
Kuva: Ari-Veikko Peltonen
Mitä maksaa lemmikin matka?
| 26.08.2009 06:23 | ![]() |
IS selvitti, miten lemmikit voivat matkustaa ja paljonko se maksaa. Matkoissa on eroja, ainakin hinnoissa.
Reilun vuoden ikäistä chihuahuaa ei jännitä, vaikka lemmikkivaunussa ei ole kavereita. - Cindy on tottunut matkailija. Olemme matkustaneet Kuopioon muutaman kerran junalla ja kerran lentäen, koiran omistaja Suvi Tiihonen kertoo.
Eri kulkuvälineiden lemmikkiystävällisyydessä ei hänen mielestään ole isoja eroja.
- Juna on siitä hyvä, että täällä koiraa saa pitää sylissä. Lentokoneessa lemmikin pitää olla suljetussa laukussa ja laukku edessä olevan istuimen alla. Luulen, että Cindykin tykkää junasta.
Koira nuolaisee omistajansa kasvoja.
Kukkarossa kulkuneuvon valinta sen sijaan tuntuu.
- Junassa lemmikistä otetaan viisi euroa. Blue1 ottaa 20 euroa. Onhan se nelinkertainen summa junaan verrattuna.
Lentokoneella matka nopea. Junalla matkustaessa koiraa voi taas ulkoiluttaa, kun juna pysähtyy väliasemilla.
- Molemmissa on puolensa.
Ajatus lemmikin pistämisestä lentokoneen ruumaan saa kylmät väreet kulkemaan koiranomistajan lävitse.
- Ruuma on vieras paikka, jossa kuuluu outoja ääniä. Ei koira ymmärrä, mihin se joutuu.
Lemmikki pärjää pitkänkin matkan ilman ruokaa, mutta riittävästä vedensaannista pitää huolehtia.
Lemmikeille on saatavissa myös pahoinvointilääkkeitä eläinlääkäriltä.
- Matkalle lähtiessä voi pyytää omalta eläinlääkäriltä rauhoittavia lääkkeitä, jos koira on pelokas, eläinlääkäri Sonja Lahti Yliopistollisesta eläinsairaalasta sanoo.
Juna on halpa - Lemmikkimaksu on viisi euroa. Matkalle on syytä ottaa mukaan vesikuppi ja viltti.
- Junassa voi Suomessa kuljettaa kaikenlaisia lemmikkejä.
- Eksoottisten lemmikkien kopat kannattaa peittää. Lemmikkien kuljettamiseen perehtynyt markkinointisuunnittelija Pia-Mari Sotavalta VR:stä tietää, että oudot eläimet saattavat pelottaa muita. Lentokoneessa ei ruokailla - Finnairin hinta riippuu lennon pituudesta ja lemmikin painosta, mutta se on vähintään 30 euroa. Blue1:lla lemmikin saa 20 eurolla matkustamoon ja 30 eurolla ruumaan kotimaassa.
- Yli kahdeksankiloiset lemmikit matkustavat ruumassa ja linnut, käärmeet, hyönteiset ja kalat lentorahtina.
- Maapalvelupäällikkö Mirja Kuovi-Pekkanen Finnairista kertoo, ettei lentoyhtiö ruoki lemmikkejä, mutta vesihuolto pelaa. Risteilyille ei pääse Lemmikki maksaa Ruotsin-reitillä 16 euroa (Siljan laivat) ja 12 euroa (Vikingin laivat), Tallinnan-reitillä 13 euroa (Silja) ja 14 euroa (Viking) sekä Saksan-reitillä 80 euroa (Finnlines) ja 80 euroa (Tallink). Opaskoirat kulkevat maksutta.
Mitään lemmikkiä ei saa ottaa risteilylle. Lemmikki pääsee vain reittimatkalle, ja silloinkin on ostettava hytti.
Kuljettaja päättää linja-autossa - Linja-autoliikenteessä ei ole selkeitä ohjeita lemmikkieläinten kuljettamisesta eikä hinnoittelusta. Ne ovat liikennöitsijäkohtaisia.
- Tuotepäällikkö Jukka Jokioinen Express Busista kertoo, että heillä pienet lemmikit matkustavat ilmaiseksi. Muutaman euron maksu voidaan periä, jos lemmikki vie jalkatilaa naapurilta.
