Sampsa

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Matti Hautamäki yhdeksäs Oberstdorfin lentomäessä

Suomalaissuoritukset mäkihypyn maailmancupin kisassa Oberstdorfin lentomäessä jättivät MM-valintoja pohtivan päävalmentaja Pekka Niemelän hienoisen ymmälleen.

Sijat (9-17-20-36) jäävät hieman kauden perustasosta, mutta selitystä vaisuuteen ei tarvinnut ihan tuulesta temmata.

Yhdeksänneksi yltänyt Matti Hautamäki venytti avauskierroksella 205 metriä ja oli kierroksen viides. Toinen hyppy jäi 189,5 metriin, musertavan takatuulen siivittämänä. Ja vielä musertavampaa oli huippuvireisellä Janne Happosella: tuulikompensaatiota 169,5 ja 180,5 metrin hyppyihin tuli yhteensä peräti 31,6 pistettä eli eniten koko hyppääjäporukasta.

- Huippukuntoiselle miehelle toivoisi onnea mahdollisimman paljon. Nyt pärjääminen oli mahdotonta, vaikka hän hyppäsikin hyvin, Niemelä harmitteli 20:nneksi jääneen Happosen kohtaloa.

- Tällä hetkellä kisa, tai lähinnä tulokset, tuntuu pettymykseltä. Pitää vähän nieleskellä tulosta, koska enemmän oli luvassa. Silti mieli on kuitenkin positiivinen. Hautamäki hyppää tasaisen hyvin, Happonen välillä todella hyvin, ja (Kalle) Keituri (17:s) teki hyvän tuloksen lupaavilla hypyillä.

Niemelä ei sortunut selittelemään tuulella liikaa, sillä se kiusasi hyppääjistöä tasaisen varmasti läpi kisan. Voittajastakaan ei jäänyt epäselvyyttä, sillä Itävallan Martin Koch jätti Norjan Tom Hilden 21,8 pisteen päähän ja maanmies Gregor Schlierenzaueriin eroa kertyi 23,9 pinnaa.

- Systeemissä olisi kehittämisen paikka. Pahimmat tuuliraot (yli +10 pistettä) pois, niin saadaan hyvät kisat ja kenenkään ei tarvitse selitellä, Niemelä mietti ensimmäistä kautta käytössä olevan systeemin "lastentauteja".
 
Koch (214,5 ja 210,5 metriä) hyppäsi kummallakin kierroksella pisimmän hypyn ja vahvisti mainettaan lentomäkispesialistina: uran molemmat maailmancup-voitot ovat lentomäestä ja miehen 18 mc-palkintopallisijasta puolet on tullut mäkisirkuksen jättiläisistä.

Ennen MM-kisoja maailmancupissa hypätään vielä sunnuntainen joukkuekisa Oberstdorfissa sekä kaksi kisaa tulevalla viikolla Norjan Vikersundissa. Suomen ryhmän sunnuntain kisaan muodostavat Happonen, Keituri, Olli Muotka (lauantaina 36:s) ja Hautamäki.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    3. 3

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    6. 6

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    7. 7

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    8. 8

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    9. 9

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    3. 3

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    6. Näytä lisää