Aslak

Matkat

Valikko

Matkat

Etelänavalle hiihtävät suomalaiset jumiutuivat Chileen

Etelänavalle hiihtävä suomalaiskaksikko Pasi Ikonen ja Poppis Suomela juuttui Chileen odotettua pidemmäksi ajaksi. Suomalaisten piti alkuperäisen suunnitelman mukaan lentää Etelämantereelle viime lauantaina, mutta Etelämantereen huono sää esti lennot viikonloppuna.

Maanantaiaamuna kaksikko odotti parhaillaan lähtölupaa lentokentältä.

- Toivottavasti tänään päästään lähtemään. Toisaalta olemme vasta kaksi päivää aikataulusta myöhässä, joten ei tässä ole mitään hätää, Suomela kertoi Chilestä.

Aikataulun venymisessä oli myös hyvät puolensa.

- Nyt tuntuu siltä, että on tämä on optimaalinen aikatulu. Aikaisempaan lähtöön olisi tullut kiire, Suomela kertoi.

Suomalaisilla onkin riittänyt tekemistä lentoa odotellessa. Ruokavarastoja täydennettiin ja valmisteltiin naparetkeä varten varten.

- Tässä aamulla paistoin juuri parisen kiloa pekonia mukaan otettavaksi, Suomela kuvaili.

Ruokien pakkaaminen on aikaavievää puuhaa, sillä jokainen ateria pakattiin omaan pussiinsa. Ja kun miehiä on kaksi ja ruokaa varattu seitsemäksi viikoksi, niin pikkupusseja tuli yhteensä 200 kappaletta.

- Ruoan pakkaamiseen meni 16 tuntia, Suomela naurahti.

Lisäksi suomalaiset ovat viritelleet tekniikkaa kuntoon, tarkistaneet, punninneet ja pakanneet kaikki varusteensa sekä ommelleet vaatteisiin ja varusteisiin myrskysuojia.

- Lisäksi olemme levänneet paljon. Aika ei ole tullut vielä pitkäksi. Jos lähtö venyy pitkälle viikon puoleenväliin, niin sitten saattaa jo pitkästyminenkin uhata.

Kaksikolla oli myös tärkeä palaveri kaikkien tämänvuotisten naparetkikuntien kanssa. Siinä suomalaiset saivat viime hetken tietoja railoalueista, keliolosuhteista ja aikatauluista. Lisäksi kerrattiin hätilannekäytäntöjä ja Etelämantereen lainsäädäntöä naparetkeilijän näkökulmasta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

  3. 3

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  4. 4

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  5. 5

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  6. 6

    Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

  7. 7

    Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

  8. 8

    Trumpin takapirulta kova lausunto: ”Kaikki vaalilupaukset toteutetaan”

  9. 9

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  10. 10

    Anni Hautala purskahtaa itkuun ennen suoria tv-lähetyksiä: "Itkin kotona, itkin studiolla..."

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  7. 7

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  8. 8

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  9. 9

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  10. 10

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

  3. 3

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  4. 4

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  5. 5

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  6. Näytä lisää