Eija

Matkat

Valikko

Matkat

Karmeimmat hotellikokemukset: Irrallisia wc-pönttöjä, kuvottavaa hajua, jätöksiä vessassa...

IS kertoi eilen karusta YouTube-videosta, jonka perheenisä oli kuvannut hotelli Ellivuoressa Sastamalassa. Videon innoittamana lukijat innostuivat kertomaan karmeimmista hotellikokemuksistaan.

Terveystarkastaja iski torstaina Sastamalassa sijaitsevaan hotelli Ellivuoreen.

Syynä oli asiakkaan kuvaama yhdestä hotellihuoneesta. Videolla näkyy, miten huone ei vastannut maksettua hintaa ja hotellin verkkosivuilla näytettyjä kuvia millään tavalla.

IS kertoi videosta eilen. Perjantaiaamuna kohuvideo oli poistettu YouTubesta.

Alla muiden lukijoiden kertomuksia eri paikkakuntien hotelleista:

Melua, hometta ja irrallinen wc-pytty

"Noin kymmenen vuotta sitten olin eräässä valtakunnanrajaa olevassa hotellissa yötä.

Mennessäni yöpuulle havaitsin, että taitaa tulla uneton yö. Soitto kuului alakerran ravintolasta aamukahteen saakka, minkä jälkeen meno jatkui entistä villimpänä hotellin käytävällä kuin villissä lännessä.

Hotellihuoneeni wc-pytty oli irti lattiasta. Istuutuessani alas meinasi tulla tapaturma, kun vaaraa aavistamatta hädän hetkellä riensin istunnolle. Pytty oli irti lattiasta, pysyi juuri ja juuri itsekseen pystyssä.

Siinäpä tasapainoillessani tarkastelin muuta miljöötä. Seuraava löytö oli kylppärin ovi, joka oli suihkun puolelta vihreässä homeessa.

Aamupalalla käteeni osui kahvilusikka, jonka pesä oli täynnä jotakin tavaraa. Kyllä meinasi juuri nautittu aamupala tulla ylös ja kahvi jäi juomatta."

Vessassa melkein kaikki rikki

"Yövyin työmatkalla Helsingissä helmikuussa 2001 tai 2002. Huone oli aivan kammottava. Oli todella kylmä sää ja ikkunaa ei saanut kunnolla kiinni. Vessassa melkein kaikki oli rikki. Kaakelilattiasta puuttui kaakeleita, vessaistuin melkein irti lattiasta, suihkuhanaa ei voinut kiinnittää mihinkään. Huoneessa oli niin huono valaistus, ettei siellä voinut lukea."

Ihmisten jätöksiä ja haisevia huoneita

"Jyväskyläisessä hotellissa ihmisen jätökset oli vessassa valmiiksi, haju kuvottava. Huoneet haisivat ja aamiainen oli todella ankea. Majoittumisemme tapahtui kesäaikana. Enpä olisi uskonut, että olimme suomessa. 

Porilaiseen hotellihuoneeseen tultaessa vessanpöntössä oli edellisen asukin jätökset, kylpyammeen pohjalla oli pinttynyt kerros likaa ja juomalasit vastasivat lähinnä bakteeriviljelmiä."

Kuntoloma johti sairaslomalle

"Olimme perheen kanssa syysloman aikana Pirkanmaalla. Lastemme pinnasängyn pohja oli homeessa. Vanhempien sänkyjen patjojen kunto oli ala-arvoinen ja takapuoli viisti lattiaa.

Parvekkeen ovesta veti kovaa huoneeseen. Piti välillä ajaa kotia nukkumaan, jottei oltaisi oltu liian väsyneitä. Kuntolomasta seurasi kahden viikon sairasloma ja syynä oli huono sänky, sekä kylmän vedon vaikutus ristiselkään."

Leikkiä pommisuojassa

"Olin muutama vuosi sitten myös eräässä Suomen perhehotelliksi mainostetussa 10-vuotiaan ja 9 kuukauden ikäisten lasten kanssa.
 
Huoneeseen mentiin pitkin käytäviä ja kierreportaita. Rattaiden kanssa piti mennä ulkokautta kiertäen takapihalta.
 
Huoneessa oli vanha tunkkainen kokolattiamatto, eikä voinut pientä lattialle laskea. Pinnasänky oli vaneripäätyinen, jonka iso reikä oli peitetty suurella tyynyllä.
 
Ravintolasalissa hain syöttötuolin ja kaiteet jäivät käteen, kun läksin kantamaan.
 
Olihan siellä leikkihuone ja pallomeri, pommisuojaan tehtynä. Happi loppui 15 minuutin jälkeen. Että semmoinen perhehotelli, jääköön nimi mainostamatta."

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      Puolen vuoden hiljaiselo päättyi – Petra Olli palasi ryminällä parrasvaloihin

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. 6

      Tutkijat: Kotiolot vaikuttavat koulumenestykseen – ”Heikko osaaminen ei vain poikien ongelma”

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    10. 10

      Fitnesskaunotar Eevi Teittinen säkenöi kurveja korostavassa asussa – asu paljasti lihaksikkaan vartalon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    5. 5

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    10. 10

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      Puolen vuoden hiljaiselo päättyi – Petra Olli palasi ryminällä parrasvaloihin

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. Näytä lisää