Heli, Heljä, Helinä

Matkat

Valikko

Matkat

Kesä-Suomen aarteet: Koukkaus Valkeakosken kautta kannattaa

Pieni syrjähyppy 3-tieltä kannattaa kesä-Suomen aarteita etsiessä: Matkalle mahtui kauniita maisemia, lapsille puuhaa ja eläimiä, aikuisille taidetta ja jalkapallon historiaa.
Sääskmäen silta

Sääksmäen sillan kahvila oli suosittu pysähdyspaikka ennen sen ohittavan moottoritien valmistumista. Nyt kahvila ja sen vieressä kulkeva silta sopivat nautiskelijan pysähtymispaikaksi, sillä maisema on kaunis ja leivonnaiset tuoreita. Vieressä on myös pysähdyspaikka, jossa voi nauttia omia eväitä.

Hämeenlinnantie 28, Valkeakoski
Kahvila Silta auki 11-20

Voipaalan taidekeskus

Voipaalan järjestää kesäisin tasokkaita taidenäyttelyitä: tänä vuonna on luvassa nykytaidetta kulttuuripääkaupunki Turusta. Lapsille järjestetään muutamina kesäpäivinä käsityöpajoja, mutta jo pelkkä vanhan arvokkaan talon pihapiiri on mielenkiintoinen puistoineen ja kesälampaineen. 

Kesätiimi suosittelee suuntamaan koko perheen voimin vanhaan navettaan, jossa on visuaalisesti mielenkiintoisesti rakennettu Rapalaum-näyttely läheisen linnavuoren historiasta ja löydöksistä. Tämän jälkeen voi kiivetä tarinoiden tapahtumapaikalle, joka on aivan tilan vieressä.  Voipaalassa on oma kahvila, josta saa jäätelöt ja pullat.

Katso video Voipaalasta tästä.

Sääkmäentie 772, Valkeakoski
ma-su klo 11-18 
Liput: 6 €/aik, 5 € eläk ja opisk. / 1 € lap. ( 7-18 v)

http://www.valkeakoski.fi/portal/suomi/kulttuuri_ja_vapaa-aika/voipaalan_taidekeskus/
 
Jalkapallomuseo

Valtakunnallinen jalkapallomuseo, joita on vain kolme Euroopassa ja yksi siis niistä sijaitsee Valkeakoskella. Museoon on kerätty yli sadan vuoden ajalta suomalaisen jalkapalloilun historiaa. Mielenkiintoisia nähtävyyksiä on muun muassa Sami Hyypiän pelipaita, jota hän suostui käyttämään vain kerran kirjoitusvirheen vuoksi ja Suomen valvontakomission sotien jälkeen Viipurin Susille vuonna 1945 myöntämä viisumi, joka eroaa melkoisesti nykyisistä viisumeista: siihen oli merkitty jokaiselta pelaajalta muun muassa silmien väri, sekä jääkö heiltä puolisoa ja lapsia maahan.

Kanavanranta 3, Valkeakoski
5 € aik./ 3 € eläk., opisk. ja työt./ 2 € lap (7-16 v)

http://www.suomenjalkapallomuseo.fi/

Valkeakosken seikkailupuisto

Kesätiimi suosittelee Valkeakosken seikkailupuistossa pysähtymistä jokaiseen autokuntaan, jossa on ylimääräistä energiaa ja/tai uimapaikka etsinnässä. Apianlahdella sijaitseva leikkipuisto on hauskasti linnamainen ja mikä parasta: se on käytössä ilmaiseksi.

Vierestä löytyy uimaranta, jonka pukuhuoneet ja kioski ovat auki ma-pe 8-20 ja la-su 10-17. Sauna ja lämpimät suihkut ovat käytössä eurolla tiistaisin ja torstaisin, muuten alueelta löytyy pihasuihku.
 
Pälkäneentie 43, Valkeakoski
Auki päivittäin

http://www.valkeakoski.fi/portal/suomi/kulttuuri_ja_vapaa-aika/puistot_ja_virkistysalueet/seikkailupuisto/

Ilolan maatila

Ilolan maatilalla voi vain pysähtyä, viettää koko päivän tai vaikka yöpyä. Ratsastamaan tai hevostalutukselle pääsee aina kun tunnit eivät ole täynnä ja hevostenhoitaja on paikalla. Hevosten lisäksi tilalla on tavallisimpia maatilan eläimiä. Tämän kaiken lisäksi pihalta löytyy useita pelejä, kuten minigolf sekä Vanha asema, jossa on saatavissa lähiruokaa sekä pöytään että mukaan.

Kesätiimi ihastui paikan välittömään yrittäjäperheeseen, joka oli valmis tekemään kaikkensa, että matkailijalle jää hyvä muisto käynnistä.

Katso video Ilolasta tästä.
 
Vedentaantie 30, Valkeakoski
Eläinten katselua ja ruokkiminen 5 €/perhe

http://personal.inet.fi/yritys/ilolan.maatilamatkailu/

Kesä-Suomen aarteet

Lomareissu kesäisessä Suomessa on parhaimmillaan elämys, joka alkaa jo matkalla varsinaiseen kohteeseen.

Kesä-Suomen aarteet -sarja esittelee vaihtoehtoisia reittejä valtateille sekä edullista tekemistä eri kaupungissa. Tarkoituksena on tuoda näytille maaseutumatkailun upeimmat helmet, kauneimmat maisemareitit sekä timanttisimmat kaupunkikohteet.

Huom! Aukioloajat ja hinnat ovat kesäkauden 2011 tietoja ja ne ovat saattaneet muuttua julkaisun jälkeen.

Sarjaa jatkuu aina 29.7.2011 saakka.

Katso kaikki ilmestyneet osat tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    3. 3

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    4. 4

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    5. 5

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    6. 6

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    7. 7

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    10. 10

      Synttärionnea! Leonore täyttää 3 vuotta – katso suloiset kuvat ilmeikkäästä prinsessasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    3. 3

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    4. 4

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    5. 5

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    6. Näytä lisää