Rahaa ei ole, mutta lapset haluavat huvipuistoon ja vanhemmat aurinkorannalle stressiä pakoon. Eräs äiti kertoo, mikä ajoi hänet vaikeaan velkakierteeseen.
- Minun velkaantumiseni suurin syy on kiltteys, Marja, 41, sanoo.Kun lapsi kysyi, miksi heidän perheensä ei koskaan matkusta minnekään, Marja tunsi piston sydämessään ja alkoi järjestää Ruotsin-risteilyä tai kylpyläreissua. Matkalla budjetit pettivät.
Marja kuvitteli aina, että lomareissulla kuluu paljon vähemmän rahaa kuin mitä todellisuudessa meni.
Marja on kolmelapsisen perheen äiti ja naimisissa. Hänellä on hyvät tulot, mutta silti raha-asiat ovat solmussa.
- Kannoin perheelleni hurjat määrät kesäherkkuja eteen, koska olin sitä mieltä, että kesällä pitää nauttia mansikoista, grilliaterioista, jäätelöstä, karkista ja juomista. Nyt jälkeenpäin ajateltuna touhuissani ei ollut mitään järkeä.
Marjan puoliso oli lomasuunnitelmissaan yhtä impulsiivinen ja tunnevetoinen.
- Mies saattoi sanoa viikkoa ennen loman alkua, että hän ei halua jäädä Suomen sateisiin. Suunnittelimme hetkessä lomamatkan Välimerelle ja maksoimme sen luottokortilla - vaikka meillä ei olisi ollut varaa edes Tallinnan-reissuun.
Marjalla meni pitkään ennen kuin hän suostui näkemään oman käyttäytymisensä vaikutukset velkataakan kasvuun.
- Palkitsin itseäni istumalla kalliissa kahviloissa, vaikka samaa kahvia olisin voinut juoda myös omalla takapihallani, ja kuohuviinikin olisi tullut halvemmaksi Alkosta ostettuna, hän naurahtaa.
Kesän luottokorttilaskujen setviminen meni pitkälle syksyyn - sitten tulikin jo joulu. Kilttinä tunneihmisenä Marja halusi ostaa kaikille läheisilleen ihanat lahjat, luottokortilla.
Missä välissä hän olisi päässyt säästämään joululahjarahoja, kun kaikki rahat menivät kesävelkojen maksuun?
Marjan velkasirkuksen pysäytti se, kun hän sai maksuhäiriömerkinnän. Enää hän ei voi tehdä enempää velkaa. Nyt hänellä on kaksi vuotta aikaa laittaa raha-asiansa kuntoon.
Marja on menettänyt ja lopettanut kaikki viisi luottokorttiaan ja maksaa niitä nyt erissä pois. Palkasta ei jää juuri mitään käteen, kun hän maksaa asumis- ja ruokamenojen lisäksi kulutusluottonsa. Mutta jo vuoden kuluttua hänellä on taas kohtuullinen velkataakka - sellainen, joka ei stressaa yöllä eikä päivällä.
Marjan nimi on muutettu.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 06:00
1.
-
Työkyvytön teki 1100 tuntia puolisonsa firmalle töitä ja nosti päivärahat – hovi ei lieventänyt petostuomiota 06:01
2.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 23.5. 19:08
3.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
4.
-
Maantiesilta romahti jokeen USA:ssa 07:24
5.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
6.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 23.5. 20:33
7.
-
Litmanen dopingväitteistä: "Muiden tehtävä hankkia todisteita" 06:37
8.
-
Jo viides yö peräkkäin - Tukholma loimusi taas 06:23
9.
-
Valtion ammateissa huimat palkkaerot - 1 155-10 525 e/kk 23.5. 22:50
10.
-
Rax Buffet hylkäsi pizza-sanan - "Karppaajat isoja mielipidevaikuttajia" 23.5. 20:19
11.
-
Horoskooppi 24.5.2013 06:00
12.
-
Kysy seksistä: Voimakkaat aamuerektiot häiritsevät 23.5. 19:14
13.
-
Haluatko pomoksi? Muuta tämä asia heti 06:51
14.
-
Perussuomalainen: Alppilan kohuopettaja lähtee politiikkaan - harkitsee eurovaaleja 01:00
15.
-
F1-pomo: Moottorien kilpavarustelu karkaa käsistä 07:18
16.
-
Miksi mies ammuttiin suomalaisvaimon eteen? Nyt puhuu Husbyn poliisi 23.5. 15:19
17.
-
Chris O'Neillin malli-exä vietti ökyhäät 23.5. 23:05
18.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 23.5. 14:13
19.
-
Aftonbladet: Suomalaismiestä uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio Tukholman mellakoista 00:08
20.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
1.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 23.5. 13:36
2.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 23.5. 13:07
3.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 23.5. 11:51
4.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 23.5. 14:13
5.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 23.5. 8:39
6.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 23.5. 17:48
7.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 23.5. 9:14
8.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 23.5. 10:33
9.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 23.5. 14:45
10.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 23.5. 13:14
11.
-
Tästä Tukholman mellakat räjähtivät: Mies ammuttiin suomalaisen vaimon silmien edessä 23.5. 10:16
12.
-
Analyysi: Itämeren "ufo-löytö" sisältää valmistettua metallia 23.5. 14:36
13.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 23.5. 19:08
14.
-
Kotkalainen roskakuski saa jättikorvaukset – uskomaton syy potkuille 23.5. 15:33
15.
-
Salaattipenkistä tehtiin tutkintapyyntö poliisille – nyt puhuu kasvattaja 23.5. 16:19
16.
-
Maria Jungner puhuu seksistä 23.5. 12:30
17.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
18.
-
Kuudesluokkalainen poika puukotti tyttöä koulussa 23.5. 9:16
19.
-
Tämän takia Hector jäi pois Vain elämää -sarjasta 23.5. 10:06
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
3.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
4.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
5.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
17.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.

Rantapallo: Suomalaismies seisoi yli 5 tuntia Finnairin lennolla Bangkokista Helsinkiin
Turisti, menikö yösija? Suosittu majoitus tuomittiin laittomaksi New Yorkissa
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen
Lentohenkilökunta: Sinkkumiehillä parhaat mahdollisuudet päästä ilmaiseksi ykkösluokkaan!
Näin saat kaukosuhteen toimimaan - 6 vinkkiä
Mikä on Suomen paras kesäkohde?
Everestin juhlavuosi on kuolettava
Suunnittele ensi talven matkat nyt! Kolme aurinkoista paratiisia
Matkustajille ei kerrottu viasta - Flyben koneen moottori sammui
Näin vältyt halpalentoyhtiöiden ryöstömaksuilta
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä!
Oletko tutustunut tähän Turkin uutuuskohteeseen? - "Ihan kuin ei Turkissa olisikaan"
Helsingin sviittikierros paljasti: Tätä vaaditaan tasokkaalta hotellihuoneelta
Prahan metroon uusi kokeilu: "Pitää varoa, ettei kukaan ala vietellä minua"
Nyt nätisti! Venetsia opettaa turisteja käyttäytymään
Elokuussa lomalle? Yksi Euroopan kohde on ykkönen
Tämänhän pitäisi olla Suomessa - maailman suurin sauna, katso kuvat
Parhaat biisit lentopelon torjuntaan - katso top 15 lista
Tänään on kesän vilkkain risteilypäivä! Näin paljon risteilyturisti kuluttaa päivässä Helsingissä




