Niko, Niklas, Niilo

Matkat

Valikko

Matkat

Näin suomalaiset haluavat lomailla!

Finnmatkojen pohjoismaalaisille tekemä lomakysely ei juuri yllätysvastauksia paljastanut. Suomalaiset vastaajat toivat selkeimmin esille halunsa rentoutumiseen sekä täydelliseen joutilaisuuteen.

Yli 4000 pohjoismaalaisen vastaajan tiedoista paljastuu myös se, että peräti 92 prosenttia suomalaisvastaajista ei halua miettiä lomansa aikana työasioitaan millään tavalla.

Kaikki kyselyyn osallistuneet ihmiset kertoivat kuluttavansa innolla myös aurinkotuoleja lomansa aikana.

Noin 72 prosenttia suomalaisista lomailijoista omistaa auringolle useita tunteja päivässä tai niin paljon kuin vain mahdollista.

Siitä huolimatta edustamme yhdessä tanskalaisten kanssa maltillisimpia aurinkokylpijöitä. Innokkaimpia paahtajia ovat norjalaiset.

Lomalla halutaan myös syödä ulkona. Yli puolet suomalaisista kertoo syövänsä mieluiten välillä hotellin ravintolassa ja välillä paikallisessa ravintolassa.

Lähes neljännes suomalaisista vastaajista sanoo, ettei ole väliä, paljonko lomapäivän lounas maksaa. Suurin osa on kuitenkin sitä mieltä, että sopiva hinta lounaasta on noin kymmenen euroa.

Ruotsalaiset vartioivat kukkaroitaan huomattavasti tarkemmin: vain 13 prosenttia ei välitä hinnasta ja kolmannes on sitä mieltä, että lounas pitäisi saada noin seitsemällä eurolla.

Vähiten pidettyjä lomanaapureita ovat suomalaisten mielestä venäläiset ja brittiläiset.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  2. 2

    Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

  3. 3

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  4. 4

    Mielenosoitukset Kaisaniemessä ohi, Vastarintaliike suuntaa kohti Töölöntoria – IS seuraa hetki hetkeltä

  5. 5

    IS:n lukijat äänestivät: Hän on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar

  6. 6

    Kaksi mielenosoitusta kohtasi Kaisaniemen puistossa

  7. 7

    Simon Cowell tukee Saara Aaltoa: ”Ulkomaalaisen voitto osoittaisi, että show ja yleisö ovat suvaitsevaisia”

  8. 8

    Anni Sinnemäki sokeerasi t-paidassa, Hjallis talloi Leena Harkimon mekolle – Muistatko nämä kohut vuoden 2000 Linnan juhlista?

  9. 9

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  10. 10

    Brittimedia väittää: Saara Aalto duetoi X Factor -finaalissa Adam Lambertin kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  6. 6

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  7. 7

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  8. 8

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  9. 9

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  10. 10

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  2. 2

    Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

  3. 3

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  4. 4

    Mielenosoitukset Kaisaniemessä ohi, Vastarintaliike suuntaa kohti Töölöntoria – IS seuraa hetki hetkeltä

  5. 5

    IS:n lukijat äänestivät: Hän on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar

  6. Näytä lisää