Unelma, Anelma

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Thomas Morgenstern: Paluu suurmäkeen pelotti

Mäkihypyn kolminkertainen olympiavoittaja Thomas Morgenstern myöntää, että paluu suurmäkeen pelotti häntä.
Morgenstern kaatui rajusti ja loukkasi päänsä Kulmin lentomäen harjoituksissa 10. tammikuuta. Silloin hän joutui kahdeksi viikoksi sairaalaan parantelemaan vammojaan.

Keskiviikkona Morgenstern hyppäsi ensi kerran loukkaantumisensa jälkeen suurmäestä, Sotshin olympiamäessä Rosa Hutorissa.

- Mäen voima ja koko ovat luonnollisesti pelottavia, kun ottaa huomioon, mitä päässäni liikkuu... Niinpä keskiviikko ei ollut mikään helppo päivä, Morgenstern kertoi torstaina lehdistötilaisuudessa.

- Olen onnellinen ja tyytyväinen, kun hyppäsin niin hyvin, hän sanoi.

Hän oli harjoitusten ensimmäisellä kierroksella 17:s ja toisella 24:s.

Sunnuntaina hypätyssä normaalimäen olympiakisassa hän oli 14:s.

Morgenstern kaatui jo joulukuussa Titisee-Neustadtin kisassa. Silloin hän sai vammoja kasvoihinsa ja sormi murtui.

27-vuotais Morgenstern sanoi, että hän pohtii tulevaisuuttaan ja uransa jatkoa olympialaisten jälkeen.

Itävallan mäkivalmentaja Alexander Pointner kertoi, että Morgensternin paluu suurmäkeen on tehnyt häneen vaikutuksen.

- Hän ei ole enää 18-20-kesäinen. Nuoret hyppääjät eivät ajattele onnettomuuksia, he eivät pelkää.

- Thomas on jo hieman vanhempi ja ennen kauden tapaturmia keskustelimme mäkihypyn turvallisuudesta, Pointner sanoi.

Lähde: Reuters

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Näin Mika Salo perustelee, miksi Mercedeksen kuljettajavalinta pitäisi olla selviö: ”Ottaisin ilman muuta Bottaksen”

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Testaa, miten sinkku olet!

    8. 8

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Apu: Posti hukkasi toimittajalegenda Helena Petäistön Linnan juhlien kutsun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    3. 3

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    8. 8

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    9. 9

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    10. 10

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Näin Mika Salo perustelee, miksi Mercedeksen kuljettajavalinta pitäisi olla selviö: ”Ottaisin ilman muuta Bottaksen”

    6. Näytä lisää