Jutta

Matkat

Valikko

Matkat

Turisti: Varo näitä sakkorysiä ulkomailla!

Jäätelön syöminen kadulla Trapanissa, puukenkien käyttäminen Caprilla, paninien massuttaminen julkisella paikalla Roomassa - kaikki voivat käydä kalliiksi varomattomalle Italian-kävijälle. Ne kun ovat sakon uhalla kiellettyjä.

Italian paikalliset lainlaatijat ovat viime vuosina kehitelleet kymmenittäin toinen toistaan kummallisempia pykäliä, joko omaa arvovaltaansa pönkittääkseen tai kerätäkseen kunnan kassaan lisätienestejä. Paikallislakeja on tuoreen laskelman mukaan yli 150, ja useimpia niistä on täysin mahdotonta arvata ennalta.

Ebolin kaupungissa Campaniassa lävähtää 500 euron sakko autossa suutelemisesta, Lericissä taas on ehdottoman kiellettyä käyskennellä ympäriinsä uimapuvussa tai ripustaa pyyhkeitä kuivumaan parvekkeelle. Pordenonen kunta puolestaan ylläpitää yleistä järjestystä kieltämällä pariskunnilta julkisen riitelyn.

Ja San Remossa on syytä muistaa, että keskusteleminen prostituoidun kanssa julkisella paikalla on tottakai lainvastaista.

Älä ota aurinkoa rannalla

Outojen kieltojen taustalla on pääministeri Silvio Berlusconin kaksi vuotta sitten säätämä laki. Se sallii kaikenlaiset paikalliset säännöt, jos ne ovat olennaisia yleisen turvallisuuden ja järjestyksen näkökulmasta.

Tiedä sitten, miten olennaista on, että Ravennassa Danten rannalla on voimassa seuraavanlainen säännöstö tai pikemminkin kiellosto: Äänekäs musiikki on kielletty kello 13-16, mainoslehtisiä ei saa jaella, auringonotto yläosattomissa on kielletty, rannasta ensimmäiset 200 metriä on avoinna yleisölle, mutta auringonotto tällä pätkällä ei ole sallittu.

- Väistelemme näitä kieltoja kuin pujottelukeppejä jo kolmatta vuotta, tosin monissa tapauksissa ihmiset eivät edes tajua rikkovansa jotakin lakia, valitti torinolaislehti La Stampa.

Absurdit paikallislait ovat yleisimpiä Italian pohjoisosassa. Esimerkiksi Brescian kaupunki langetti vastikään sadan euron sakon viisikymppiselle naiselle, joka istahti lepäämään erään paikallisen muistomerkin portaille.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

  3. 3

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  4. 4

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  5. 5

    Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

  6. 6

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  7. 7

    Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

  8. 8

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  9. 9

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  10. 10

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  3. 3

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  7. 7

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  8. 8

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

  9. 9

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  10. 10

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

  3. 3

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  4. 4

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  5. 5

    Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

  6. Näytä lisää