Jutta

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Uusi Harri Olli palaa vanhoin konstein

Mäkihyppy
Hymy leviää silmiin asti ja olemus on aurinkoinen. Harri Olli vaikuttaa muuttuneelta mieheltä.
Katsekontaktia tosin on vaikea saada, vaikka välimatkaa on nelisenkymmentä senttiä ja häiriötekijät vähissä Rukan mäkimontussa.
Olli meni keväällä naimisiin. Lokakuussa hänestä tuli isä.

- Minusta ihan mukavia muutoksia. Ei ole siitä mitään negatiivista sanottavaa, Olli puhuu katseen harhaillessa mäkeen.

Vanha Olli vaikuttaa väistyneen, mutta mäkeen hän palaa vanhoin konstein.

- Isä tekee ohjelmat, Lahessa kattoo Kytösahon Pasi ja Haaralan Marko sitten Rovaniemellä, Olli kertoo.

Olli kisaa perjantai-iltana mäkihypyn maailmancupissa ensi kertaa liki neljään vuoteen. Hän hankki paikan Rukan avauskisaan karsinnasta.

Paluulla on myös pidemmän tavoitteen tähtäin, mutta siitä Olli ei vielä halua puhua.

- Katotaan sitä tämän viikonlopun jälkeen, Olli sanoo.
 
"Röyhkeä norjalainen"

Olli ei äkkiseltään vaikuttanut järin tyytyväiseltä 114-metriseen karsintahyppyynsä, eikä ollut laisinkaan varma sen riittävyydestä kisaan.

Vielä empivämpi oli konkari Janne Ahonen, joka jäi 112,5 metriin, mutta mahtui kuin mahtuikin cup-kisaan.

- Ihan perussuorittamista tämän hetken tasoon. Myös harjoituksissa, vaikka sijoitukset vaihteli. Kopioita toisistaan olivat, Ahonen kertaa.

Olli ja Ahonen mukaan lukien kerrassaan seitsemän suomalaista selvitti karsinnan. Heistä paras oli Anssi Koivuranta, joka pääsi kotimäessään 133,5 metriä ja oli avauskisaan karsineista toinen.

- Yllättävän pitkälle riitti, vaikka tuntui, ettei ilmaa hirveästi ollut. Yllättävän hyvin, Koivuranta päivitteli.

Koivuranta sai vartoa pitkään karsintaa johtavan hyppääjän paikalla. Vasta viimeinen mies, Norjan Anders Bardal meni ohi.

- Hemmetti. Viimeiseen jätkään. Se kehtasi tulla ohi. Röyhkeä norjalainen, Koivuranta hymähti.

Karsintaloikan tasoisella esityksellä Koivuranta voi perjantaina nousta korkealle.

- Jos muut hyppää samalla tavalla, niin varmaan samalle sijalle kuin nyt, Koivuranta tiesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    4. 4

      Suomi kiinni MM-finaalipaikassa!

    5. 5

      Suomen Kuvalehti: Yle muutti päälliköidensä tehtäviä Sipilä-jupakan takia

    6. 6

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    7. 7

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    8. 8

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    9. 9

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    10. 10

      Tältä näyttää sisältä espoolainen metroasema, jonne ei tule yhtään metrojunaa eikä matkustajaa – katso video

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    4. 4

      Suomi kiinni MM-finaalipaikassa!

    5. 5

      Suomen Kuvalehti: Yle muutti päälliköidensä tehtäviä Sipilä-jupakan takia

    6. Näytä lisää