet suomalaiset olivat sijoilla 7 ja 8. Järjestys vaihtui, kun Matti Hautamäki oli nyt Ville Larintoa edellä.

- Ei täysosuma, mutta ihan jees. Mäki kuin mäki, ja homma toimii. Tyytyväinen voi olla, päävalmentaja Pekka Niemelä totesi cupissa sijoilla kolme (Larinto) ja neljä (Hautamäki) olevan kaksikon varmuudesta.

Lillehammerin HS138-mäessä hypätyn kisan voittoon ja samalla cup-kärkeen venytti Itävallan Thomas Morgenstern varmoilla 138,5 ja 137,5 metrin hypyillä. Norjan Johan Remen Evensen (138,5 ja 136) riemastutti kotiyleisöä kakkossijallaan, eroa Morgensterniin jäi 4,5 pistettä. Norjan Tom Hilde otti kolmannen palkintopallipaikan ennen Itävallan Andreas Kofleria, joka on cup-pisteissä kakkosena.

Hautamäki ponnisti kaksi kertaa 130,5 metriä, ja toisen kierroksen suoritus nosti miehen kymmenenneltä sijalta ylöspäin. Larinto avasi hienosti 135,5 metrillä ja oli avauskierroksen kahdeksas. Toinen hyppy jäi 126 metriin, mutta sija kuitenkin säilyi samana.

- Tasokasta kaikin puolin, mutta pikkuisen positiivisia virtauksia olisi saanut olla. Tuulikompensaatio ei ihan hyvitä sitä, mikä tilanne todellisuudessa on, Niemelä arvioi takatuuleen molemmilla kierroksilla taistelemaan joutuneen Hautamäen iltaa.

- Villellä tuli toiseen hyppyyn teknistä virhettä, meni vähän yrityksen puolelle. Kun täydellistä hyppyä hakee, siinä on vaarana, että menee sitten pikkaisen yli. Voima purkautuu vähän väärään suuntaan, päävalmentaja jatkoi Larinnosta.

Kisan kolmas suomalaishyppääjä Juha-Matti Ruuskanen jäi hankalassa tuuliraossa 104,5 metriin ja oli 49:s. Anssi Koivuranta jäi perjantain karsintaan, ja sunnuntain kisaan sekä Koivuranta että Ruuskanen karsivat paikkaa. Larinto ja Hautamäki ovat mukana automaattisesti cupin kärkikymmenikön miehinä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Poliisi julkaisi lohduttoman videon Kolumbian lentoturman selviytyjästä onnettomuuspaikalta

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    5. 5

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    9. 9

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. Näytä lisää