- Kuljettaja päättää, millainen lemmikki pääsee ajelulle. Koko on rajoittava tekijä, sillä tavaratilassa lemmikkejä ei voi kuljettaa.
Mikä on kamalin lomamaa? - osallistu äänestykseen!06.02.2010 09:26
Television Matkaoppaat-sarja nosti seuramatkat taas tapetille.Lue
Kanaria jyrää taas05.02.2010 12:18
Kanariansaarten kysyntä on yllättänyt matkanjärjestäjät. Alkuvuonna veteraanikohdetta on myyty runsaasti.Lue
Vielä ehdit kuokkimaan Victorian häihin!05.02.2010 10:17
Ruotsi elää jo häähuumaa. Kruununprinsessa Victoria ja hänen kihlattunsa Daniel Westling, tuleva Länsi-Göötanmaan herttua, astelevat Tukholman Suurkirkon alttarille 19. kesäkuuta. Samana päivänä, samassa paikassa vuonna 1976 vihittiin Victorian vanhemmat Kaarle Kustaa ja Silvia.Lue
Rankkasateet toivat tulvia Kanariansaarille02.02.2010 22:55
Rankkasateet aiheuttivat tulvia ja katkoivat sähköjä Kanariansaarilla tiistaina. Myös useita lentoja jouduttiin perumaan La Palman, Lanzaroten ja Hierron saarilla.Lue
Kiistelly vartaloskannerit otettiin käyttöön01.02.2010 17:12
Britannian lentokentillä otettiin maanantaina käyttöön ensimmäiset kiistellyt vartaloskannerit.Lue
Häpeätkö pakettimatkailijoiden törttöilyä Matkaoppaissa? - keskustele27.01.2010 13:57
Nelosen uusi suursarja Matkaoppaat sai heti aloituspäivänään hurjat katsojalukemat. Osallistu keskusteluun, onko pakettimatkailijoiden törttöily hävettävää.Lue
Täällä pääset 20 metrin päähän laskeutuvasta jumbojetistä27.01.2010 08:41
Saint-Martin saaren lentokentän kiitotie on niin lyhyt, että jumbojetit ylittävät hiekkarannalla olevat ihmiset vain 20 metrin korkeudessa.Lue
Kerro hurjin lomakokemuksesi - voita 200 euroa matkarahaa!26.01.2010 13:47
Mies istui espanjalaisessa lomakohteessa naapuritalon parvekkeella päivittäin lakanaan kääriytyneenä ja otti aurinkoa vain kasvoilleen. Illat tämä herra bailasi baareissa ja nauratti naisia.Lue
Maailman kauneimmat kaupungit25.01.2010 13:45
IS kertoo, mitkä taloussivusto Forbes nosti maailman hienoimpien kaupunkien joukkoon.Lue
Kaleva Travelin nettisivut mittavan verkkohyökkäyksen kohteena22.01.2010 18:27
Matkatoimisto Kaleva Travelin verkkosivut kaatuivat torstaina mittavan verkkohyökkäyksen takia. Matkamessujen avauspäivään osunut hyökkäys haittasi lentojen ja matkojen myyntiä.Lue
Jo toinen suomalainen osti avaruusmatkan21.01.2010 08:31
Jo toinen suomalainen on ostanut avaruusmatkan, kertoo matkatoimisto Area. Ostaja haluaa pysyä toistaiseksi tuntemattomana ja tulla julkisuuteen itse valitsemanaan ajankohtana.Lue
Meritie Saksaan suosituin autolomareitti20.01.2010 14:45
Automatkailijoiden suostiuin reitti Suomesta Eurooppaan on meritse Saksaan ja siitä baanaa pitkin eteenpäin, osoittaa Autoliiton selvitys vuoden 2009 matkailusta.Lue
Missä ollaan, mikä maa?20.01.2010 10:16
Naistenmies Giacomo Casanova varttui tässä kaupungissa, jossa vieläkin on kieltämättä romanttista hohdetta.Lue
Välimerelle lemmenlaivalla20.01.2010 06:34
Kymmenen risteilijää kylpee Barcelonan auringossa laituriin kiinnittyneinä. Barcelona on Euroopan Miami, kun puhutaan lomaristeilyistä. Viime vuonna sataman kautta kulki yli kaksi miljoonaa risteilymatkustajaa.Lue
Näin syntyy kylmä rinki - junan vessassa18.01.2010 13:46
