Sampsa

Matkat

Valikko

Matkat

Kreetalle jumiin jääneet suomalaiset: Tuntien piina paikallisella Shellillä

Viimeisten matkustajien joukossa paluumatkaa Kreetalta odottava Mika Noronen soimaa Air Finlandia kehnosta viestinnästä.
Norosen mukaan yhtiön oppaat puhuvat puppua.

- On käsittämätöntä, että matkustajien joukossa olevat viestinnän ja ilmailualan ammattilaiset saavat omien kanaviensa kautta tilanteesta luotettavaa tietoa, joka on täysin ristiriidassa Air Finlandin oppaiden välittämän "virallisen tiedon" kanssa, viimeisten matkustajien joukossa paluumatkaa odottava Noronen sanoo.

Oppaiden takia matkustajien toiveet kotiinpääsystä ovat nousseet useita kertoja - aivan turhaan. Odottelu 30 asteen helteessä on ollut yhtä tuskaa.

- Eilen meidät vietiin kahdeksaksi tunniksi odottelemaan johonkin Shellin baariin. Kolme eri kertaa meille ilmoitettiin, että jostain on tulossa kone pian hakemaan.

- Näin oppaat saivat perusteltua sen, ettei meitä tarvitse viedä hotelliin. Lähteidemme ansiosta tiesimme kuitenkin itse, ettei mitään konetta ole tulossa ennen sunnuntaita.

Lopulta matkustajien vaatimukset kuultiin. Norosen perhe sai päänsä hotellin tyynyihin kello yhdeltä yöllä.

Show on jatkunut koko sunnuntain. Matkustajat tuotiin lentokentälle iltapäivällä odottamaan klo 19 lähtevää konetta - jota ei tullut.

Viimeksi matkustajat ovat saaneet ruokaa iltapäivällä kahden aikaan. Norosen suurin toive on kuitenkin se, että ihmisille kerrottaisiin totuus - kerralla ja oikein.

- Bisnes ajaa ihmisten hyvinvoinnin edelle, Noronen summaa.

- Olemme vaimon kanssa ensimmäistä kertaa 16 vuoteen seuramatkalla. Olemme käyneet yli 60 maassa itse järjestetyillä matkoilla, ja niin taidamme toimia jatkossakin.

Air Finlandin koneen pitäisi olla Suomessa Helsinki-Vantaan lentokentällä aamukahden aikaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      15-vuotias tunnusti Kristiansandin puukotuksen

    4. 4

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. 6

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    7. 7

      Saara Aalto tapaa tänään fanejaan Lontoossa – britit jo aivan täpinöissään: ”Mark, en ole tulossa tänään töihin”

    8. 8

      Tanskan poliisiampumisen karut yksityiskohdat – 26-vuotias epäilty ampui lähietäisyydeltä päähän

    9. 9

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    10. 10

      Patrik Laine NHL:n ykkönen kolmessa kategoriassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    4. 4

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      15-vuotias tunnusti Kristiansandin puukotuksen

    4. 4

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. Näytä lisää