AirBalticilla on ratkaisu piinaaviin kanssamatkustajiin.
Neljä erilaista "lentoluokkaa" on tarjolla: bisnespuhe, kevyt keskustelu, työ ja rentoutuminen.
Jos matkustaja haluaa esimerkiksi keskittyä tärkeään esittelypuheeseensa, voi hän pyytää paikkaa työ-ihmisen vierestä. Näin voi välttää esimerkiksi puheet säästä. Toisaalta matkustajat, jotka mielellään keskustelevat naapurinsa kanssa, voivat pyytää paikkaa kevyen keskustelun alueelta ja rupatella tyytyväisenä.
Matkustajat eivät kuitenkaan voi kieltää ketään istumasta viereensä.
Janis Vanags airBalticilta kertoo Daily Mailille heidän olevan ensimmäinen lentoyhtiö maailmassa, joka tarjoaa tämänkaltaista palvelua. Lähes vastaavanlaisia ohjelmia on kuitenkin ollut jo aikaisemmin olemassa. Hollantilainen lentoyhtiö KLM ja malesialainen Malaysia Airlines tarjoavat sosiaalisen median kautta samankaltaista palvelua. Tämä vaatii kuitenkin sitä, että matkustajat ovat rekisteröityneet Facebookiin tai vastaaviin palveluihin käyttääkseen ohjelmaa.
AirBalticin Seat Buddy -ohjelma on erilainen, sillä matkustajat voivat yksinkertaisesti valita kategoriansa osana lennollekirjautumisprosessia.
Palvelu on tällä hetkellä ilmainen, mutta jatkossa lentoyhtiö voisi mahdollisesti veloittaa ekstraa esimerkiksi siitä, jos matkustaja haluaa sellaiseen osaan konetta, jonne lapsilla ei ole asiaa.
AirBaltic lentää Suomessa esimerkiksi Helsinkiin, Ouluun, Kuopioon, Tampereelle ja Turkuun.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Valtava pyörremyrsky pyyhki kaiken tieltään: Yli 50 kuollut USA:ssa 04:48
1.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
2.
-
Tukholman lähiössä kaaos päällä: Autoja tulessa, poliiseja heitelty kivillä 00:39
3.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
4.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
5.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
6.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
7.
-
Hyks jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat 20.5. 18:22
8.
-
Presidentti Halosen Meggy-kissa on kotiutunut hyvin 20.5. 23:05
9.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
10.
-
Baballa ikävä vaiva - pakkotauko juoksemisesta 20.5. 23:17
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
13.
-
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi 20.5. 21:35
14.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 20.5. 10:21
15.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 20.5. 8:53
16.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 20.5. 17:31
17.
-
Vaalivilppiä viisuissa? 20.5. 22:15
18.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 20.5. 13:06
19.
-
KHL-seurassa kaksi suomalaisvahtia ensi kaudella! 20.5. 23:05
20.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
1.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
2.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
3.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
4.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
5.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 20.5. 10:21
6.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
7.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 20.5. 8:53
8.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 20.5. 14:25
9.
-
Kerrostalo ilmiliekeissä Helsingin keskustassa - liikenne takkusi 20.5. 8:57
10.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 20.5. 13:45
11.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 20.5. 13:06
12.
-
Hausmyllyn tarina saa yllättävän käänteen kuolinuutisen jälkeen 20.5. 7:06
13.
-
Turvonnut Keanu Reeves hämmästyttää – katso kuvat! 20.5. 8:32
14.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
15.
-
Lätkäradion MM-loppulausunto: Kultaiset potat ja Faselin spedeily pilasivat tunnelman 20.5. 9:09
16.
-
"Laittomia kisastudioita" - Noin 40 ravintolaa jäi kiinni MM-kisojen aikaan lainvastaisuuksista 20.5. 13:21
17.
-
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko" 20.5. 13:09
18.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
19.
-
HS: Alepan lattialla kengät – hymynaama jäi saamatta 20.5. 7:21
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
5.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
6.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
7.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
8.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
9.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
10.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
14.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
15.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
16.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
17.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
18.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Tältä Marilyn Monroe näyttäisi tänään - katso kevään juhlapukujen helmet
Supermalli Kate Moss paljastaa naurettavan halvan keinon hehkuvaan ihoon
Muokkaa puolihameesta hulmuava kesämekko - onnistut näillä ohjeilla
Satu Maaranen nousi maisemavaatteilla muotimaailman huipulle
Teri Niitti: Juhlien järjestäjä, näin helpotat vieraiden oloa tuntuvasti!
Naisilla jälleen yksi syy lisää kadehtia Catherine Middletonia
Joku raja Kim Kardashian! Katso kuinka tähden jalat tursuivat ulos kengistä
Stailisti arvosteli Krista Siegfridsin tyylin - katso kuvagalleria
Ei enää silmäpakoja! Näillä neuvoilla puet sukkahousut päälle rikkomatta
Stailisti tyrmää suositun kauneusniksin: "Näky oli mitä järkyttävin"
Ostitko halvat aurinkolasit? Tarkista, että niissä on tämä merkintä!
Ovatko nämä aurinkolasit ensi kesän kuumin villitys? Julkkikset etujonossa
Victoria Beckham keräsi katseita asuvalinnallaan - yllättävä valinta kevätasuksi
Suomalaiset julkkisnaiset paljastavat seksikkyyden salaisuuden




