Matkatoimistojen mukaan lapsilta kiellettyjen hotellien suosio suomalaisten keskuudessa kasvaa. Näin aiheesta keskusteltiin Iltasanomat.fi:ssä.
"Kun pienten lasten vanhemmat pääsevät joku kaunis päivä kahdestaan "lapsettomalle" lomalle, on K18-hotelli varmasti kiinnostavin. Eli ei tarkoita, että nämä hotellit vetäisivät puoleensa vain lapsista vähemmän välittäviä ihmisiä, vaan etenkin niitä lapsellisia, joille on kerrankin tarjoutunut mahdollisuus viettää lapseton loma perheloman vastapainoksi."kesäyö
"Tuli tässä kuussa oltua tällaisessa K-16 hotellissa Turkissa. Oli tosiaankin rauhallista olla uima-altaalla lekottelemassa, kun ei joku koko ajan kiljunut "Isä kato kun mä hyppään". Muutenkin kierrän paikat, jotka mainostavat olevansa lapsiystävällinen ja koko perheen kohde."
aikansa kutakin
"Taas näkyy hyvin suomalaisten lapsikielteisyys. Harvoin lapset aiheuttavat oikeasti häiriöitä ja isoimmissa hotelleissa on altaissa ja alueissa muutenkin varaa valita rauhallisempia."
Marsa
"Hyvä kun on vaihtoehtoja! Minua eivät kersat häiritse lennoilla eivätkä hotelleissa - kännärit häiritsevät! Mutta tiedän ihmisten tarvitsevan joskus hermolomaa, ja silloin on K16-matka paikallaan. Hyvä kun voi valita kukin mieleisensä lomamatkan."
mammie-55
"Jossei lasten riemua ja muuta ilakointia kestä, ni tarviiko sitä edes lähteä turistirysiin.Sillon voi mennä paljon kauemmas suurista turistirysistä jonnekki minne perheet eivät mene! Tai pysyy kotona!"
Timppa
"Vielä kun olisi lapsi- ja teinivapaita kauppoja ja kaupanympäristöjä."
Jiippee
"Pääseepähän hotellissa edes rauhaan kakaroiden mekastuksesta. Maksan mielelläni ekstraa rauhallisuudesta. "
Turo
"Lapsille ei ole asetettu mitään rajoja tekemisissään, eikä lapsille ole opetettu käytöstapoja ja näin lapset voivat terrorisoida vapaasti lähiympäristöään. Vanhemmat eivät kiellä lapsiltaan tätä toimintaa, vaan pitävät sitä normaalina toimintana. Jos huomautat tästä toiminnasta, niin vanhemmat leimaavat sinut heti lapsivihamieliseksi."
Haluan lisää lapsilta kiellettyjä paikkoja
"Kyllä ottaa päähän kun ipanat itkee ja huutaa kurkku suorana jos ei saa namia.. eikä vanhemmatkaan tee mitään."
loistavaa!
Lue lisää aiheesta ja osallistua keskusteluun täällä.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
1.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 13:39
2.
-
Tänään vihittävä tv-aviopari selvisi raskaasta tragediasta 13:41
3.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
4.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 13:08
5.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 10:45
6.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 10:55
7.
-
DW: Kiina haluaa Pohjois-Korean johtoon Kimin Disneyworld-veljen 12:58
8.
-
Varusmiehet saivat vappuna lisäohjeen kypärän kiristämisestä 11:33
9.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
10.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
11.
-
Kommentti: Sakottaa voi yksinkertaisestikin 13:48
12.
-
Hiiop: näin se Airbus liikkuu käsivoimin - katso päivän uutiskuvat 13:26
13.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
14.
-
TTVK:lla kuusi tykkääjää Facebookissa – "Kyllähän meidän pitää mennä sinne, missä ihmiset ovat" 13:23
15.
-
Siwan kassakaappiryöstäjille iso saalis Turussa 13:08
16.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 10:33
17.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
18.
-
Sakari Salminen siirtyy KHL:ään 13:41
19.
-
Tekikö taksikuski kiusaa? – taksi ja henkilöauto kolaroivat Helsingissä 12:52
20.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
1.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
2.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
3.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
4.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
5.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
6.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
7.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
8.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
9.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
10.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 20.5. 13:45
11.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 20.5. 13:06
12.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
13.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 20.5. 14:25
14.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 20.5. 17:31
15.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
16.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 20.5. 10:21
17.
-
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi 20.5. 21:35
18.
-
Hyks jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat 20.5. 18:22
19.
-
Ke$halla kaikkien aikojen rohkein halkio - "Olen tavallista nakumpi" 20.5. 14:06
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
2.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
3.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
4.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
5.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
6.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
7.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
8.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
9.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
10.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
11.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
12.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
13.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
14.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
15.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
16.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
17.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
18.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Nomination-hittikorun uusi mallisto: "Haluamme luoda jotain, mitä ei ole olemassa"
Tältä Marilyn Monroe näyttäisi tänään - katso kevään juhlapukujen helmet
Supermalli Kate Moss paljastaa naurettavan halvan keinon hehkuvaan ihoon
Muokkaa puolihameesta hulmuava kesämekko - onnistut näillä ohjeilla
Satu Maaranen nousi maisemavaatteilla muotimaailman huipulle
Teri Niitti: Juhlien järjestäjä, näin helpotat vieraiden oloa tuntuvasti!
Naisilla jälleen yksi syy lisää kadehtia Catherine Middletonia
Joku raja Kim Kardashian! Katso kuinka tähden jalat tursuivat ulos kengistä
Stailisti arvosteli Krista Siegfridsin tyylin - katso kuvagalleria
Ei enää silmäpakoja! Näillä neuvoilla puet sukkahousut päälle rikkomatta
Stailisti tyrmää suositun kauneusniksin: "Näky oli mitä järkyttävin"
Ostitko halvat aurinkolasit? Tarkista, että niissä on tämä merkintä!
Ovatko nämä aurinkolasit ensi kesän kuumin villitys? Julkkikset etujonossa
Victoria Beckham keräsi katseita asuvalinnallaan - yllättävä valinta kevätasuksi




