Keijo

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Mäkivalmentaja Pekka Niemelä hengenvaarassa Sotshissa

SOTSHI 2014
Mäkimaajoukkueen päävalmentaja Pekka Niemelä joutui vaaralliseen tilanteeseen olympiakylässä tiistaina, kun teki lähtöä joukkueen 6. kerroksessa sijaitsevista majoitustiloista.
- Tilasin hissin. Ovet aukesivat ja astuin sisään. Seuraavaksi tein erittäin huonot telemarkit noin metrin pudotuksen jälkeen hissikorin katolle. Onneksi katto oli metrin eikä 10 metrin päässä, Niemelä kertoi eilen illalla.
Hän sanoi yleensä tarkistavansa, onko kerrokseen ovien kilahduksen lisäksi saapunut myös hissi.

- Luin Ilta-Sanomien netistä jutun brittikelkkailijasta, joka meinasi pudota 10 metriä. Nyt kuitenkin naputtelin tekstiviestiä enkä keskittynyt.

Kyseinen hissi on ollut melkoinen tapaus. Niemelän kakkosvalmentaja Topi Sarparanta ja useat urheilijat ovat jääneet sinne jumiin, ja laite toimii vain ajoittain.

- Olen raportoinut asiasta joukkueen ylijohdolle ja kehottanut kaikkia vakavasti harkitsemaan portaiden käyttöä koko ajan. Tälle minun jutulleni voi naurahtaa, mutta pahimmillaan voi käydä todella huonosti.

Hissiä on "korjattu" joka päivä, mutta remontti on ikuinen.

- Sen verran patriootti olen, että vakuutan, ettei hissi ole Koneen tuotantolinjalta.

IS:n tietojen mukaan osa jumiin jääneistä suomalaisista urheilijoista on hissin jumitettua kiskonut ovet käsivoimin auki ja ryöminyt ulos, jos hissi on pysähtynyt osittain kerroksen kohdalle. Jos rakkine operaation aikana lähtisi liikkeelle, henkilö olisi vakavassa hengenvaarassa.
  • sotshi-2014

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    4. 4

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    5. 5

      Lions Club seisottaa järvellä ”talvisodan kersanttia” sementtiä jaloissa – erikoinen jäidenlähtökisa suututti reserviupseerit

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    8. 8

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    9. 9

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    10. 10

      Nasa ilmoitti ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – tiedotustilaisuus luvassa keskiviikkona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    10. 10

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    4. 4

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    5. 5

      Lions Club seisottaa järvellä ”talvisodan kersanttia” sementtiä jaloissa – erikoinen jäidenlähtökisa suututti reserviupseerit

    6. Näytä lisää