Meri, Vellamo

Matkat

Valikko

Matkat

Muista tavat myös matkalla!

Unohda poroilu ulkomailla. Tiesitkö esimerkiksi, että kaataessasi Armeniassa pullon tyhjäksi vierustoverisi lasiin, pakotat hänet ostamaan seuraavan kierroksen? Lonely Planetin etikettivinkeillä teet ulkomailla vaikutuksen paikallisiin.

Erilaisia pöytätapoja ulkomailla

Kun syöt nuudeleita Japanissa, on täysin sopivaa, ja jopa kohteliasta ryystää.

Kiinassa ja suurimmassa osassa Aasiaa on epäkohteliasta iskeä puikkonsa suoraan riisikulhoon. Älä myöskään siirrä ruokaa toiselle riisipuikoilla, sillä tänä liitetään hautajaisrituaaleihin.

Pidä Venäjällä ruokapöydässä ranteesi pöydän reunalla sylisi sijaan, ja käytä haarukkaa vasemmassa sekä veistä oikeassa kädessä.

Nepalissa sopii odottaa, kunnes ruoka tarjoillaan, ja on kohteliasta pyytää lisää. Yleisenä sääntönä on, että kukaan ei nouse pöydästä, ennen kuin kaikki ovat syöneet.

Portugalissa kokkeja kunnioitetaan erittäin paljon, ja on loukkaavaa, jos pyydät pöytään esimerkiksi suolaa tai pippuria.

Ranskassa ruokailun ohessa ei sovi jutella rahasta. Myös laskun osittamista pidetään huonona käytöksenä.

Kun kohtaat ruokailevan ihmisen Meksikossa, muista aina toivottaa "provecho" eli nauti.

Etiopiassa on totuttu syömään ruoka aina yhteiseltä lautaselta. On myös sivistymätöntä ahmia ruokaa tai ottaa heti ensimmäisenä lihaa.

Kummalliset juomatavat haastavat

Älä ikinä Japanissa täytä omaa lasiasi, koska silloin sinua pidetään alkoholistina. Tarjoile juomaa vieressäsi istuvalle, ja jää odottamaan, että hän kaataa sinulle.

Jos kaadat Armeniassa pullon tyhjäksi vierustoverisi lasiin, pakotat hänet ostamaan seuraavan kierroksen kaikille. Kaada siis viimeiset tipat aina omaan lasiisi.

Venäjällä vodka on vain skoolausta varten, eikä koskaan nautiskelua varten. Miesten tulee juoda vodkaryyppy kerralla, kun taas naisten ei odoteta osallistuvan ollenkaan. Älä ikinä aseta tyhjää pulloa pöydälle, vaan pidä sitä lattialla.

Ruotsissa ei sovi kilistää laseja muulloin kuin muodollisen maljan kohotuksen yhteydessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    3. 3

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    4. 4

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    5. 5

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    6. 6

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    7. 7

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    3. 3

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    4. 4

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    5. 5

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    6. Näytä lisää