Kaksi turistinuorukaista joutui kahakkaan hotellihuoneessaan Pattayalla Thaimaassa, kun mukaan tarttuneiden neitosten hameiden alta paljastuikin yllätys.
Kun toiminta eteni kiihkeäksi, venäläispojat havaitsivat yllätyksekseen, että "neitoset" olivat myös poikia.
Venäläiset vaativat kiivaasti transseksuaaleja palauttamaan heille molemmille maksetut 1 000 Thaimaan bathia takaisin.
Tulisen sanaharkan seurauksena transseksuaalit Apichart, 22, ja Khun Wittaya, 23, kävivät kiinni asiakkaisiinsa.
Lopulta koko neljän herran seurue päätyi poliisiasemalle.
Poliisi määräsi kaikki osapuolet lääkärintarkastuksiin vammojen kirjaamiseksi ylös.
Toistaiseksi ketään vastaan ei ole nostettu syytteitä ja poliisitutkimukset jatkuvat, kertoo Pattaya One -nettiuutiset.
Toimittajan kommentti
Kenen Viipuri?
Suomalaisia kalvanutta väitettä vanhasta venäläisestä kaupungista ei enää juurikaan kuule. Matkailutoimistossa Vokzalnaja Ulitsa eli Repolankatu 13:ssa päivystävä Anastasia Kovalenko muistuttaa kuitenkin, että eniten turisteja Viipuriin tulee Pietarista.
- He haluavat nähdä vanhan ruotsalaisen kaupungin, jolla on vahva keskiaikainen leima, hän vakuuttaa.
Niinpä: ruotsalaiset perustivat Viipurin 1293 ja hävisivät sen Venäjälle vasta 1710. Kaupunki on yhtä lailla historiallisesti ruotsalainen, jugend- ja funkkisilmeeltään suomalainen ja nykyolemukseltaan venäläinen.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Kerrostalo ilmiliekeissä Helsingin keskustassa 06:44
1.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
2.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19.5. 19:42
3.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
4.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
5.
-
Poliisilla uusi vihje 17 vuoden takaisesta autosurmasta 06:36
6.
-
Silminnäkijä todisti kauhunhetkiä Langinkoskella: "Näin punaisen puseron" 19.5. 22:18
7.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
8.
-
Avaruuskapseli täynnä kuolleita laskeutui Etelä-Uralille 19.5. 21:16
9.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 19.5. 13:47
10.
-
Sveitsin unelma MM-kullasta murskaksi - Tre Kronor juhlii 00:17
11.
-
Matkustajille ei kerrottu viasta - Flyben koneen moottori sammui 06:07
12.
-
Leijonapakki: "Emme v***u vain olleet yhtään valmiita" 19.5. 22:51
13.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
14.
-
Horoskooppi 20.5.2013 06:00
15.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 19.5. 16:57
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 19.5. 17:29
18.
-
Lyonista löytyi kahden lapsen ruumiit - kurkut viilletty auki 19.5. 21:35
19.
-
Ruotsalaislehti: Granlundista Suomen syntipukki - taas 19.5. 20:34
20.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
1.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
2.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
3.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
4.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19.5. 19:42
5.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
6.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 19.5. 13:47
7.
-
Krista Siegfrids jatkoilla: Me teimme historiaa! 19.5. 8:40
8.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
9.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 19.5. 17:29
10.
-
Jukka Jalonen: Ihan perseestä! 19.5. 19:47
11.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 19.5. 16:57
12.
-
Silminnäkijä todisti kauhunhetkiä Langinkoskella: "Näin punaisen puseron" 19.5. 22:18
13.
-
Avaruuskapseli täynnä kuolleita laskeutui Etelä-Uralille 19.5. 21:16
14.
-
Tässä ovat euroviisujen tulokset ja kaikki pisteet 2013 19.5. 8:23
15.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
16.
-
Äiti ja lapsi huuhtoutuivat kovaan virtaan Kotkassa 19.5. 22:16
17.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
18.
-
Ruotsissa juhlitaan kuninkaallisia kuulutuksia - Madeleine säväytti vihreässä 19.5. 14:14
19.
-
Mystinen vika viivästytti Finnairin lentoa 666: "Koski vain meitä" 19.5. 16:05
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
2.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
3.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
4.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
5.
-
Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa 13.5. 12:02
6.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
7.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
8.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
9.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
10.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Varo verkkopankkiryöstöä! 13.5. 6:40
14.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
15.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
16.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
17.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
18.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
19.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
20.

Supermalli Kate Moss paljastaa naurettavan halvan keinon hehkuvaan ihoon
Muokkaa puolihameesta hulmuava kesämekko - onnistut näillä ohjeilla
Satu Maaranen nousi maisemavaatteilla muotimaailman huipulle
Teri Niitti: Juhlien järjestäjä, näin helpotat vieraiden oloa tuntuvasti!
Naisilla jälleen yksi syy lisää kadehtia Catherine Middletonia
Joku raja Kim Kardashian! Katso kuinka tähden jalat tursuivat ulos kengistä
Stailisti arvosteli Krista Siegfridsin tyylin - katso kuvagalleria
Ei enää silmäpakoja! Näillä neuvoilla puet sukkahousut päälle rikkomatta
Stailisti tyrmää suositun kauneusniksin: "Näky oli mitä järkyttävin"
Ostitko halvat aurinkolasit? Tarkista, että niissä on tämä merkintä!
Ovatko nämä aurinkolasit ensi kesän kuumin villitys? Julkkikset etujonossa
Victoria Beckham keräsi katseita asuvalinnallaan - yllättävä valinta kevätasuksi
Suomalaiset julkkisnaiset paljastavat seksikkyyden salaisuuden
Paska päivä prinsessana! Muistatko vielä nämä kuninkaallisten hirveät häämokat?




