Moni moittii nykyajan lentokoneruokaa. Oliko kaikki todella aiemmin paremmin?
Airlinemeals-sivuston kuvista päätellen taso on saattanut laskea ainakin hieman sitten 80-luvun kultapäivien.
Air Zimbabwe:
Alanin vuoden 1981 lokakuussa ottamassa kuvassa tarjolla on kylmiä alkupaloja ja salaattia. Lennon kesto oli 55 minuuttia, arvosanaksi Alan antoi kahdeksan.
American Airlines:
Piikki oli auki Chris Smithin ensimmäisen luokan lennolla vuonna 1981 matkalla Honolulusta Los Angelesiin.
Western Airlines:
Chris Smithin ottamassa kuvassa on kauniisti aseteltuna runsas salaatti.
SAS:
Ensimmäisessä luokassa oli vuoden 1982 matkalla Kööpenhaminasta Ateenaan tarjolla alkupaloiksi hummeria, viinirypäleitä ja leipää.
Varig:
Valikoima oli nykypäivään verrattuna valtava lennolla Tokiosta Los Angelesiin. Kuva on otettu 12. päivä huhtikuuta vuonna 1982. Aamiainen oli tilattava ja se koostui muun muassa kuumista liharuuista, matkustajan mielen mukaan valmistetuista munista, juustoista ja hedelmäkorista. Ensimmäisen luokan ruuat tarjoiltiin hienoimmilta posliinilautasilta hopeiselta tarjottimelta.
Pan Am:
United Airlines:
Christopher Smithin ensimmäisen luokan lounaalla Honolulusta Tokioon vuonna 1988 tarjoiltiin alkuruuaksi muun muassa kaviaaria.
Pan Am:
Keith Mockin kuvassa turistiluokan lennolla Miamista New Yorkiin vuonna 1984 tarjolla oli muun muassa porkkanakakkua
Oletko ottanut kuvan lentoateriastasi? Lähetä se meille osoitteeseen http://lukijat.iltasanomat.fi/
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 13:42
1.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 10:47
2.
-
Lewis Hamiltonin seksikäs tyttöystävä nousi päähän 13:02
3.
-
Naiselta varastettiin tuhansia euroja raitiovaunussa Helsingissä 11:46
4.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 13:10
5.
-
MTV3:n urheiluankkuri polttareissaan: En ajatellut, että elämässä käy näin hyvin 12:22
6.
-
Nokia vaatii myyntikieltoa hittipuhelimelle 12:45
7.
-
Suomen kuuluisin amerikkalaisbodari lähtee kotiin 13:34
8.
-
20 kiloa laihtunut Pullukka-Mikko: Laihtuminen ei ole rakettitiedettä 10:01
9.
-
Upeat sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 13:29
10.
-
Charlie Sheen vaihtoi nimensä ristimänimekseen 09:34
11.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 06:00
12.
-
OP-Pohjolan verkkosivut kaatuneet 13:24
13.
-
Danilo di Luca kärysi taas - "Hän on idiootti" 13:38
14.
-
Ministerinsalkun menettäneeltä Jukka Gustafssonilta dramaattinen päivitys: "Tämä on viimeinen FB-kirjoitukseni" 10:26
15.
-
Pizzataksi kaahasi jalkakäytävällä päin äitiä ja lasta 11:56
16.
-
Uusi opetusministeri kritisoi koulujen ranking-listoja: "Eivät aina näytä koko totuutta" 12:45
17.
-
Polttoainelitra 99 senttiä: Lahti meni sekaisin - ruuhkia tiedossa koko päiväksi 09:09
18.
-
Kerrostalosta hypännyt mies surmasi kadulla kävelleen pikkutytön 10:08
19.
-
Selvitys paljasti - Helsinki City Runin juoksureitti oli alimittainen 12:50
20.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
1.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 23.5. 13:36
2.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 23.5. 14:13
3.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 06:00
4.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 23.5. 17:48
5.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 10:47
6.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 08:21
7.
-
Analyysi: Itämeren "ufo-löytö" sisältää valmistettua metallia 23.5. 14:36
8.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 23.5. 20:33
9.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
10.
-
Kotkalainen roskakuski saa jättikorvaukset – uskomaton syy potkuille 23.5. 15:33
11.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 23.5. 13:07
12.
-
Salaattipenkistä tehtiin tutkintapyyntö poliisille – nyt puhuu kasvattaja 23.5. 16:19
13.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 23.5. 13:14
14.
-
Miksi mies ammuttiin suomalaisvaimon eteen? Nyt puhuu Husbyn poliisi 23.5. 15:19
15.
-
Polttoainelitra 99 senttiä: Lahti meni sekaisin - ruuhkia tiedossa koko päiväksi 09:09
16.
-
Ministerinsalkun menettäneeltä Jukka Gustafssonilta dramaattinen päivitys: "Tämä on viimeinen FB-kirjoitukseni" 10:26
17.
-
Rax Buffet hylkäsi pizza-sanan - "Karppaajat isoja mielipidevaikuttajia" 23.5. 20:19
18.
-
Suomen kuuluisin amerikkalaisbodari lähtee kotiin 13:34
19.
-
SM-liigan kova päätös: Jonne Virtanen on IFK:n pelaaja 23.5. 14:25
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Uusi kohde tähtäimessä? Katsasta Euroopan kuumat kakkoskaupungit!
Pohjois-Korea avaa rajakaupungin länsituristeille
Rantapallo: Suomalaismies seisoi yli 5 tuntia Finnairin lennolla Bangkokista Helsinkiin
Turisti, menikö yösija? Suosittu majoitus tuomittiin laittomaksi New Yorkissa
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen
Lentohenkilökunta: Sinkkumiehillä parhaat mahdollisuudet päästä ilmaiseksi ykkösluokkaan!
Näin saat kaukosuhteen toimimaan - 6 vinkkiä
Mikä on Suomen paras kesäkohde?
Everestin juhlavuosi on kuolettava
Suunnittele ensi talven matkat nyt! Kolme aurinkoista paratiisia
Matkustajille ei kerrottu viasta - Flyben koneen moottori sammui
Näin vältyt halpalentoyhtiöiden ryöstömaksuilta
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä!
Oletko tutustunut tähän Turkin uutuuskohteeseen? - "Ihan kuin ei Turkissa olisikaan"
Helsingin sviittikierros paljasti: Tätä vaaditaan tasokkaalta hotellihuoneelta
Prahan metroon uusi kokeilu: "Pitää varoa, ettei kukaan ala vietellä minua"
Nyt nätisti! Venetsia opettaa turisteja käyttäytymään
Elokuussa lomalle? Yksi Euroopan kohde on ykkönen
Tämänhän pitäisi olla Suomessa - maailman suurin sauna, katso kuvat




