Torsti

Matkat

Valikko

Matkat

Surmasiko myrkkyviski kolme naisturistia Turkissa?

Kolme nuorta venäläisnaista on kuollut ilmeisesti juotuaan myrkkyviinaa turkkilaisessa lomakohteessa.

Yksi naisista kuoli päästyään Moskovaan ja kaksi muuta Bodrumin lomakohteessa.

Kaikkiaan myrkylliselle alkoholille epäillään altistuneen 20 venäläisen ja yhden turkkilaisen. Yksi nainen on koomassa.

Noin 60 hengen venäläisseurue koostui lähinnä matkatoimiston työntekijöistä, jotka olivat tutustumassa Turkkiin, venäläislehti Argumenty i fakty kertoo BBC:n mukaan.

Anatasia Lavrenko, jonka ystävä kuoli, kertoi Life News -lehdelle, että he olivat maksaneet vajaat 50 euroa myöhäisillan risteilystä jahdilla, jossa heille tarjoiltiin runsaasti heidän lempidrinkkejään, viskikolaa.

-Välillä alkoholin maku tuntui liian vahvalta, mutta ajattelin, että baarimikko on ollut liian antelias viskin kanssa enkä ajatellut asiaa sen enempää, Lavrenko selitti.

Seuraavana päivänä, kun naiset olivat lentämässä kotiin, molemmat voivat huonosti, muitta laittoivat sen krapulan piikkiin. Ystävän vointi kuitenkin paheni ja hän kuoli tiistaina sairaalassa.

Venäjän viranomaisten lisäksi Turkin poliisi on aloittanut tapauksen tutkinnan ja ottanut näytteitä tarjotusta alkoholista.

Venäläismedian mukaan syyksi epäillään viskin seassa ollutta metanolia.

Turkin maatalousministeriön mukaan jahdilla tarjoillut juomat olivat ankaralaisen firman Pohjois-Kyprokselta tuomia. Niitä oli viety Ankaraan, Mersiniin, Antalyaan ja Muglaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    2. 2

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    3. 3

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. 6

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    7. 7

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    8. 8

      Poikaporukka mukiloi alaikäisen sairaalaan kauppakeskuksessa Joensuussa

    9. 9

      Onko tässä kaikkien aikojen kummallisimmat aplodit? Somessa riemastuttiin – katso Nicole Kidmanin outo tapa taputtaa

    10. 10

      Oscar-hulina oli liikaa uimapukumalli Chrissy Teigeille – nukahti kesken gaalan: Kuvat uinuvasta kaunottaresta leviävät somessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    10. 10

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    2. 2

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    3. 3

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. Näytä lisää