Ennätyksellinen risteilijäkesä toi pienen mutta ylellisen loistoristeilijä Azamarin Helsinkiin.
Azamara Journey häviää kokonsa puolesta kilpailijoilleen - palvelutaso sen sijaan on omaa luokkaansa. Azamarin 700 asiakasta palvelee 400 henkilökunnan jäsentä.- Jos heräät nälkäisenä keskellä yötä, nosta vain luuri ja tilaa pihvi. Sama ei toimisi joka risteilijällä, kehuu Azamara Club Cruisesin pohjoismaiden myyntipäällikkö Jacob Kock.
Helsinki on yksi risteilijävierailijoiden suosikkikohteista
Helsinkiin odotetaan tänä kesänä 285 risteilijävierailua. Vierailijoiden lukumäärä nousee arviolta 400 000:een, ja kassakoneet kilisevät noin 28 miljoonan euron edestä.
- Helsinki on tutkimusten mukaan erityisen suosittu vierailukohde. Jopa 96 prosenttia matkustajista astuvat maihin laivan käydessä Helsingissä. Euroopan muiden kaupunkien vastaava luku on keskitasoltaan 82 prosenttia, kertoo Helsingin kaupungin risteilykoordinaattori Noora Heino.
- Myös tyytyväisyyskysely on osoittanut Helsingin olevan laivamatkailijoiden mieleen. Asteikolla 1-5 Helsingin arvosana sijoittuu 4:n kieppeille.
Risteilyinto kasvamassa Suomessakin
Koko 2000-luvun kestänyt kasvava trendi risteilijävieraiden määrässä näkyy myös suomalaisten matkailussa.
Luksusristeilyt antavat vaihtoehdon perinteiselle aurinkolomalle tai tavanomaiselle ruotsinristeilylle.
- Risteilyjen myynti on kolminkertaistunut kuluneen kolmen vuoden aikana, toteaa Royal Caribbean Cruises:n Suomen myyntipäällikkö Petri Sirén.
Suomalaisten suosituimpia kohdealueita ovat Välimeri ja Karibianmeri.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
1.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
2.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
3.
-
Valepoliisit ryöstivät turisteja Helsingissä - "Tutkivat kuin elokuvissa" 11:46
4.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 12:34
5.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
6.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
7.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
8.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 09:55
9.
-
Mihin katosivat Pussy Riotin jäsenet? Eivät esiinny Maailma kylässä -festivaaleilla 12:41
10.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
11.
-
Kaupunkiseikkailijan raju ilmalento - 15-vuotias poika putosi 10 metristä seinältä asvaltille 06:44
12.
-
IS kokeili: Tältä tuntuu istua uuden ministeriauton takapenkillä! 13:40
13.
-
Pussy Riotin puuttuminen PMMP:n keikalta ihmetytti: Ketä heitä uhkaa? 13:25
14.
-
Joutuuko Ulla Taalasmaa palaamaan Salattuihin elämiin vielä kolmannen kerran? 06:31
15.
-
Matkaopas-Terhi: Näitä ohjeita pitää oikeasti noudattaa - "Maasta tulisi poistua välittömästi" 07:23
16.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
17.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
18.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
19.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
20.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
1.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
2.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
3.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
4.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
5.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
6.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
7.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
8.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
9.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
10.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
11.
-
Hätkähdyttävät sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 24.5. 13:29
12.
-
Puukottaja iski kesken matkan InterCity-junassa 24.5. 16:49
13.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
14.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
15.
-
Taisteleva metso piinaa puolustusvoimia – "Ruuti on aina kuivaa" 24.5. 18:49
16.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
17.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
18.
-
Tältä näyttävät suomalaisten kodit - asutko sinäkin näin? 24.5. 15:52
19.
-
Nokia vaatii myyntikieltoa hittipuhelimelle 24.5. 12:45
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
3.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
4.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
5.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Budjetit paukkuvat ja matkat lisääntyvät - näin matkustaa suomalainen
Matkaopas-Terhi: Näitä ohjeita pitää oikeasti noudattaa - "Maasta tulisi poistua välittömästi"
Suuntaatko Turkkiin? Maa rajoittaa alkoholinkäyttöä
IS-lukijat avautuvat etäsuhteista: "90 prosenttia miehistä pettää, jos suhteessa ei ole seksiä"
Uusi kohde tähtäimessä? Katsasta Euroopan kuumat kakkoskaupungit!
Pohjois-Korea avaa rajakaupungin länsituristeille
Rantapallo: Suomalaismies seisoi yli 5 tuntia Finnairin lennolla Bangkokista Helsinkiin
Turisti, menikö yösija? Suosittu majoitus tuomittiin laittomaksi New Yorkissa
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen
Lentohenkilökunta: Sinkkumiehillä parhaat mahdollisuudet päästä ilmaiseksi ykkösluokkaan!
Näin saat kaukosuhteen toimimaan - 6 vinkkiä
Mikä on Suomen paras kesäkohde?
Everestin juhlavuosi on kuolettava
Suunnittele ensi talven matkat nyt! Kolme aurinkoista paratiisia
Matkustajille ei kerrottu viasta - Flyben koneen moottori sammui
Näin vältyt halpalentoyhtiöiden ryöstömaksuilta
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä!