Kuinka syntyy se kuuluisa kylmä rinki takapuoleen? Ainakin tämän VR:n makuuvaunun vessassa lopputulos oli väistämätön.Lue
Helsingistä taas laivalla Pietariin - ja ilman viisumia!18.01.2010 09:08, päivitetty 18.01. 09:16
Huhtikuussa alkaa uusi laivayhteys Helsingistä Pietariin, jonne pääsee ensimmäistä kertaa ilman viisumia reittiliikenteessä.Lue
Ensimmäinen suomalainen osti lennon avaruuteen15.01.2010 07:15, päivitetty 15.01. 07:41
Ensimmäinen suomalainen on ostanut lipun avaruuteen miljonääri Richard Bransonin Virgin Galactic -avaruusaluksella.Lue
Suomalaisturisti ei enää kaipaa suomihittejä ja lihapullia14.01.2010 11:05
Suomi-baarit ja tuttu ruoka eivät enää houkuttele suomalaisia ulkomaanmatkaajia. Matkamessujen teettämä kysely osoittaa, että noin puolet suomalaisturisteista haluaa nimenomaan sellaisen matkakohteen, jossa ei ole Suomi-baareja.Lue
- Madventure-Riku reppukritiikistä: Älä yleistä! (14.01. 11:00)
- Thaimaa hävisi, Turkki ja Yhdysvallat voittivat (14.01. 09:57)
- Alppien ykkönen on... Italia! Itävalta! Sveitsi! Ranskapas! (13.01. 07:41)
- Kanarian Gomera on viheltäjien saari (11.01. 09:13)
- Matkalle Elviksen elämään (08.01. 11:03)
- Tähtien sota -hotellilla on nolla tähteä! (07.01. 14:23)
- Bhutanissa asuu maailman onnellisin kansa (05.01. 06:28)
- Käyttäydy oikein reissussa! (04.01. 14:54)
- Älä liho lomallakaan (31.12. 07:00)
- Wien on tunnelmallisin (30.12. 13:54)
- Missä ollaan, mikä maa? (30.12. 06:59)
- Näin vuosi vaihtuu maailmalla (30.12. 06:59)
- EasyJet aloittaa lennot Manchesteriin (28.12. 15:48)
- Jättiluistinradat! (28.12. 10:51)
- Kirjakahviloiden Pariisi (28.12. 08:32)
- Kylpylöiden Zürich houkuttaa matkailijoita (21.12. 09:53)
- Britanniassakin on joulupukinmaa (16.12. 09:25)
- Missä ollaan, mikä maa? (16.12. 09:22)
- Kristina Cruisesille uusi lippulaiva (14.12. 14:18)
- Kymmenen pihivinkkiä Pariisiin (14.12. 12:52)
- Dublinissa on kallein hampurilainen (11.12. 10:49)
- Ensi talven lomia myydään jo (10.12. 13:00)
- Cognac on konjakin koti (10.12. 10:31)
- Lontoon kertalippu on kallein, Helsinki toisena (09.12. 14:27)
- Puola on Euroopan halpala, Pohjoismaat kalliita (09.12. 09:39)
- Joulu tuoksuu torilla (09.12. 06:37)
- Michelin-annos vain eurolla! (08.12. 15:58)
- Pian pääsee avaruuslennolle! (08.12. 15:07)
- Maailman kahdeksan ihmettä (07.12. 14:24)
- Bongaa Obamat Oslossa! (04.12. 12:23)
- Uudenvuodenturistien määrä Venäjältä laskee 10 000:lla (04.12. 10:43)
- Onko jalkajousiryöstäjä sittenkin mies?(09.02. 17:53)
- Poliisi: Äänestä päätellen jalkajousiryöstäjä on mies(09.02. 17:25)
- Kuorma-auto töytäisi koulutyttöä Imatralla(09.02. 17:17)
- Google Street View on paljastanut kohukuvia maailmalla(09.02. 16:54)
- Kuorma-auton parirenkaat irtosivat ajossa - romuttivat vastaantulijan auton(09.02. 16:36)
- Lääkärivälitysfirman toimitusjohtaja kavalsi rahaa ja urkki sähköposteja(09.02. 16:34)
- Poliisilla epäily Korsossa palaneesta autosta löytyneen henkilöllisyydestä(09.02. 16:09)
- Punaisen ristin lajittelukeskus suljettiin uhkauksen takia Joensuussa(09.02. 16:07)
- Huumepoliiseille ei rangaistusta(09.02. 15:45)
- Jalkajousella pankin ryöstänyt yhä karkuteillä(09.02. 15:29)
