Matti, Matias

Matkat

Valikko

Matkat

Tässä on terveystarkastajan raportti kohuhotellista!

Terveystarkastajan raportin mukaan kohun keskelle nousseen hotelli Ellivuoren huoneesta ei löytynyt terveyshaittaa.
Tarkastaja iski eilen sastamalaiseen hotelliin sen jälkeen, kun hotellin asiakas oli laittanut YouTubeen videon hotellin huoneesta. Videolta näkyy, kuinka hotellihuone on karussa kunnossa.

Hotellinjohtaja Ari Eskola kertoo, että mitään erityistä ei terveystarkastuksessa tullut ilmi.

- Ihan niin kuin oletimmekin, Eskola sanoo.

Myös tarkastusraportista selviää, että huoneessa ei ole aistinvaraisesti arvioiden todettu terveyshaittaa.
 
Minibaarien automaattisulatuksen takia sulatusveden mukana kaappiin tulee vaikeasti puhdistettavaa tummaa nestettä. Terveysviranomaiset pyysivät ongelman ratkaisusta kirjallista selvitystä.

Pesuhuoneessa havaittiin mahdollisesti esiintyvän vähäistä mikrobikasvustoa, jota ei kuitenkaan ollut terveyshaitaksi asti. Ennen tarkastusta huonetta oli jo korjattu.

- Osa oli ihan pieniä korjauksia, kuten kirjoituspöydän reunalistan irtoaminen ja rullaverhon jousen laukeaminen. Silikoni vaihdettiin pesuhuoneeseen ja samalla maalatiin katto. Lamppukin on kattoon jo vaihdettu, Eskola jatkaa.

Raportin mukaan myös lisävuodekin oli saanut oikean patjan.
 
Eskola kertoo, että videon kuvaaja, tyytymätön asiakas tavoitettiin viime yönä.

- Hän otti meihin yhteyttä ja puhuimme aamulla puhelimessa. Asia on sovittu täysin. Me korvaamme hänelle huoneen hinnan, Eskola jatkaa.

Eskola sanoo, ettei kuvaaja ollut ymmärtänyt, millaisen julkisuuden keskipisteeksi video päätyy.

Hotelli aikoo säilyttää huoneissaan viedollakin muutaman kerran mainitun "retrovärityksen".

- Huoneen värityshän pesuhuoneissa on oranssi, joka on tulossa taas muotiin.

Hotellissa nauttii hiihtokeleistä tällä hetkellä kolmisensataa lomailijaa.

KATSO RAPORTTI TÄSTÄ!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

    6. 6

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    7. 7

      Puolalaisliiga rysäytti varastetun Mazdan korukaupan ovesta sisään – saaliin arvo lähes 900 000 euroa

    8. 8

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    9. 9

      Brittilehti ylistää Saara Aallon olevan X Factor -kiertueen tähti – povaa uran lähtevän lentoon: ”Saara varasti show’n!”

    10. 10

      Janne Ahoselta loistosuoritus mäkihypyn karsinnassa – kaikki suomalaiset jatkoon!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    7. 7

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

    6. Näytä lisää