
Kuva: Peter Jansson
Kolme päivää Nykissä riittää
| 19.03.2008, päivitetty 27.03. 14:11 | ![]() |
IS:n erikoistoimittaja Rita Tainola ottaa New Yorkin tehokkaasti haltuun. Laakereille ei kannata jäädä lepäämään!
Olen käynyt New Yorkissa niin usein, että tiedän miten eri osoitteisiin ajetaan. Kerran eräs taksikuski sanoikin, että hän voisi palkata minut töihin.
Oikeasti Manhattanilla liikkuminen on maailman helpointa, koska joka toinen katu on yksisuuntainen. New Yorkissa pääseekin helpommin paikasta toiseen kävellen kuin taksissa ruuhkassa istuen.
Helpoin tapa matkustaa Isoon Omenaan on tietysti kotimaisin siivin. Hinnat vaihtelevat sesongin mukaan, eikä turistiluokassa istuminen runsaan kahdeksan tunnin matkalla ole ihan kauhea kokemus.
Bisnesluokassa on tietysti enemmän tilaa, mutta niin kauan kuin penkit eivät mene vaakatasoon vaan jalat jäävät roikkumaan alaspäin, on melko turha maksaa matkasta maltaita.
Nykyään minulle riittää New Yorkissa kolmisen päivää: lähtö Helsingistä torstai-iltapäivänä ja paluu New Yorkista sunnuntai-iltana. Tässä ajassa ehtii nähdä vaikka mitä.
New Yorkin JFK:n kentällä pitää olla kiltisti, koska passintarkastajat saattavat kohdella matkailijaa todella ankarasti. Heille on annettu niin paljon valtaa, että joskus viisumilla matkustavakin tuntee olevansa rikollinen.
Taksimatka kaupunkiin kestää noin tunnin, kuljettajasta riippuen. Monet kuskit ajavat kuin autovarkaat ja matka on joskus taittunut jopa 35 minuutissa!
Kun Manhattanin siluetti häämöttää silmien edessä, sydän nousee kurkkuun. On se vain niin mahtava näky. Manhattanilla ihmisvilinä on mielenkiintoinen, maanalaisesta tuleva savu nousee viemäreistä, hot dogin myyjien kojujen edessä on pitkiä jonoja, auringon valo pilkahtaa korkeiden talojen välistä. Upeaa!
Asun yleensä joko Regency-hotellissa Park Avenuella tai Essex Housessa aivan Central Parkin laidalla. Yksi ihana hotellituttavuus on myös Algonquin, joka on ollut aina muun muassa kirjailijoiden suosiossa.
Joskus olen nauttinut myös Mark-hotellin rauhasta. Kerran erehdyin Waldorf Astoriaan, koska sitä on niin kehuttu. Ei koskaan enää. Matka hotellihuoneeseen vastaanotosta saattaa kestää kymmenen minuuttia ja ainakin minun huoneeni oli nähnyt parhaat päivänsä.
Hotelliin saavuttua ei missään nimessä pidä heittäytyä sängylle loikoilemaan, sillä silloin nukahtaa ja rytmi menee sekaisin.
New York on siitä ihana kaupunki, että siellä voi vain kävellä, kävellä ja kävellä. On kuin seuraisi katuteatteria, sillä ihmiskirjo on niin monipuolinen.
Aamulla herää väkisinkin viimeistään seitsemältä. Minä nousen yleensä kuudelta ja painelen suoraan kuntosalille. Koneisto lähtee käyntiin. Aamiaiselle voi piipahtaa mihin tahansa aamiaispaikkaan tai deliin. Niitä on joka kulmassa.
Kaupat aukeavat yhdeksän tai kymmenen maissa. Siksi voi lähteä hotellista jo puoli yhdeksältä. Fifth Avenuella ja Madison Avenuella on paljon hyviä kauppoja, halvemmat löytyvät Lexington Avenuelta.
Toki eurooppalaistyyppisessä Sohossakin on upeita putiikkeja ja Regencysta sinne käveleminen kestää noin kolme varttia.
