MTV3 selvitti, paljonko suomalaiset aikovat käyttää lomallaan rahaa.
Suomalaiset eivät aio törsätä kesällä kalliisiin lomamatkoihin. MTV3:n teettämään kyselyyn vastanneista noin kolmannes aikoi käyttää kesälomaansa alle 500 euroa. Naisten lomabudjetti on hieman miehiä suurempi.
Hieman useampi arvelee voivansa käyttää lomailuun enintään tuhat euroa. Yli 3000 euroa kuluttaa vain 4 prosenttia.
Lomabudjettia voi selittää osaltaan se, että ulkomaille mielii vain 12 prosenttia suomalaisista. Mieluummin suomalaiset viettävät aikaa kotona ja kotimaassa matkaillen. Kyselyssä moni kertoi viettävänsä kesän mieluiten perheen parissa. Lomaan kuuluu esimerkiksi puutarhanhoitoa, kalastusta ja yleistä lekottelua.
Think If Laboratoriesin tekemään kyselyyn osallistui toukokuussa yli 2000 suomalaista. Virhemarginaali on 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Ricky nöyryytti rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti" 21.5. 22:26
1.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
2.
-
Jari Sarasvuo: Tuttavat kerjänneet rahaa 06:24
3.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 07:27
4.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 06:02
5.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
6.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
7.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
8.
-
Rähinät levisivät uusiin lähiöihin Tukholmassa 07:49
9.
-
Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa 07:26
10.
-
Horoskooppi 22.5.2013 06:00
11.
-
Stubb edustaa Afrikassa viisutaktiikalla - "More is more ja dingdong" 06:42
12.
-
Juhani "Tami" Tamminen haluaa eurovaaleihin 07:33
13.
-
Armeija ajaa uutta taistelumalliaan - ampuu Rovajärvellä mökkien yli 21.5. 20:01
14.
-
Suuri kuoppa imaisi useita ihmisiä Kiinassa - ainakin viisi kuoli 21.5. 16:48
15.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
16.
-
Naiset varoittelevat tulevaa isää: Tästä et William välttämättä selviä 21.5. 22:45
17.
-
Brad Pitt on uskollinen: Ei seksikohtauksia toisten naisten kanssa 21.5. 23:14
18.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 21.5. 13:39
19.
-
Mies upposi syvälle liejuun tunniksi - kolme palomiestä kiskoi naruilla ylös 21.5. 21:17
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
2.
-
Ricky nöyryytti rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti" 21.5. 22:26
3.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 21.5. 6:25
4.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 21.5. 13:39
5.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 21.5. 10:45
6.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
7.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 21.5. 7:31
8.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
9.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 21.5. 13:08
10.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
11.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
12.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 21.5. 10:55
13.
-
Tänään vihittävä tv-aviopari selvisi raskaasta tragediasta 21.5. 15:58
14.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
15.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 21.5. 10:33
16.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
17.
-
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä! 21.5. 15:16
18.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
19.
-
Vanhuksen koira pilkisti raunioista kesken haastattelun - katso video 21.5. 16:21
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
5.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
6.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
7.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
8.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
9.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
10.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
11.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
12.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
13.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
14.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
15.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
16.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
17.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
18.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Näin saat kaukosuhteen toimimaan - 6 vinkkiä
Mikä on Suomen paras kesäkohde?
Everestin juhlavuosi on kuolettava
Suunnittele ensi talven matkat nyt! Kolme aurinkoista paratiisia
Matkustajille ei kerrottu viasta - Flyben koneen moottori sammui
Näin vältyt halpalentoyhtiöiden ryöstömaksuilta
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä!
Oletko tutustunut tähän Turkin uutuuskohteeseen? - "Ihan kuin ei Turkissa olisikaan"
Helsingin sviittikierros paljasti: Tätä vaaditaan tasokkaalta hotellihuoneelta
Prahan metroon uusi kokeilu: "Pitää varoa, ettei kukaan ala vietellä minua"
Nyt nätisti! Venetsia opettaa turisteja käyttäytymään
Elokuussa lomalle? Yksi Euroopan kohde on ykkönen
Tämänhän pitäisi olla Suomessa - maailman suurin sauna, katso kuvat
Parhaat biisit lentopelon torjuntaan - katso top 15 lista
Tänään on kesän vilkkain risteilypäivä! Näin paljon risteilyturisti kuluttaa päivässä Helsingissä
Moskovan kuuluisaa "muumiota" voi taas tervehtiä
Hylätty lomakylä nousi veden alta 28 vuoden jälkeen
2750 neliötä pinkkiä Barbie-unelmaa tarjolla Berliinissä
10 keinoa, joilla matkustat puoli-ilmaiseksi
Näitä arjen perustarvikkeita et löydä Aasiasta




