Matti, Matias

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Lauri Asikainen onnistui Engelbergissä

Lauri Asikainen hyppäsi tänään uransa parhaan sijoituksen Engelbergin maailmancupkisassa sijoittuen kisassa kuudenneksitoista.
Kuusamon Eräveikoissa hyppäävän Asikaisen hypyt kantoivat 129 ja 129,5 metriä ja toivat yhteensä pisteet 250,7.

Sunnuntain tulokseen Asikainen oli tyytyväinen.

- Hyvältä tuntuu. Tänään sain kaksi tasaista hyppyä. Ei ollut ylimääräisiä puristuksia tai paineita. Eilen mietin, mikä hypyssä ei toiminut. Asento pääsi kaarteella vähän karkaamaan ja sen takia ponnistus jäi vähän epäselväksi. Tänään sitten keskityin ponnistukseen ja asentoon enemmän.

Ennen joulutaukoa Asikainen on täyttänyt omat tavoitteensa maailmancupia ajatellen.

- Kolmessa kisassa olen päässyt keräämään pisteitä. Pisteiden keräys oli tavoitteenakin. Tästä on hyvä lähteä joulutauolle. Onnistuneet suoritukset antavat hyvin motivaatiota tauolle ja treeneihin, Asikainen kommentoi.

Kisan voitti Itävallan Gregor Schlierenzauer 273,7 pisteellä. Kakkostilan sunnuntain kisassa jakoivat Schlierenzauerin maanmies Andreas Kofler sekä Saksan Andreas Wellinger.

Ville Larinto karsiutui toiselta kierrokselta. Ensimmäisen kierroksen 120 metrin hyppy  toi 112,6 pistettä ja oikeutti sijaan 41.

Mika Kulmala ei selvinnyt karsinnasta eteenpäin.

Päävalmentaja Pekka Niemelä oli iloinen Asikaisen suorituksesta.

- Lauri teki tänään uransa parhaan tuloksen. Täysin hyppäämällä tehty tulos ilman myönteisiä olosuhdevaikutuksia. Se on hieno juttu ja tärkeä onnistuminen. Laurin pääsy hyvälle omalle tasolle oli juuri se mitä päivältä haettiin ja siinä onnistuttiin. Laurin kehityskäyrä on ollut puolen vuoden ajan vahva. Toinen hyvä signaali oli Ville Larinnon karsintahyppy.

Engelbergin jälkeen mäkimiesten työnteko jatkuu joulutauolla. Tauon jälkeen vuorossa on Keski-Euroopan mäkiviikko. Suomen joukkueeseen mäkiviikolle  on nimetty seuraavat urheilijat: Lauri Asikainen, Ville Larinto, Olli Muotka ja Sami Niemi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    4. 4

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. 6

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    7. 7

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    8. 8

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    9. 9

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    10. 10

      Trumpin hallinto kumosi yksityisten vankiloiden kiellon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    4. 4

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. Näytä lisää