New Yorkissa on pakko mennä myös haistelemaan Wall Streetin rahamaailman ilmapiiriä ja Chinatownin kuhinaa. Greenwich Villagessa kannattaa käydä syömässä Sambasushissa.
Jotta homma ei menisi ihan shoppailuksi, muutamat museot ja niiden kokoelmat ovat näkemisen arvoiset. Minä olen ihastunut Guggenheimin museon moderniin- ja nykytaiteeseen ja yksi pakollinen kohde on tietysti MoMa, Museum of Modern Art.
Kun kulttuurinnälkä on tyydytetty, voi ihailla korkeita rakennuksia, Empire State Buildingia, Rockefeller Centeriä, monesta elokuvasta tuttua Saint Patrick's Cathedralia, eikä visiitti Central Parkissakaan ole ajan haaskaamista. Siellä on myös ihastuttava ja romanttinen ravintola Tavern on the Green.
Illalla voi joko nauttia musikaalista tai hyvästä illallisesta jossain trendipaikassa. Tao-ravintola on nyt julkkisten suosiossa samoin kuin Tribecassa sijaitseva Nobu, jossa saa fantastista sushia. Ja hyvää sakea.
Kerran nelihenkinen seurueemme joi sushien kanssa kolme pientä karahvia sakea. Tilatessamme vielä yhtä, tarjoilija ilmoitti: Tämä on jo teidän neljäs karahvinne. Ihmettelimme, kuka niitä laskee. Kuulemma ravintola, sillä jos poistuessamme kompastumme ja loukkaamme itsemme, ravintola joutuu maksumieheksi!
MUUT UUTISET AIHEESTA:
Estoril - hillittyä tyyliä
Onneksi viiden tähden hotellin Palacio Estorilin piccolo jaksoi hymyillä ja olla avulias myöhään illalla, kun saavuimme Lissabonin kentältä majapaikkaamme.Lue
Safarilla virtahepojen mailla
Lue Ritan safariseikkailu Zimbabwessa isojen, mutta myös hyvin pienten ja kiukkuisten eläinten keskellä.Lue
Hongkong kolmessa päivässä
Bongaamme mieheni kanssa intohimoisesti kaukomaiden kohteita, mutta olen niin paljon elämässäni matkustanut, etten viitsi olla kovin kauan kotoa pois. Ratkaisu on tehomatkailu. Pitkät räntäviikonloput on mukava viettää jossain lämpimässä lomakohteessa.Lue
Bahamalta löytyy Bond-hotelli
Bahama tuo suomalaisen mieleen kirkkaansinisen veden, värikkäät kalat, upeat hiekkarannat ja tuulessa heiluvat palmut. Mielikuvat ovat oikeita. Kaikki tämä löytyy New Providencen saarelta, jossa sijaitsee myös yli 300 vuotta vanha pääkaupunki Nassau.Lue
Kamala Mumbai
Finnairin erikoistarjous Mumbaihin kuulosti todella houkuttelevalta. Muutamalla satasella pääsee maahan, jota mainostetaan Incredible India -iskulauseella.Lue
- Itkuhälytin pelasti perheen palosta(18.03. 08:03)
- Citykarhun voi pian ilmiantaa petopuhelimeen(18.03. 07:27)
- Hometalojen sisäilma luultuakin vaarallisempaa(18.03. 07:23)
- Opiskelijoilla tänään mielenosoitus ilmaisen opiskelun puolesta(18.03. 07:14)
- Yle: Suomen tilaamissa kuljetuskoptereissa pahoja puutteita(17.03. 23:07)
- Opiskelijat valtasivat yliopiston rakennuksen Helsingissä(17.03. 23:05)
- Satoja sikoja kuoli liekkeihin(17.03. 23:04)