- Kuntasektori hyväksyi palkkasopimuksensa(09.02. 14:54)
- Vanhanen patistaa kuntia tehostamaan(09.02. 14:52)
- Ilta-Sanomien jakeluauto varastettiin Eirassa(09.02. 14:21)
- Pertti Salovaara jättää eduskunnan(09.02. 13:50)
- Poliisi tutkii: Kuka varasti Poliisin mainokset?(09.02. 13:38)
ULKOMAAT
- Paha ryöstöase: täysi kahvikuppi(09.02. 16:51)
- Europarlamentti hyväksyi uuden EU-komission(09.02. 15:33)
- Haitilaismies: Selvisin neljä viikkoa hengissä raunioissa(09.02. 14:53)
- Mitä iäkkäämpi äiti, sitä suurempi lapsen autismiriski(09.02. 13:53)
- Lumivyöryt tappoivat lähes 30 Afganistanissa(09.02. 13:03)
- Tutkijat: Saturnuksen kuussa voi olla elämää(09.02. 11:18)
- Tymoshenko ei tunnusta tappiota - jännitys kiristyy Ukrainassa(09.02. 10:46)
- Armeijan tukikohta vaurioitui rajussa palossa Norjassa(09.02. 10:34)
- Mormonimiehellä on peräti 46 lasta - katso kuva!(09.02. 10:30)
- Filippiinien joukkomurhasta nippu uusia syytteitä(09.02. 09:52)
- Rouva Obama taisteluun lasten ylilihavuutta vastaan(09.02. 09:30)
- Iran aloitti 20-prosenttisen uraanin valmistuksen(09.02. 08:50)
- Maanjäristystuhoja tutkinut kiinalaisaktivisti vangittiin(09.02. 08:20)
- Kuusi kuoli vanhustentalon palossa Espanjassa(09.02. 08:13)
- YK rajoitti ruoka-apua Haitissa kuponkihuijauksen takia(09.02. 07:01)
URHEILU
- SM-liigassa jälleen kamppailu elämästä ja kuolemasta(09.02. 18:00)
- Kauden ensimmäinen pääkaupunkiseudun paikalliskamppailu päättyi tasapeliin(09.02. 17:53)
- F1: Kaikki tallit mukana vasta kauden neljännessä kisassa?(09.02. 17:39)
- Ronaldinho ei mahdu Brasilian joukkueeseen(09.02. 17:25)
- Melko tuntematon suomalaisfutaaja Ruotsin pääsarjasta Superettaniin(09.02. 17:02)
- Tuomo Ruutu ei kadu tappeluaan: Tein kaiken oikein(09.02. 16:30)
- Suomen maajoukkuevalmentaja auto-onnettomuudessa(09.02. 16:26)
- Eremenko kehuu uutta vahvistustaan: Hoitaa asiat tyylillä(09.02. 15:49)
- Onko tässä kaikkien aikojen kaukolaukaus? Katso uskomaton video!(09.02. 15:20)
- Supermoto-Hermunen: Alan itkeä, jos en saa mitalia(09.02. 14:49)
- Red Bull -konsultti Kimin F1-paluusta: Vähintään kiinnostava ajatus(09.02. 13:56)
- Olympiapomo vaatii Venäjää pistämään dopingin kuriin(09.02. 13:52)
- Force Indialla kauden alla kova tavoite(09.02. 13:12)
- David Beckham teki Manchester Unitedille lupauksen(09.02. 12:42)
- Professori ennustaa: Suomi voittaa neljä olympiakultaa(09.02. 12:11)
VIIHDE
- Suosikkijuontaja jakaa palasia hevosesta(09.02. 18:00)
- Miss Suomi -pomon kuolema hiljensi missipiirit(09.02. 16:55)
- Jens Lapidus: Nämä yhdistävät Ruotsin jetsettiä ja alamaailmaa(09.02. 16:37)
- The Baseballs ja Over The Rainbow Kotkan Meripäiville(09.02. 15:52)
- Angelina ja Brad haastavat erouutisesta kertoneen lehden oikeuteen(09.02. 15:23)
- Dingon Neumann eroaa! Ei kolmansia osapuolia(09.02. 13:47)
- Näin X Factorin Renne kommentoi skinhead-taustaa(09.02. 12:09)
- Guns n' Roses Ruotsiin - saapuminen Suomeen lähellä(09.02. 12:02)
- Peter Andre Jordanin häistä: Olin enemmän sokissa Jacksonin kuolemasta(09.02. 10:40)
- He ovat kesämusikaalin Pirkko Mannola ja Åke Lindman!(09.02. 10:15)
- Tässä on Nico Rosbergin kaunis kulta - katso kuva(09.02. 08:59)
