Selma

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Kuopio menetti mäkihypyn maailmancupin osakilpailun

Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n mäkikomitea päätti tulevan kilpailukauden kalenterista torstaina.
Puijon putoamista maailmancup-kalenterista osattiin odottaa jo etukäteen, eikä komitean puheenjohtajan Jouko Törmäsen mukaan asiasta enää edes keskusteltu.

- Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Puijo olisi poissuljettu iäksi, Törmänen sanoi.

- Jos kisajärjestäjien ja FIS:n välille löytyy yhteisymmärrys olosuhteiden kehittämiseksi, niin Puijo voi olla mukana jo seuraavalla kaudella.

Törmäsen mukaan Puijolla on luvattu parannuksia kisaorganisaation kehittämiseen ja kilpailupaikkojen parantamiseen jo vuosia. Raja tuli nyt vastaan, kun niitä ei ole toteutettu.
 
Kuusamon päivät vaihtuivat

Kuusamossa hypättävän maailmancup-avauksen kilpailupäivät vaihtuivat alkuperäisestä suunnitelmasta lauantaille ja sunnuntaille kansainvälisten tv-yhtiöiden vaatimuksesta.

Nordic Openingin järjestäjät toivoivat hyppypäiviksi perjantaita ja lauantaita.

- Siihen aikaan vuodesta ei ole ampumahiihdon tai alppihiihdon maailmancupia ja tv-yhtiöt halusivat jonkun kohokohdan sunnuntaille, Törmänen kertoi.

Mäkihypyn maailmancupissa hypätään tulevalla kaudella 36 osakilpailua. Kiertue alkaa Kuusamosta 26. marraskuuta ja päättyy Planicaan 16.-18. maaliskuuta. Lahdessa hypätään Salpausselän kisoissa 3.-4. maaliskuuta.
 
Alipaino huolettaa

Keskeisin sääntöihin liittyvä uudistus tulevalla kaudella liittyy hyppääjien painoindeksiin.

Käytännössä painoindeksin muutos 20,5:stä 21:een tarkoittaa sitä, että indeksin alittavat urheilijat joutuvat hyppäämään hieman lyhyemmällä suksella.

- Me haluamme pitää hyppääjät normaalipainoisina ja pitää heidät tietystä trendistä pois, Törmänen kertoi.

Naismäkihyppäät hyppäävät jo tulevan kauden kilpailuissa uudella puvulla.

- Uudet puvut ovat naisellisempia ja huomioivat naisen vartalon muodot paremmin, Törmänen kertoi.

Suunniteltu miesten ja naisten sekajoukkuekilpailu etenee seuraavaksi FIS:n hallituksen käsittelyyn.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    3. 3

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    7. 7

      Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

    8. 8

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    9. 9

      Mies ammuskeli pizzeriassa Washingtonissa – Syynä valeuutinen Hillary Clintonin pyörittämästä lapsiseksiringistä

    10. 10

      Tietoturvaguru älypuhelimelle viritettävästä ansasta Ylelle: ”Se on elämän loppu, kun sinua siitä syytetään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    9. 9

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    3. 3

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. Näytä lisää