Onni, Sisu

Matkat

Valikko

Matkat

20 kysymystä Kreikan matkailusta

Suomalaisten matkalijoiden suosima Kreikka on syvässä kriisissä. IS selvitti millaisia vaikutuksia kriisillä ja siihen liittyvillä mielenosoituksilla on matkailijoihin.

1. Onko Kreikkaan paljon matkoja varattuna?

Eniten Kreikan-valmismatkoja Suomessa myyvä Aurinkomatkat on myynyt noin puolet kesän matkoistaan. Markkinakakkonen Finnmatkat ilmoittaa myyneensä jo kolme neljäsosaa kesän valmismatkoistaan.

2. Onko matkoja peruutettu talouskriisin takia?

Sekä Aurinkomatkat että Finnmatkat kertovat, että peruutuksia ei ole tullut.

3. Saako varatusta matkasta rahat takaisin?

Valmismatkan saa perua ilman eri syytä, jolloin rahat palautuvat asiakkaalle varausmaksua lukuun ottamatta.

4. Vaikuttaako talouskriisi matkojen hintoihin?

Suurin osa tämän kesän matkoista on hinnoiteltu jo viime kesänä. Myymättömien matkojen hintoihin vaikuttaa ennen kaikkea Suomen sää, kertoo Finnmatkojen viestintäpäällikkö Anu-Eveliina Mattila.

5. Voiko Kreikasta tulla Turkin kaltainen halpakohde?

Vaikea uskoa. Aika näyttää, mutta en usko että ainakaan välittömästi talouskriisi vaikuttaa matkojen tasoon, toteaa Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Jukka Salama.

6. Vaikuttaako kriisi Kreikan maineeseen suomalaisten matkailijoiden silmissä?

Kriisillä saa olla suuret vaikutukset ja palvelutason rapautua paljon, ennen kuin se vaikuttaa Kreikan maineeseen. Kreikalla on Suomessa paljon faneja, jotka matkustavat sinne vuodesta toiseen, Aurinkomatkojen Salama toteaa.

7. Oliko talouskriisi yllätys matkailualalle?

Tässä laajuudessa se on ollut yllätys. Ilmeisesti koko EU ei tiennyt, missä tilanteessa ollaan, sanoo Aurinkomatkojen Salama.

8. Mihin kaikkeen lakot voivat vaikuttaa?

Lennonjohto on meidän tietojemme mukaan huomenna kiinni yleislakon takia, mutta se on jäämässä vain vuorokauden mittaiseksi. Kreikassa valtaosa matkailualan yrityksistä on pieniä perheyrityksiä. Kokemustemme mukaan lakkojen aikana saarilla on aina esimerkiksi ravintoloita auki. Ehkä isoissa ketjuhotelleissa lakko voi vaikuttaa, Salama arvioi.

9. Kuka vastaa kustannuksista, mikäli kotiinpaluu viivästyy lakkojen takia?

Käytännössä luultavasti ainakin majoitamme ihmiset kunnes kotiinpaluu järjestyy, Aurinkomatkojen Salama sanoo.

10. Onko Kreikkaan turvallista matkustaa?

Minusta Kreikkaan on ihan turvallista matkustaa. Poliittis-taloudellinen kriisi ei kohdistu matkailijoihin, sanoo Suomen Kreikan-suurlähettiläs Erkki Huittinen.Poliisi eristää mielenosoitusalueet aika hyvin. Toki tiettyä varovaisuutta pitää noudattaa.

11. Onko erityisiä kohteita, joita pitäisi välttää?

Mielenosoitukset keskittyvät suuriin kaupunkeihin, ennen kaikkea Ateenaan. Lomasaarilla on rauhallista.

12. Onko rikollisuus kasvussa?

Varkaudet ovat selvästi lisääntyneet johtuen taloudellisesta tilanteesta. Erityisesti metroissa ja muissa paikoissa, joissa on paljon ihmisiä, niitä tapahtuu, sanoo suurlähettiläs Huittinen.

13. Miten ulkomaalaisiin suhtaudutaan nykytilanteessa?

En ole huomannut, että suhtautuminen olisi mitenkään muuttunut, toteaa suurlähettiläs Huittinen.

14. Voiko kriisistä puhua kreikkalaisten kanssa?

Voi. Asia on kaikkien kreikkalaisten huulilla.

15. Kuinka kauan kriisin odotetaan kestävän?

Hallitus on ilmoittanut, että taloudellinen lama voi kestää kaksi vuotta. Se voi jatkua tätä pidempäänkin, suurlähettiläs Huittinen sanoo.

16. Säilyykö Kreikka euromaana?

Lähes varmasti. Talousliitosta eroaminen on erittäin vaikeaa.

17. Miten kriisi vaikuttaa kuluttajahintoihin?

Hotellien hinnat ovat jonkin verran laskeneet. Lainapaketin yhtenä ehtona on arvonlisäveron korotus, joten hinnat eivät todennäköisesti juuri putoa, toteaa suurlähettiläs Huittinen.

18. Entä kiinteistöjen hintoihin?

Suurlähettiläs Huittisen mukaan kiinteistöjen hinnat voivat jonkin verran laskea.

19. Onko mahdollista, että kriisi leviää muihin maihin?

Asiantuntijat arvioivat, että kriisi saattaa levitä muihinkin maihin. Ensimmäisinä vaaravyöhykkeessä ovat Portugali ja Espanja.

20. Mistä saa tietoa tilanteen kehityksestä?

Uutistoimisto ANAn verkosivuilta (www.ana-mpa.gr) saa ajankohtaista tietoa Kreikan tapahtumista. Kreikassa olijat voivat seurata uutisia myös maassa ilmestyvistä englanninkielistä sanomalehdistä, kuten International Herald Tribunen Kreikan-painoksesta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

  2. 2

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  3. 3

    Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

  4. 4

    Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

  5. 5

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  6. 6

    Suomen huoltopäällikkö myöntää virheen Pärmäkosken suksivalinnassa – suurin ongelma ei ollut voitelussa

  7. 7

    Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

  8. 8

    K-18, sisältää täysin sopimatonta kieltä! Nämä seksirunot eivät kelvanneet Kalevalaan

  9. 9

    Kommentti: Suomalaishiihtäjän totaalinen romahdus sotki valinnat – Mari Laukkanen nousemassa yllättäen MM-viestiin

  10. 10

    Axl Smith kuvasi myös ystävänsä seksipuuhat – esitteli videon WhatsAppin ”Haippiringissä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  3. 3

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  4. 4

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  5. 5

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  6. 6

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  7. 7

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  8. 8

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  9. 9

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  10. 10

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

  2. 2

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  3. 3

    Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

  4. 4

    Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

  5. 5

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  6. Näytä lisää