- Suomen kuumin bikinimalli paljastaa: Näin sain tämän vartalon - katso video!(09.02. 07:13)
- Amerikkalaiskanava: Britney Spearsin lapset kiidätetty sairaalaan(08.02. 23:22)
- Burleskilegenda Satan's Angel: Helsingissä on maailman parasta burleskia - katso video!(08.02. 21:44)
- Matkaoppaiden Terhi itki sydänkohtaukseen kuollutta naista(08.02. 19:30)
HS.fi UUTISET- Kukkasrahasto valitsi Päivi Hamaruksen vuoden kasvattajaksi (09.02. 17:37)
- Orion menestyi valtion kurituksesta huolimatta (09.02. 16:56)
- Lääkärivälitysfirman toimitusjohtaja urakoi rikoksia (09.02. 16:26)
- Espanjalainen yhtiö vakuuttaa koko jalkapalloyleisön ilmaiseksi (09.02. 16:26)
- Oulun yliopiston irtisanomisia ihmetellään (09.02. 16:22)
- Helsinkiläinen parkkihalli houkuttelee autoja kinoksista alehinnoin (09.02. 16:13)
- Talouskomissaari Rehn: Nyt alkoi EU:n nosto suosta (09.02. 16:10)
- Helsingin Sokoksen tavaratalo saadaan ehkä avattua tiistai-illan aikana (09.02. 15:59)
- Visa lopetti yhteistyön huijariyritysten kanssa (09.02. 15:47)
- Venäjä onnitteli Ukrainan Janukovit¿ia voitosta (09.02. 15:44)
- Ann-Luis Bertell Wasa Teaterin johtoon (09.02. 15:43)
- Ryöstäjä vei rahaa pankista jalkajousella uhaten (09.02. 15:36)
- Japanilaisyhtiö vääristeli lentokoneiden penkkien testituloksia (09.02. 15:35)
- Poliisikomentaja: Paljon poruja ja vähän villoja (09.02. 15:33)
- Valtio tukee kulttuuritiloja 3,7 miljoonalla eurolla (09.02. 15:14)
TALOUSUUTISET- Nokia suunnittelee seitsemän euron kännykkää? (09.02. 17:55)
- Saarikangas jyrähtää: Nyt tarvitaan tilaus (09.02. 17:19)
- Nobelisti puolustaa Kreikan ongelmia (09.02. 16:57)
- Coca-Cola petrasi (09.02. 16:32)
- Euroopan parlamentti hyväksyi uuden komission (09.02. 16:15)
- Suomalaislapsi aloittaa surffailun seitsemänvuotiaana (09.02. 15:58)
- Kolme tonnia jää monelta ASP-säästäjältä saamatta (09.02. 15:39)
- Sähkövika toi Sokokselle jättilaskun (09.02. 15:37)
- Fortum irtisanoo (09.02. 15:19)
- Sijoittajat rankaisevat Outotecia (09.02. 15:00)
- Suomenkin Prius-kuskeille korjaamokeikka (09.02. 14:50)
- Kauppaketju joutui pyöritykseen vessavalvonnasta (09.02. 14:39)
- Stockmannin alkuvuodessa nostetta (09.02. 14:20)
- Taas lähtee suomalaisviihdettä maailmalle (09.02. 13:58)
- TeliaSonera on jälleen vaikeuksissa Venäjällä (09.02. 13:36)
STADI- Hurja kolari Itäkeskuksessa - katso kuvat (09.02. 11:26)
- Konduktööri kehotti käyttämään deodoranttia (09.02. 11:25)
- Miesten kilpa-ajo päättyi nolosti (09.02. 10:16)
- Katot vuotavat nyt urakalla (09.02. 07:10)
- Nauru ärsytti - mies löi poikaa (09.02. 06:34)
- Ketut hyppelivät autojen katoilla Töölössä (08.02. 13:01)
- Nainen uhkasi kauppakeskuksen vartijaa teräaseella (08.02. 12:30)
- Isot kinokset tukkivat - jätekuljetukset tökkivät (08.02. 08:14)
- Nuorisojengin kanssa riidellyt pahoinpideltiin (08.02. 07:13)
- Sijaisopettaja solvasi lapsia (08.02. 07:09)
- Kerrostaloa evakuoitiin, kaksi sairaalaan (08.02. 06:40)
- Pakettiauto paloi Mannerheimintiellä - katso kuva (07.02. 21:08)
- Autot pyörähtivät penkkaan Itäväylällä (07.02. 19:58)
- Katupuukotuksen uhrilla vakavat vammat (07.02. 12:01)
- Malmilla paloi kaksi roskakatosta (07.02. 10:23)
HYVÄ OLO
- Näin parannat seksittömyyden!
