Meri, Vellamo

Matkat

Valikko

Matkat

Maista Turku!

- Ota yöpaikaksi ehdottomasti Park Hotel, neuvoo keittokirjailija Markku Haapio.

- Pieni perhehotelli jugendtalossa, kaikki huoneet erilaisia. Vastaanotossa asiakkaita viihdyttää papukaija. Persoonallinen aamupala.

Perjantai-illan ruokapaikaksi Haapio valitsee Mamin. 50-paikkainen kortteliravintola on oman rahan gourmetia, joka kunnioittaa pitkiä haudutusaikoja.

Marko Rauhalan ja Mikko Piipposen keittiön listalta iskevät makuhermoon Mamin etanat ja paahdettu viljaporsaankylki maalaisranskalaisilla.

Mami on äänestetty parhaaksi Helsingin ulkopuoliseksi ravintolaksi Viisi tähteä -lehden 50 Parasta -listalla. Pöytävaraus onkin lähes pakollinen.

Muistiin kannattaa panna Mamin etanaviikot 5.10-16.10. ja kaksi joulukuista lipeäkalailtaa!

Lauantaina on hyvä ottaa kaupunki haltuun. Shoppailukeskusta on lopulta aika pieni. Hansakorttelin, Forumin, torin ja kauppahallin saavuttaa helposti jalan.

Läheltä löytyy lounaspaikka: Panimoravintola Koulu - entinen tyttökoulu, jossa nyt pannaan omia oluita ja tehdään reilua ruokaa. Lauantain lounaspöytä on katettu kello 12-16.

Loppupäivän ohjelmaan Haapio lisää kulttuuria: Forum Marinum tai Väinö Aaltosen museo, johon on pysyvän näyttelyn lisäksi tulossa muun muassa Kuoleman monet kasvot -näyttely 29.10.

Jos kävelylleen haluaa punaisen langan voi ottaa oppaakseen Reijo Mäen Vareksen jaVareksen Turku -kirjan. Silloin askeleet vievät väkisin Kaskenmäen Uuteen Apteekkiin - yhteen Suomen parhaista olutravintoloista.

Oluiden päälle ja loppupäivän evääksi naksahtaa käynti Mantun Grillillä Apteekin alapuolella jokirannassa. Makkaraperunat valkosipulimajoneesilla ovat paikan fanien mielestä parasta Uralin tällä puolen.

- Minä valitsen yleensä porilaisen - samoin Mäki, Haapio tunnustaa.

Illaksi hän suosittelee Linnateatteria, jossa pyörii syksyn aikana kovia stand up -nimiä ja muun muassa Juha Vuorisen teksteihin perustuva Juoppohullun päiväkirja ja suursuosion saanut Mieletön Turun lähihistoria. Ikävä kyllä teatteri on niin suosittu, että sieltä saa lähinnä peruutuspaikkoja.

Sunnuntaina on ihan vaan kiva kävellä. Niin tekevät "åborginaalitkin": Aurajoen rantaa - turkulaisten promenadia - yläjuoksulle Tuomaansillalle tai Rautatiesillalle ja takaisin.

Jaloittelukierroksella on testattava myös Föri, lautta, joka on Turun symboli.

Bongaamisen arvoinen on niin ikään Kulma, Euroopan kulttuuripääkaupungin 2011 käyntikortti ja näyteikkuna. Kulmasta saa tietoa hankkeesta ja tulevista tapahtumista.

Lähtölounaan Haapio nauttisi maankuulussa Pizzeria Denniksessä. Eriskummalliselta listalta löytyy nimikkopizzoja, kuten Saku Koivu ja Jortsu (= Hannu Jortikka).

Täältä tilasi kirurgi Sakari Oravan operoima David Beckham seurueelleen sairaalaan kaksi Calabresea, yhden Saku Koivun ja yhden "Beckham Specialiksi" nimetyn yksinkertaisuuden: kinkkua, tuoretta tomaattia ja tuoretta basilikaa.

500 EURON KEIKKA

Kahden hengen huone viikonlopuksi Park Hotellissa 260 e.

Kaksi illallista viineineen Mamissa 99 e.

Noutopöytälounas Koulussa 14 e.

Koulun oluet noin 5 e.

Forum Marinum 7 e, Wäinö Aaltosen Museo 6 e.

Grillilounas Mantulla n. 7-8 e.

Oluet Uudessa Apteekissa 5,00-6,20 e.

Linnateatteri 25 e.

Pizzat Denniksessä 11,40-13,50 e.

Matka Förillä ilmainen.

Matkalukemiseksi:

Vareksen Turku 15 e.

Tarinoita Kakolan muurin molemmin puolin 10 e.

Budjetti kahdelle hengelle noin 500 e.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. 6

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  7. 7

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  8. 8

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  9. 9

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  10. 10

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. Näytä lisää