Tuija, Tuire, Vanessa

Matkat

Valikko

Matkat

Treffeillä valaiden kanssa

Jo ennen kuin lähdet matkalle Etelä-Afrikkaan, ota matkaevääksi ystäväni neuvo: Etelä-Afrikka ei ole mikään "ihan kiva" -maa. Se menee ihon alle.

Tämä on helppo allekirjoittaa, vaikkei tuhlaisi ajatustakaan maan raskaalle historialle. Kun saapuu Hyväntoivonniemellä sijaitsevaan Kapkaupunkiin, eteen avautuu suurkaupunki, jossa on kolossaalisia toimistotaloja, iso satama ja heti lentokentän kulmilta alkavat pakolaisten hökkelikylät, eli townshipit. Silti siellä on helppo hengittää ja palvelukulttuuri on aivan toista kuin mihin on Suomessa tottunut.

Vuoristot ovat läsnä jo kaupunkikuvassa. Tunnettu Pöytävuori heijastuu kuin kuvajainen ravintola- ja kauppakeskittymä Waterfront-sataman takana. Sopivasti kiihkeän Kapkaupungin ulkopuolella on taas tilaa hengittää. Sen saavat aikaan vuorien ympäröimät viinialueet sekä merenlahdella polskivat valaat.

150 kilometrin päässä Kapkaupungista sijaitsee Hermanus, joka on maailman paras paikka bongata valaita mantereelta. Sinne pääsee ryhmämatkalla tai ajamalla vuokra-autolla joko rantareittiä tai alkumatkan nopeasti moottoritietä numero kaksi. Rantareitin kapeat tiet vaativat totuttelua, koska liikenne on vasemmanpuoleista ja ratti on oikealla puolella.

Määränpäässä odottaa yllättävä näky. Rantatörmällä velloo suuri joukko ihmisiä, jotka etsivät katseellaan merestä yhtä ja samaa: Southern right -valaita. Tämänkertaiset vieraat ovat mustavalaita, jotka kuuluvat hetulavalaisiin.

- Jihuu, tulitte juuri oikeaan aikaan! En ole koskaan nähnyt noin monta äiti- ja lapsivalasta yhdessä. Niitä on lähes kymmenen, valaidenhuutaja opastaa.

Kädessään miehellä on torvi, jolla hän kutsuu oikeaan paikkaan. Rantakaupungin pystysuorilla kallioilla alkaa valasturistien joukkoliike kohti ääntä.

- Southern rightit ovat saaneet nimensä siitä, että niitä oli aikanaan niin helppo metsästää. Onneksi niitä ei pyydetä enää kuin harvoin tutkimustarkoituksiin.

Merenlahdella mykistyy. Noin lähelläkö nuo ovat, eikä edes tarvitse lähteä veneretkelle, joita olisi kyllä tarjolla. Vähän väliä 60 tonnia painava valas pyrskäyttää vettä. Sitten kuuluu huuto, jonka muistaa vielä pitkään.

Valaat saapuvat Etelä-Afrikan edustalle Antarktikselta synnyttämään ja syömään. Paras katseluaika on kesäkuusta marraskuuhun, joka on eteläafrikkalaista talvi- ja kevätaikaa. Bongaus on helppoa, sillä parin iltapäivätunnin aikana ehdin nähdä 15 valasta.

Itse Hermanus on tyypillinen eteläafrikkalainen kaupunki. Siinä on pieni keskusta ja hajaantunut asutus kuin amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Kun valaat on katsastettu, on aika tonkia rantatorin kojut ja hakeutua The Marine -ravintolaan.

Rennon, mutta hienon ravintolan listalla on välimerellistä ruokaa, mereneläviä, perinneannoksia ja lihaa. Hintataso on kaukana suomalaisesta huippuravintolasta. Yhtä sieltä ei löytynyt: pelottavaa uimakaveria, haita. Etelä-Afrikan vesillä asuu yli 250 eri hailajia, ja kalaa tarjoillaan esimerkiksi carpacciona.

PLUSSAT JA MIINUKSET:

+ Aikaeroa Suomeen ei ole, mikä on ehdoton etu kaukomatkoihin verrattuna.

+ Maan eteläkärjen vuoristot ja kauniit viininviljelysmaisemat jatkuvat loputtomiin.

+ Näin paljon pakotonta hymyä ja hyvää palvelua ei yleensä näe.

+ Hintataso on suomalaisittain vielä halpa.

- Vanha rasite, apartheid, on läsnä jossakin määrin. Robben Islandin vankilassa saa kiertokäynnin menneen kaikuihin.

- Pakolaisia asuu hökkelitaloissa kilometrien pituisissa townshipeissa.

- Lentomatka on pitkä, uni ei tule helposti yölennolla.

- Autoa joutuu ajamaan kuin britti, eli ratti on oikealla.

VINKKEJÄ

NÄIN PÄÄSET:

Helsingistä Kapkaupunkiin lentää monta yhtiötä: KLM, British Airways, SAS, Finnair, Virgin Atlantic ja South African Airways. Välilasku Euroopan kaupungeissa ja lentomatka 15-18 tuntia. Huomioi, että monilla lennoilla on toinen välilasku eli odotusta koneessa Johannesburgissa.

MITÄ MAKSAA?

Lento: Halvimmillaan menopaluun saa alle 1 000 euron hintaan.

Autonvuokra: Viikon vuokra halvimmillaan 160 e.

Hotelli: Yksi yö 2 hengen huoneessa Kapkaupungissa 47-130 e. Viikko halvimmillaan 300 e. Hyviä bed and breakfasteja viinialueilla noin 30 e/yö.

Yhteensä: Kun kaksi on matkalla, hinta yhdelle viikossa autovuokran kera 1 460 e (ilman bensakuluja).

MAISTA:

Eteläafrikkalaiset rakastavat lihaa, ja sen laatu on huippua. Kokeile hyppyantiloppia (springbok) tai kudua. Kalaruoat ja merenelävät ovat tuttu näky. Yhtä älä unohda: osterit ovat maailman parhaita!

Yleisesti Etelä-Afrikassa kumarretaan Välimeren suuntaan, mutta myös etnisille ruoille. Jälkiruoat ovat isoja, kuten itse ruoka-annoksetkin.

Etelä-Afrikassa juodaan eniten brandya (ilman tai kokiksen kanssa), sitten olutta ja viinejä. Perusolut on litkua, mutta kokeile ehdottomasti viinejä. Huippujakin löytyy.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

  8. 8

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  9. 9

    Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

  10. 10

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  7. 7

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  8. 8

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  9. 9

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  10. 10

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

  6. Näytä lisää