Meri, Vellamo

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Näistä muistetaan Oslon edelliset MM-kisat: Mitalisade, Nykäsen läpimurto ja outo viesti

Oslon isännöimät hiihtolajien MM-kisat alkavat keskiviikkona. Kun kaupunki oli edellisen kerran vetovastuussa, elettiin vuotta 1982 ja otsikoihin liiteli muuan Matti Nykänen.
MM-hiihdot vuonna 1982 olivat Matti Nykäsen läpimurtokisat. Hän venytti kisojen päätöspäivänä suurmäen maailmanmestariksi, vasta 18-vuotiaana. Jyväskyläläinen leiskautti Holmenkollenin mäestä molemmilla kierroksilla pisimmät hypyt ja toi Suomelle kisojen ainoan kultamitalin. Kovin moni ei Nykäsen hyppyjä nähnyt, sillä kisa käytiin sakeassa sumussa ja lumisateessa.

Suomi voitti Oslossa 29 vuotta sitten peräti yhdeksän mitalia. Nykäsen kultamitalin lisäksi saaliina oli neljä hopeaa ja neljä pronssia. Suomalaiset ylsivät mitaleille kisojen jokaisessa lajissa eli mäkihypyn lisäksi maastohiihdossa ja yhdistetyssä.

Miesten 4x10 kilometrin hiihtoviesti oli yksi MM-historian erikoisimmista hiihdoista. Kultamitalin jakoivat Norja ja Venäjä, joiden ankkurit Oddvar Brå ja Aleksandr Zavjalov ylittivät maalilinjan yhtä aikaa. Myös pronssi meni jakoon Suomen ja Itä-Saksan kesken, kun Juha Mieto tavoitti Frank Schröderin ankkuriosuudella, ja miehet tulivat maaliin rinta rinnan. Mieto venytti maaliviivalla saksalaista paremmin, mutta kun virallista maalikameraa ei ollut, pronssi meni jakoon.

Maastohiihdossa suomalaisten menestynein oli Hilkka Riihivuori, joka voitti kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Riihivuori oli mitalilla jokaisessa henkilökohtaisessa kilpailussa, mutta viestissä Suomi jäi neljänneksi.

Mäkihypyssä suurmäen mestari Nykänen oli mukana Suomen pronssijoukkueessa joukkuekilpailussa, ja oli normaalimäessä neljäs. Yhdistetyssä mitali tuli joukkuekilpailusta, jossa Suomi ja Norja jakoivat hopean.

Norja käytti kotikisojensa edun täysillä hyväkseen ja voitti 14 mitalia. Norjalaiset kahmivat seitsemän kultaa eli voittivat yhtä monta lajia kuin muut maat yhteensä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    3. 3

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Kiista olympialaisten jääkiekosta paisuu – NHL-pelaajilla yksi kompastuskivi ylitse muiden

    8. 8

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    9. 9

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    10. 10

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      90-luvun Beverly Hills -povipommi tuoreissa kuvissa – 42-vuotias tähti ei arkaillut: Avara kaula-aukko paljasti roimasti dekolteeta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    3. 3

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. Näytä lisää