Takavuosien viihdyttäjäbändin Seitsemän Seinähullun Pentti Oskari Kangas on saanut vuoden matkailuyritys -palkinnon Tampereen kotimaisilla matkailumessuilla.
Kankaan omaperäinen kokous- ja ryhmämatkayritys Herrankukkaro on Naantalin Rymättylän merellisissä maisemissa.
Vuonna 1984 perustetussa "kukkarossa" on voinut yöpyä muun muassa puussa linnunpöntössä, mummon- tai vaarinmäkissä ja hyttysverkon alla ulkosalla.
Herrankukkaro on alun perin vanha kalastajatila. Vuosittain siellä kestitään noin 15 000 vierasta, joista noin kolmasosa on ulkomailta.
Herrankukkaron tavaramerkeiksi ovat vuosien varrella muodostuneet omaperäiset ideat, linnunpöntön ohella muun maussa maailman suurin savusauna sekä ekologinen Kaislikkokylpylä meren rannalla.
Ideana on ollut aitous, alkuperäisyys, yhteiskuntavastuu sekä nostalgia.
Pentti Oskari Kangas on aiemmin palkittu kestävästä kehityksestä ja yrittäjyydestä. Matkailutoimittajat valitsivat hänet vuonna 2000 vuoden matkailuhenkilöksi.
Fakta
MIKÄ HERRANKUKKARO?
- Perustettu 1984.
- Kokous- ja virkistysmatkakohde Herrankukkaro, Höyrylaiva Ukkopekka, ravintola Vaakahuoneen Paviljonki, Loistokarin saari, Charter-laivasto.
- Herrankukkarossa 300 kokouspaikkaa seitsemässä eri tilassa, 100 majoituspaikkaa ja viisi savusaunaa.
- Maailman suurin savusauna: 124 ahteripaikkaa maasavusaunassa
- henkilökuntaa 20 saarelaista ja sesonkiapu.
- Liikevaihto v. 2009 1,7 milj. euroa.










