Tatu, Daniel, Taneli

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Janne Ahonen pitkälle kisatauolle? Valmentaja: Taustalla mystinen terveysongelma

Mäkihyppy
Hannu Lepistö kertoo suojattinsa menevän tutkimuksiin sunnuntaina.
Janne Ahonen epäonnistui hypyssään pahoin lauantaina Rukan maailmancupin kilpailussa, jonka tuomaristo päätti lopulta mitätöidä vaikeiden olosuhteiden takia. Kyseessä oli Ahoselle toinen peräkkäinen heikko kisaviikonloppu, sillä avauskisasta Klingenthalista tuloksena oli 41. sija.

Ahosen valmentaja Hannu Lepistö kertoo Ilta-Sanomille, että heikkojen tulosten taustalla on terveyshuolia.

– Kesä ja syksy olivat kunnon puolesta nousujohteisia. Sitten Janne sai viruksen syyskuun ja lokakuun vaihteessa. Hän makasi ihan voimattomana, reporankana sohvan pohjalla, Lepistö paljastaa.

– Ensimmäinen antibioottikuuri ei purrut, toinen kovempi puri. Sen jälkeen voimat eivät ole palanneet. Sitä emme tiedä, onko Jannen elimistössä vielä jotakin pielessä.

Ilta-Sanomat ei tavoittanut Ahosta kommentoimaan tilannettaan. Lepistö kertoo, että sairauden takia lokakuun harjoitukset jäivät kokonaan tekemättä.

– Janne sanoi aina, ettei hän kerta kaikkiaan pysty, että on niin kipeä olo. Hän ei palautunut harjoituksista ollenkaan.

Valmentajan mukaan lääkärit ovat tehneet Ahoselle verikokeita, mutta toistaiseksi heikkoon palautumiseen ei ole löytynyt syytä.

– Tämä on mysteeri. Voi tuntua selitykseltä, mutta kun näen ja kuuntelen miestä, niin jokin on pahasti pielessä, Lepistö sanoo.

Lepistön mukaan Hiihtoliiton pitkäaikainen lääkäri Antti Eskola tutkii Ahosen sunnuntaina Lahdessa.

Maailmancup jatkuu ensi viikonloppuna Norjan Lillehammerissa. Sen jälkeen vuorossa ovat kisaviikonloput Venäjällä Nizhni Taglissa ja Sveitsin Engelbergissä.

Hannu Lepistö, nähdäänkö Janne Ahosta maailmancupin kilpailuissa lähiviikkoina?

– Todennäköisesti ei. Tällä hetkellä Janne ei hyppää haluamistaan sijoista, mutta tässä on myös toinen puoli: missä hitossa oikein harjoittelisi?

– Suomalaisten tilanne on se, että jos ei ole lumimäkeä, ei ole mitään. Rukalla on lunta, mutta ladun kunto on kysymysmerkki. Saksassa ja Itävallassa taas lumitilanne ei ole ongelma lainkaan. Jos lunta ei ole, on mahdollista hypätä jääladulta ja laskeutua muoville. Vauhtilatu on se tärkein homma, Lepistö painottaa.

Milloin arvioit Janne Ahosen hyppäävän seuraavan kerran maailmancupissa?

– Jos lääkäriltä tulee vihreää valoa, niin laitamme tietenkin heti täyden harjoittelun käyntiin.

– Tällä hetkellä on sellainen tuntuma, että Janne esiintyy seuraavan kerran aikaisintaan Engelbergissä (18.–20. joulukuuta), Lepistö sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    3. 3

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    6. 6

      GPS-navigaattori harhautti motoristin karuun paikkaan – piti mennä rannalle, ammuttiin slummissa

    7. 7

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    8. 8

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    9. 9

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    10. 10

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    3. 3

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    6. Näytä lisää