- Neljän vuoden työ paloi - 150 000 euron vahingot(17.03. 22:21)
- Mitä nyt? Biaudet ei kisaakaan RKP:n puoluesihteerin paikasta(17.03. 20:13)
- Tämä suomalaismies sai Pepsin poistamaan sokerilimsat kouluista(17.03. 18:51)
- Miehelle ehdollista seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä(17.03. 17:45)
- Vanhemmat tuomittiin lasten hyväksikäytöstä vankeuteen(17.03. 16:51)
- Yle-lain sorvaaminen jatkuu(17.03. 16:04)
- Facebook-ahtaajien käyttö laajenee(17.03. 15:54)
- Isä sitoi lapsensa tunneiksi kylpyhuoneeseen - välttyi rangaistukselta hovissa(17.03. 15:30)
ULKOMAAT
- Obama: Yhdysvaltain ja Israelin liitto kestää(18.03. 08:00)
- Hillary Clinton saapui Moskovaan(18.03. 07:45)
- USA: Osama bin Ladenia ei saada koskaan kiinni(18.03. 07:38)
- Jättimäinen virushyökkäys huijaa Facebookilla(18.03. 07:14)
- Haitin "orpolapset" eivät ole orpoja(18.03. 06:59)
- Järistysuhrien omaiset haastoivat hallituksen oikeuteen(17.03. 21:15)
- "Tekninen vika" - lastenkanavilla näkyi aikuisviihdettä(17.03. 20:49)
- Thaimaan Thaksin ryhtyi montenegrolaiseksi(17.03. 17:07)
- Saksan poliisi: Pokeriryöstö selvitetty - yksi epäilty antautui(17.03. 17:06)
- EU:n suurmaat haluavat rajoittaa teknologiavientiä Iraniin(17.03. 15:50)
- Pepsi lopettaa sokeripommijuomien myymisen kouluissa(17.03. 15:31)
- Kurjasti hoidettu eläintarha suljettiin Kiinassa(17.03. 14:58)
- Brittimiestä epäillään kouluruuan myrkyttämisestä(17.03. 14:04)
- Mars parturiin, se tuottaa onnea!(17.03. 13:58)
- Ydinvoiman tukijoilla niukka enemmistö Ruotsissa(17.03. 13:33)
VIIHDE
- Val Kilmer ei mahtuisi enää Batmanin asuun!(18.03. 08:01)
- Kuningatar Silvia avautuu Alzheimer-kohusta(18.03. 07:15)
- Pettikö aviomies Sandra Bullockia?(17.03. 23:10)
- Äidiksi tullut Kendra Wilkinson: Playboy-ajat ovat takana - katso kuvasarja povipommista(17.03. 15:33)
- Ex-Nylon Beat Jonna Kosonen korvaa Sonja Lumpeen(17.03. 14:11)
- Näin kauhea on Hollywood-julkkisten bad hair day! Katso kuvat(17.03. 14:01)
- Heidi Montag keimaili uhkeana rannalla - katso kuvat!(17.03. 13:26)
- Supermalli Kate tarttui MOSSkiittoverkkomekkoon - katso kuvat!(17.03. 12:52)
- Multileikelty Heidi Montag poseerasi antavasti kameralle - katso kuvat(17.03. 12:37)
- Victoria Beckhamin ex-poikaystävä Corey Haim pääsi haudan lepoon(17.03. 12:23)
- Dingon Neumann muuttaa pois kotoa - Diana jää Mellunmäkeen(17.03. 10:21)
- X Factorin Jonne Heiskanen kärysi ratista(17.03. 09:22)
- Tämä nainenko syy Kate Winsletin ja Sam Mendesin eroon? - katso kuvat(17.03. 08:56)
- Britney Spears erosi(17.03. 08:52)
- Huippumuodikas Victoria Beckham saapui Suomeen - katso kuvat ja video!(17.03. 08:44)
URHEILU
- NHL: Saku Koivu ratkaisi likaisen ottelun(18.03. 07:55)
- NHL: Calgaryn Vesa Toskalalle tärkeä voitto(18.03. 06:16)
