Toni, Anton, Antto

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Yksi kuva kertoo kaiken – Matti Nykänen oli edesmenneen Matti Pullin kohtalo

Mäkihyppy
Valmentajalegenda Matti Pullin kohtalo oli Matti Nykänen, kirjoittaa Pekka Holopainen.
Yksi valokuva kertoo viikonloppuna edesmenneen Matti Pullin, 83, asemasta suomalaisessa huippu-urheilussa kaiken olennaisen.

Mäkivalmennuslegendasta ilmestyi 1999 Antero Kujalan kirjoittama, Voittohyppy-niminen elämäkerta. Sen kansilehdessä esiintyy kyllä Matti, mutta ei Pulli, vaan Nykänen, ilmojen teillä Calgaryn olympiakisoissa vuonna 1988.

Matkalla näihin kolmen kultamitalin kisoihin Pulli oli saanut moneen kertaan kokea suomalaisten raivon ja öiset, uhkaavat häirikköpuhelut, kun hän mäkijoukkueen muun johdon kanssa joutui laittamaan pahimmillaan öykkärimäisesti käyttäytynyttä supertähteä ruotuun.

Hänen kohtalonsa oli Matti Nykänen.

Venyi ja paukkui

Mattien välinen, vuonna 1978 alkanut työ- ja ihmissuhde venyi ja paukkui, mutta tuloksekas se oli. Hautaan parkinsonin tautia sairastanut Pulli pääsi tältä osin rauhassa. Hampaankoloon ei jäänyt mitään; kaikki asiat oli Nykäsen kanssa ehditty puhua selviksi.

Vaikka Pulli jää suomalaiseen urheiluhistoriaan myös Nykäsen ansioilla, määritelmä latistaa hänen merkitystään. Omalla urheilu-urallaan mm. pesäpalloa ja telinevoimistelua harrastanut Pulli teki 1960-luvulta alkaen huikean urakan piirivalmennuksessa, Hiihtoliiton mäkiluottamustehtävissä, Nykäsen valmennuksessa ja lopulta vuodesta 1984 lajipäällikkönä.

Vuonna 1982 Pulli valittiin Nykäsen ensimmäisen MM-kullan jälkeen Suomessa Vuoden valmentajaksi. Nykänen itse muisti aina mainita, että häntä auttoi valmennusryhmä, jonka muut merkittävät jäsenet olivat Taisto Jussilainen ja Risto Pirttimäki.

Suomalainen mäkihyppy ajautui 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alkupuolella lievään kriisiin. Uusi alku lähti vuodenvaihteesta 1977–78, kun ensin Kari Ylianttila voitti Keski-Euroopan mäkiviikon ja sen perään Tapio Räisänen suurmäen Lahden MM-kisoissa. Tästä käynnistyi jopa yli 30 vuoden loistelias siivu suomalaista huippu-urheilua. Mäkihypystä tuli maan suosituinta urheiluviihdettä.

Pulli kuului prosessin vaikutusvaltaisimpiin avaintekijöihin. Lahden MM-kisojen menestykseen hän vaikutti isosti vasta 1989, mutta jo 1978 Pulli kävi huoltoalueella hankkimassa suhteillaan Nykäselle Kneisslin kopilta tämän ensimmäiset kilpailukykyiset sukset.

Episodi kertoo Pullista paljon. Hän oli erittäin ei-akateemisessa lajiperheessä yliopistokoulutettu mies Maisteri-lempinimensä mukaisesti ja luotti tutkimustietoon niin välineiden ja olosuhteiden kehittämisessä kuin harjoittelun suunnittelussa.

Suomi oli esikuva

Pullin ja Niilo Halosen aikana Suomi oli muille mittatikku ja esikuva. Pulli tajusi jo 1970-luvulla syvällisesti, millaiseen rooliin hyppypukujen kehitys vielä lajissa nousee. Mies matkusti jopa Ruotsiin Draken-hävittäjien testauskeskuksen tuulitunneliin asiaan perehtymään.

Hän muokkasi urheilijoiden taito- ja voimaharjoittelun täysin ja kuivasi Halosen kanssa harjoitusleirit. Kesäharjoitusolot mullisti Pullin ideoima Vuokatin mäen jäälatu, aikanaan uniikki lajimaailmassa.

Pulli hankki myös huippumodernin kuvauskaluston valmennuksen tueksi ja lobbasi vahvasti, jotta Jyväskylän yliopiston yhteyteen saatiin hyppääjille ajanmukainen testiasema ja -patteri. Tästä paikasta kansainvälisesti tunnustetuksi mäkiguruksi nousi tohtori Mikko Virmavirta.

Allekirjoittaneelle Pulli esitteli oman piirroksensa ja näkemyksensä myös hyppyrimäkien tuuliverkosta jo 1994, ennen kuin sellaisesta oli alettu realismin tasolla puhua.

Pullin aikakauden hyppääjät ja muut kollegat muistavat Terijoella lapsuutensa viettäneen osaajan lukemattomien tarinoiden kertojana.

– Matti tiesi suuren osan jutuistaan niin huonoiksi, että ne naurattivat kuulijoita nimenomaan siksi. Kaiken teoreettisen osaamisen alla Matti ei koskaan unohtanut, että urheilussa kyse on intohimosta ja kovien tilanteiden hallinnasta. Olennainen ei häneltä ikinä hukkunut vähemmän olennaisen alle. Surullista, ettei näitä valmentajapersoonia enää ole eikä tule, vuodatti Toni Nieminen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    2. 2

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    3. 3

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    4. 4

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    5. 5

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    6. 6

      Leo-Pekka Tähti ja säkenöivän kaunis Sandra-vaimo Urheilugaalassa: ”Mun silmissä oma mies on Vuoden urheilija”

    7. 7

      Teemu Selänteelle ja Saku Koivulle upea tunnustus

    8. 8

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    9. 9

      Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

    10. 10

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    2. 2

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    3. 3

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    4. 4

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    5. 5

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    6. Näytä lisää