Anna, Anne, Anu

Matkat

Valikko

Matkat

Bongaa Nykissä rouva Tom Cruise

Katie Holmes on viime aikoina tullut enemmän tunnetuksi supertähti Tom Cruisen vaimona kuin näyttelijänä.

Vaikka Holmes on tehnyt muutaman elokuvan, ei niitä kukaan muista. Hänen viimeisin leffansa Mad Money oli katastrofi.

Ehkäpä näistä syistä Katie Holmes ei aikaillut, kun tuottajat pyysivät häntä New Yorkin Broadwaylle. Rouva Cruise nähdään ensimmäisen kerran Gerald Schoenfeld -teatterin lavalla Arthur Millerin All my sons -näytelmässä tämän kuun 18. päivä.

Tuolloin alkavat ennakkonäytökset, ja varsinainen ensi-ilta on 16. lokakuuta. Näytelmää esitetään kuusi kertaa viikossa neljän kuukauden ajan.

Katie Holmes on jo muuttanut perheineen Manhattanille, ja Tom Cruise on lupautunut hoitamaan heidän Suri-tytärtään sillä aikaa, kun äiti on töissä.

Cruisen ja Nicole Kidmanin lapset Connor, 13, ja Isabella, 15, seuraavat myös mukana, sillä Cruisen Cass-sisar on toiminut heidän kotiopettajanaan.

Katie Holmes on käynyt ahkerasti harjoituksissa, ja hänen on nykyisin nähty pukeutuvan farkkuihin ja suuriin t-paitoihin.

Holmes ei ole enää sellainen tyyli-ikoni kuin vielä vuosi sitten. Tuolloin hänet totuttiin näkemään huippusuunnittelijoiden mekoissa, ja hän ei astunut ovesta ulos, jos ei ollut huolitellun näköinen.

Lähipiiri on kertonut lehdille, että Katie ei halua erottua joukosta. Hän tietää, etteivät muut näytelmässä esiintyvät näyttelijät pysty ostamaan yhtä kalliita vaatteita kuin hän.

Elokuvaroolista pari miljoonaa euroa laskuttava Holmes on jopa suostunut pieneen palkkaan; hän saa noin 50 000 euroa kuussa.

Nyt on siis New Yorkiin matkaavilla suomalaisillakin hyvä mahdollisuus bongata rouva Cruise oikein läheltä. Jos ostaa All My Sons -näytelmään hieman yli sadan dollarin lipun, saattaa päästä eturiviin.

Lippuja esityksiin nimittäin vielä saa, sillä ennakkomyynti ei ole sujunut niin hyvin kuin olisi toivottu. Näytöspäivänä jäljellä olevia lippuja saa jopa puoleen hintaan DuffySquarella 46. kadulla Broadwayn ja 8. Avenuen välissä.

KUKA KATIE?

Katie Noelle Holmes

Syntynyt 18.12.1978

Avioitui 2006 itseään 16 vuotta vanhemman näyttelijä Tom Cruisen kanssa, ja heillä on yhteinen Suri-tytär.

Aloitti jo 14-vuotiaana esiintymisen koulun musikaaleissa, ensimmäinen elokuva The Ice Storm 1977, tv-sarja Dawson's Creek 1998-2003, kuuluisin rooli Batman Begins -elokuvassa 2005.

Verrataan Audrey Hepburniin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  2. 2

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  3. 3

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  6. 6

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  7. 7

    Naapurien uskomaton riita: Käsi jäi auton oven väliin – mies raahautui 270 metriä pitkin hiekkatietä

  8. 8

    Kela tarkistaa äitiyspakkausten potkupuvut – valitusten mukaan puvuissa vauvoja raapivia piikkejä

  9. 9

    Kirjaston kirja palautettiin 120 vuotta myöhässä – näin suuri jättisakko lainaajalle olisi kertynyt

  10. 10

    Tutkimus paljastaa raa’an totuuden: Näin venäläisagentit toteuttivat vuosia jatkuneen dopinghuijauksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  8. 8

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  9. 9

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  10. 10

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  2. 2

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  3. 3

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  6. Näytä lisää