- Teemu Selänne: Se olisi unelmien täyttymys(17.03. 21:47)
- Suomalaisvahti: Katastrofi, jos emme nouse(17.03. 21:43)
- Nieminen loukkaantui Sveitsissä(17.03. 21:28)
- Suomalaiset pettyivät Tukholman sprinteissä(17.03. 21:18)
- Liverpool-tähti yllyttää seuraa latomaan rahoja tiskiin(17.03. 20:39)
- Northug hävisi loppukirin - naisten kisassa kotijuhlat(17.03. 20:07)
- Miksi Niemisen vastustaja luovutti kesken kaiken?(17.03. 19:41)
- Beckhamit lähtivät Turusta - Victoria hymyili(17.03. 19:40)
- Pelicansilla velkoja 160 000 euron edestä(17.03. 19:10)
- Heikki Kovalaisella on ratkaisu F1-kriisiin!(17.03. 18:46)
- Pelicans teki seurahistoriansa muhkeimman sopimuksen(17.03. 18:03)
- Suomalaismiesten sprinttihiihdot ohitse(17.03. 17:25)
- Kohu-Terry taas vaikeuksissa - mursi turvamiehen jalan!(17.03. 17:18)
HS.fi UUTISET- Pohjois-Korea teloitti valuuttauudistuksessa tyrineen virkamiehen (18.03. 07:55)
- Kelan Huuhtanen: Uusi rahasto takaisi palvelut koko maahan (18.03. 07:14)
- Yle-laki palaa eduskuntaryhmien käsittelyyn tänään (18.03. 06:58)
- Satamalakon sovittelu jatkuu tänään kello kymmenen (18.03. 06:21)
- Obama: Yhdysvaltain ja Israelin liitto kestää (18.03. 06:11)
- USA:n oikeusministeri: Bin Ladenia ei saada koskaan kiinni (18.03. 06:09)
- Facebookin käyttäjät jälleen suuren virushyökkäyksen kohteena (18.03. 06:06)
- Valeasianajajat ovat vieneet iäkkäiltä naisilta tuhansia euroja (18.03. 04:00)
- Asuntojen rakentaminen käy kuumana ainakin syksyyn (18.03. 03:06)
- Messi masensi Stuttgartin (17.03. 23:41)
- Hyks palkkaa sairaanhoitajia Filippiineiltä (17.03. 23:05)
- Vahvoja solumyrkkyjä löytyi hometalojen hengitysilmasta (17.03. 23:04)
- Rapistuneen stadionin torni menee pakettiin syyskuussa (17.03. 23:03)
- Helsingin viranomaiset eivät ehdi valvoa tupakkalakia (17.03. 23:02)
- Islantilaiset syövät nyt kotimaisia hampurilaisia (17.03. 22:34)
TALOUSUUTISET- Ahtaajien lakon sovittelu jatkuu aamupäivällä (18.03. 07:21)
- "Kansa maksaa kaksi euroa säästäkseen yhden" (18.03. 06:01)
- Satamalakon sovittelu junnaa paikallaan (17.03. 20:55)
- Suomalaismeklarille porttikielto Britanniaan (17.03. 20:15)
- Spyker-johtaja keventää omistustaan (17.03. 19:40)
- Boliden sulkee kuparitehtaan ahtaajalakon vuoksi (17.03. 18:24)
- Nokia pestasi menestyneet bisnesnaiset puhelinmannekiineiksi (17.03. 18:14)
- SAS tuomittiin halpalentoyhtiön vakoilusta (17.03. 17:34)
- Palkka ei enää riitä (17.03. 17:12)
- Yle-uudistus palaa eduskunnan pohdittavaksi (17.03. 16:47)
- Facebook-ahtaajat avaavat kaksi satamaa (17.03. 16:25)
- Komissio varoittaa Suomea budjettivajeen kasvusta (17.03. 16:09)
- Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin? (17.03. 15:40)
- Incap lähtee Vuokatista Viroon ¿ irtisanoo 124 (17.03. 15:33)
