Maailman vaarallisin kiitorata nimetty: Vain 8 pilotilla lupa laskeutua - katso video

Julkaistu: 30.12.2011 5:00, päivitetty: 30.12.2011 9:38

Vain kahdeksan pilottia maailmassa saa laskeutua tälle lentokentälle.

Jos etsit matkaltasi äärimmäisiä kokemuksia, kannattaa lähteä Bhutanin Paroon.

Saapuminen pitää ehdottomasti suorittaa lentokoneella.

Himalajan pikkuvaltion pikkukaupungin lentokenttä on yksi maailman ahtaimpia - ja ehkä vaarallisin.

Esimerkiksi konevalmistaja Boeing on ristinyt kentän "yhdeksi maailman vaikeimmaksi laskeutua ja nousta".

Paron kenttä sijaitsee noin 2,5 kilometrin korkeudella merenpinnasta jopa 5,5 kilometrin korkuisten vuorien keskellä, kertoo brittilehti Daily Mail.

Kiitotie on alle kaksi kilometriä pitkä.

Näillä parametreillä vain kahdeksan pilottia maailmassa on saanut luvan lentää Paroon. Aiemmin kaikki yhteydet hoiti yksi paikallinen lentoyhtiö.

Koneiden täytyy kaiken lisäksi väistellä kukkuloiden rinteeseen rakennettuja taloja.

Lentämisen tekee vaikeaksi myös alituinen tuulenpuhuri, joka laaksoihin pakkautuessaan kerääntyy puuskiksi. Paroon lentäneet ovat kuvailleet turbulenssia "kammottavaksi".

Lentäminen Paroon on sallittua vain kirkkaassa säässä. Lentäjän pitää koko ajan nähdä eteensä ja kyetä ohjaamaan konetta käsipelilllä.

Kaikesta huolimatta Paroon saapuu noin 30 000 turistia joka vuosi. Näkymät lentokoneesta ovat huikeita.

Kylmäpäiset voivat myös ihastella lentäjien taitoja.

- Tuota minä kutsun lentotaidoksi. Uskomaton laskeutuminen, kuvaili eräs henkilö YouTubessa.

Toinen totesi, että kentältä pitää kuitenkin vielä päästä ilmaankin.

Katso alta YouTube-video aidosta laskeutumisesta Paron kentälle.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat

Katso myös nämä