Niko, Niklas, Niilo

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Kolmella mennään: Mäkimaajoukkue ei panosta määrään

Keski-Euroopan mäkiviikolle valmistautuva Suomen maajoukkue yrittää panostaa määrän sijasta laatuun. Neljän kisan klassikkokiertueella hyppää vain kolme suomalaista.
Ratkaisu minimiehistöstä syntyi itsestään, koska keskiviikkona ja torstaina Sveitsin Engelbergissä hypätyistä Continental-cupin kisoista ei herunut suomalaisnäyttöjä. Sellaisista eivät käyneet Sami Heiskasen tiistainen 36:s ja Sami Niemen keskiviikkoinen 38. sija.

- Kolmella hyppääjällä mennään. Jos joku olisi yltänyt Engelbergissä huipputuloksiin, joukkueen täydentämistä olisi voinut ajatella, Suomen päävalmentaja Pekka Niemelä kertoi.

Näin 60. Keski-Euroopan mäkiviikon aloittavat torstaina Oberstdorfin HS137-mäen karsinnalla Janne Happonen, Matti Hautamäki ja Anssi Koivuranta.
 
Maajoukkue puolittui

Vielä viime kauden mäkiviikolla Niemelän luotsattavana oli kuuden hyppääjän joukkue.

- En ainakaan minä muista ajassa taaksepäin, milloin joukkue olisi näin pieni ollut. Loukkaantumiset ovat koetelleet, Niemelä viittasi esimerkiksi Ville Larinnon poissaoloon.

Lukuisista kolhuista kärsineen Happosen toipuminen maailmancupin alkuun oli suoritus sinänsä.

Suomalaishyppääjät ovat liidelleet alkukaudesta kaukana cupin kärkikahinoista. Koivuranta on kokonaiskilpailussa parhaana 18:s.
Maajoukkue yritti paikata lumelta ponkaistujen harjoitushyppyjen puutetta ennen joulua ja sen jälkeen. Luonnonolot olivat tälläkin kertaa vastaan.

- Suomessa riehui maanantaina ja tiistaina sellainen myrsky, ettei Kuopion poikien (Happonen, Hautamäki) hyppäämisestä Sotkamon Vuokatissa tullut mitään. Koivurannan Anssi sai onneksi kaksi harjoituskertaa alle Rovaniemellä, Niemelä sanoi.

Niin sanotulla knock out -systeemillä eli pudotuskilpailuna hypättävällä mäkiviikolla suomalaisilla on käytännössä vain voitettavaa.

- Haastajina lähdemme kisaan, se on selvää, päävalmentaja Niemelä myöntää.

Jotta mäkisavotta ei kävisi liian helpoksi, keskiviikkona alkuillasta Münchenin lentokentälle jalkautunut Suomen joukkue huomasi, että Koivurannan yksi suksipari oli kateissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    4. 4

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    5. 5

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    8. 8

      Pohjois-Korean ensimmäinen nainen nähtiin julkisuudessa ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen

    9. 9

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    10. 10

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    6. 6

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    4. 4

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    5. 5

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    6. Näytä lisää