- Tässä ovat superruoat, joilla saat terveen ihon
- Kahdessa viikossa parempaa seksiä - Toimi näin!
- Äidin tupakoinnilla yhteys kätkytkuolemiin
- Ero edessä - hoida se kuin mies
- Turvotuksesta eroon luonnollisesti
- Brittimiehen tuska: Miehuus vääntyi kaarelle
- Mikä on hyvä syy nuorten nukkumaanmenoajoille?
- Varovasti rinteessä - laskettelu vaatii varusteita
- Tutkimus: Anna lapsen puhua iltasadulla
- Historiallinen operaatio: Lastenklinikalla tehtiin Suomen ensimmäinen suolensiirto
- Asiantuntijat pohtivat: Pitäisikö eturauhasen syöpää seuloa vai ei?
- Jopa sijoittaminen on vanhempana vaikeampaa
- Tutkimus: Mikä naista lihottaa?
- Vältä nämä virheet turvaistuimen käytössä
HYVÄT NAISET
- Julkkiskaunottaret ovat mekoissaan kuin karamellit - katso kuvat!
- Nyt treenataan triathlonille!
- Näin saat kynnet kauniiksi entistä nopeammin!
- Talvi-iho kaipaa kosteutta
- Tähdet koreilevat kirjailluissa koltuissa
ASUMINEN
- Talouskriisi lisäsi vuokrarästejä(09.02. 06:07)
- Mikko Kuustosen lapsuus kaivoksen kupeessa(06.02. 10:20)
- Nyt alkoivat lakanoiden vaihtoviikot!(05.02. 06:56)
- Lumikolat myyty lähes loppuun(03.02. 13:09)
- Tämä palohälytin ei piipitä vaan...(03.02. 13:06)
AUTOT
- Tässä on uusi Porsche 911 - katso salakuvat tulevasta superautosta(09.02. 10:45)
- Uutta käyttöä nousukauden ikonille - kauko-ohjattava Hummer!(09.02. 10:45)
- Näin rutataan Dodge Viper - katso hurja video!(09.02. 10:14)
- Toyota kutsuu satoja tuhansia Priuksia korjauspajalle(09.02. 09:42)
- Iso Volvo ja pieni kone - toimiiko yhdistelmä?(09.02. 07:32)
RUOKALA
- Madekeitto (8.2.2010)
- Kukkaleipä (8.2.2010)
- Crème caramel (8.2.2010)
- Mausteiset karitsavartaat (1.2.2010)
- Seesamiperunat (1.2.2010)
Matkailuvideot
Matkaoppaat: Veikko "Funky Chick" svengaa - nyt sai huuliharppu kyytiä
Matkaoppaat: Veikko "Funky Chick" sulattaa sydämet laulullaan
Matkaoppaat: Veikko "Funky Chick" sai synttärikakun
Matkaoppaat: Miksi kameliratsastus ei sytyttänyt?
Matkaoppaat: Elämä on laiffia, kun ollaan reissun päällä
Matkaoppaat: Näin turkkilainen kultakauppias puhuu turistit ympäri
Lomavinkit Matka 2010 -messuilta
Alppien taikaa vuodelta 1980
Åressa laskettelet eurokuninkaana!
Uuden-Seelannin pohjoissaari pohjalta huipulle


Oletko matkustanut lemmikin kanssa?
Lue Merjan seikkailut blogista!