- Nokia ja Neste Oil nousun vetureina pörssissä (17.03. 15:03)
STADI- Puhelinhuijari vei äideiltä tuhansia euroja (18.03. 08:23)
- Kaupan jätepuristimia tärveltiin (18.03. 07:31)
- Mies autoili kolmea huumetta veressä (18.03. 07:30)
- Rengaslukot jakavat mielipiteet (17.03. 23:34)
- Varastetut arvonosturit suoraan tallinnanlaivoihin (17.03. 21:41)
- Yliopistorakennus vallattiin Helsingissä (17.03. 21:01)
- Beckham lähetti terveiset pizzeriaan (17.03. 19:09)
- Hääkyltti väärässä paikassa - katso kuva (17.03. 18:12)
- ÿiti huolestui Jussin katoamisesta (17.03. 15:50)
- Miestä viillettiin kirurginveitsellä kasvoihin pubissa (17.03. 14:41)
- Ankara talvi ajaa sorsat rähinöimään (17.03. 12:52)
- Varkaat ajoivat arvonosturit suoraan tallinnanlaivaan (17.03. 12:19)
- Espoon metrojohtajalla huima korttilasku (16.03. 18:08)
- Kompastunut nainen kosti miehelle (16.03. 18:08)
- Teini pahoinpiteli konduktöörin (16.03. 18:07)
HYVÄ OLO
- Näin lemmikkisi pitää sinusta huolta!
- Tupakoija: vaivaako tupakkayskä ja krooninen keuhkoputkentulehdus?
- Tässä ovat vinkit kevyeen aamiaiseen!
- Kuntoon kesäksi - ota juoksuhaaste vastaan!
- Muuttaako isyys miestä?
- Tässä on apua painonhallintaan!
- Nämä syyt saavat sinut kärsimään selkäkivusta
- Lue uusin Tohtori Kiminkisen Resepti!
- Polje, polje - ei se muuten kulje!
- Raskaana kannattaa katsoa iloisia elokuvia!
- Näin päihität kevätstressin!
- 10 pelottavaa unihäiriötä!
- Arvaatko, minkä maiden naisilla ja miehillä on eniten seksikumppaneita?
- Roihauta romanssi uuteen kukoistukseen - 3 vinkkiä
- Työstressi voi jopa tappaa - tunnista ylikuormituksen merkit
MUOTI & KAUNEUS
- Merkkisaappaiden kopiot voivat pilata jalkasi!(17.03. 06:37)
- Näin järjestät trendikkäät ekohäät!(16.03. 16:30)
- Näin löydät suosikkisi kevään kuumista kuteista!(16.03. 06:22)
- Madonna ja 13-vuotias Lourdes-tytär tekevät vaatemalliston(11.03. 11:31)
- Sandra Bullock ja Molly Ringwald luottivat lapsistylisteihin(09.03. 10:57)
MATKAILU
- Naisille omat vessat koneeseen?(17.03. 16:27)
- Saksalainen törsää lomallaan(17.03. 15:32)
- Maailman vihrein päivä(17.03. 07:06)
- Moukka ärsyttää matkalla!(17.03. 06:06)
- Tässä ovat maailman turvallisimmat matkakohteet!(13.03. 09:07)
ASUMINEN
- Vau, mitä jääpuikkoja!(15.03. 06:44)
- Perennakuvia lähettäneiden kirjapalkinnot arvottu(14.03. 15:01)
- Mikko Rasila kokosi sisaruksistaan pesäpallojoukkueen(13.03. 08:41)
- Näin murtomies valmistelee iskua kotiisi(10.03. 13:20)
- Heidi Kyrö sai lapsena kipinän sisustukseen elokuvista(09.03. 10:13)
RUOKALA
- Michelada olutjuoma ja margarita (15.3.2010)
- Guacamole (15.3.2010)
- Nachot makkara-olutkastikkeella (15.3.2010)
- Chili con carne (15.3.2010)
- Hot chocolate - kuuma suklaajuoma (8.3.2010)
Ritan ripeät -tägisivun nosto




Lukijan ääni (yleinen kesk.)

Lastentavarat