Tuuli, Tuulia, Hilda

Matkat

Valikko

Matkat

Kaukomatkojen myynti alkaa

Suuret matkanjärjestäjät aloittavat ensi talven kaukomatkojen myynnin tällä viikolla.

Ensimmäisenä ehätti saada tavaransa hyllylle Finnmatkat, joka laittoi Thaimaan Phuketin, Egyptin ja Kanarian myyntiin joulukuun alussa.

Tjäreborgin Phuketin-, Krabin- ja Meksikon-lomat ovat saatavilla tiistaista lähtien. Aurinkomatkat aloittaa keskiviikkona.

- Aikaista sanoa vielä tilannetta, kun koko tuotanto ei ole vielä ollut tarjolla. Missään nimessä emme ole samoissa lukemissa kuin vuosi sitten. Tämän talven Thaimaan-lomat vietiin käsistä kun ne joulukuussa 2007 tulivat myyntiin. Thaimaan suhteen tehtiin kaupallinen ennätys, joten turha on tähän vuoteen verratakaan, Finnmatkojen viestintäpäällikkö Anu-Eveliina Mattila sanoo.

Mattilan mukaan sesonkiviikot jouluna ja hiihtolomilla alkavat olla jo kortilla.

- Emme ole huolissamme, koska pystynme rukkaamaan tarjontaa kysyntää vastaavaksi. Esimerkiksi Mauritiuksen charter jäi ensi talvelta pois ja hoidamme matkat reittilentoina.

Finnmatkojen ensi talven uutuuksia ovat muun muassa Boavista Kap Verdellä sekä Phu Quoc Vietnamissa. Kaikki talven matkat ovat varattavissa huhtikuussa.

Aurinkomatkoilla usko ensi talven myyntiin on kova.

- Eikä tätä pelkkään uskoon tietysti pohjata. Ennakkotiedustelut antavat odottaa hyvää ja luulenpa, että edellisvuosilta tuttuja jonoja nähdään taas keskiviikkona, Aurinkomatkojen kaupallinen johtaja Tuomo Meretniemi ennustaa.

Merkittävin uutuus kohdetarjonnassa on Thaimaata täydentävä Malesia, jossa matkoja tehdään ensi talvena pääkaupunki Kuala Lumpuriin, Langkawin saarelle sekä Borneoon.

Tjäreborgin tiedottaja Arja Pucilowski arvelee, että kahden päivän sisällä nähdään millaiseksi kaukomatkojen myynti kääntyy.

- Kysyntä on kyllä ollut reipasta. Joulu ja uusivuosi menevät perinteisesti heti, muiden matkojen osalta monet odottavat huhtikuun loppua ja esitteen ilmestymistä.

  • Thaimaa

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  5. 5

    38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

  6. 6

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  7. 7

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  8. 8

    Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

  9. 9

    HS: Hyvinkääläinen Timo omistaa kaksi rynnäkköpanssarivaunua – ”Se on vähän kuin bussi”

  10. 10

    Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  4. 4

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  5. 5

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  6. 6

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  7. 7

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  8. 8

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  9. 9

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  5. 5

    38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

  6. Näytä lisää