Unelma, Anelma

Matkat

Valikko

Matkat

Toronto, New Yorkin pikkuserkku

Kanadan Toronto vetää puoleensa ihmisiä maailman joka kolkasta, kuten suomalaissiirtolaisiakin aikoinaan.

Kadun reunaan pysäköity sinivalkoinen poliisiauto, jossa lukee kirjaimet NYPD – New York City Police Department.

Näky ei hämmästytä, vaikka nyt ollaan aivan eri kaupungissa ja eri maassakin: Kanadan suurin kaupunki Toronto on tottunut esiintymään Isona Omenana, sillä useat New Yorkiin sijoittuvat elokuvat on oikeasti kuvattu täällä rajan takana, jossa tuotantokustannukset ovat halvemmat.

Pikkuomena

Muutenkin Toronto muistuttaa New Yorkia pienoiskoossa: tiivistä pilvenpiirtäjien finanssikeskustaa ympäröivät erilaiset naapurustot, joiden tunnelmat ja elämäntyylit vaihtelevat. New Yorkista poiketen betoniviidakko kuitenkin madaltuu jo muutaman kymmenen korttelin jälkeen avarammiksi kaupunginosiksi, joissa kaupungin siluetti muuttuu näkökulmasta toiseen.

Kaupunginosat muodostuvat perinteisistä kapeista harjakattoisista erkkerein varustetuista taloista ja hoidetuista etupihoista. Rauhallisia asuinkortteleita ympäröivät elävät, kunkin alueen tunnelmaa tukevat palvelukadut.

Kulttuurien mosaiikki

Kanadassa on jo 1970-luvulta asti seurattu monikulttuurisuuspolitiikkaa, jonka tavoitteena on ollut luoda maahan ”kulttuurien mosaiikki” erotuksena amerikkalaisesta kulttuurien yhteensulautumista tavoittelevasta ”sulatusuunista”.

Tämä näkyy myös Toronton kaupunkikuvassa erilaisina asuinalueina: esimerkiksi Chinatownissa kiinalaissiirtolaiset pärjäävät halutessaan täysin osaamatta englantia.

Silti Chinatown ei ole mikään omaan maailmaansa käpertynyt pikku-Kiina eikä myöskään turisteja varten luotu näytelmä, vaan aito osa kaupunkia, jossa kuka tahansa voi ostaa halpoja ruoka-aineksia, kolmen euron maukkaita kiinalaisia lounaita ja kaupungin halvinta krääsää.

Matkailija on tervetullut muillekin etnisille asuinalueille. Jos haluaa maittavan ja huokean korealaisen illallisen, kannattaa suunnata Koreatowniin, kreikkalaista moussakaa kaivatessa taas Greektowniin.

Italian henkeä

Etniset alueet ovat vain yksi puoli Toronton kirjoa. Esimerkiksi Little Italyn erottaa muista kaupunginosista etnisyyden sijaan enemmän naapuruston luonne. Eläväinen alue on kuin kaupunkilaisten olohuone, jossa voi hengailla rennoissa mutta tyylikkäissä baareissa, syödä päivällistä trattoriassa ja kahvitella espressobaarissa tai gelato-jäätelökahvilassa.

Italia-henkeä luovat Vespat ja varsinkin viikonloppuiltaisin kaduilla machoilevat Ferrari-kuskit.

Sateenkaariväkeä

Little Italyn katukyltit erottuvat muista alueista Italian lipulla, Chinatownin ja Greektownin puolestaan kiinalaisilla ja kreikkalaisilla kirjaimilla. Myös muilla osilla on omanlaiset kylttinsä: esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen alueen Chrch-Wellesley Villagen kyltit on maalattu sateenkaarilipun värein ja opiskelija-alue The Annexin kyltit mainostavat alueen historiaa vuosiluvulla 1887, jolloin alue liitettiin kaupunkiin.

Hippitunnelmaa

Kaupunginosissa voi seurata erilaisia elämäntyylejä mutta myös matkailija voi viettää aivan erilaisen päivän Kensington Marketin hippitunnelmassa tai Yorkvillen hienostokaupunginosassa.

Kaupungin monikulttuurisin alue Kensington Market on todellinen elämäntyylien sillisalaatti: siellä aikaansa viettävät niin elämäntapahipit, trenditietoiset hipsterit kuin luomuruokaa kaipaavat perheenäiditkin.

Kannabiskahviloiden ja graffitimaalausten välissä elää sulassa sovussa japanilaisittain sisustettu hämyinen jazzbaari, intialaisia tapaksia tarjoava fuusioravintola sekä kymmenittäin tyylikkäitä vintage-liikkeitä ja luomukauppoja.

Tyylikkäässä Yorkvillessa puolestaan voi shoppailla huippumerkkien liikkeissä, seurata kalliiden urheiluautojen virtaa ja jonottaa eksklusiiviseen yökerhoon. Alueen kaupoissa ja ravintoloissa voi törmätä vaikka elokuvan kuvauksia varten kaupungissa aikaansa viettävään Hollywood-tähteen.

Lätkäfanin nähtävyydet

Torontossa   asuu edelleen kymmenisentuhatta suomalaista, mutta suomalaissiirtolaisuus hukkuu kaupungin monikulttuuriseen sekamelskaan.  

Suomalaisuutta voi kuitenkin ihailla kahdessa kaupungin suurimmassa nähtävyydessä: suomalaisarkkitehti Viljo Revellin 1960-luvulla suunnittelemassa futuristisessa kaupungintalossa sekä luonnollisesti kanadalaisten kansallislajin pyhätössä, Hockey Hall of Famessa, jossa myös suomalainen jääkiekkoilu saa ansaitsemansa huomion.

Kahden korttelin päässä museosta taas sijaitsee Air Canada Centre, jossa Toronton NHL-joukkue Maple Leafs pelaa pelinsä.

Nykyisin legendaarinen joukkue on tosin monelle torontolaiselle enemmän pettymys kuin ylpeydenaihe, sillä menestyksen päivistä on aikaa: edellinen Stanley Cup -voitto on 60-luvulta ja 2000-luvun alkuvuosien muutamat hyvät kaudet ovat nekin enää vain muisto.

Joukkue saikin viime kaudella leikkisän lempinimen Maple Waffles eli Vaahterasiirappivohvelit, kun pelin edetessä harvinaisen nihkeästi muutama pettynyt fani heitti kentälle vohveleita.

Katso otteluaikataulu mapleleafs.nhl.com/club/schedule.htm
 
Torni opastaa

Toronton maamerkin, 553,33 metriä korkean CN-tornin, näkee lähes joka puolelta kaupunkia. Kyseessä onkin Pohjois-Amerikan korkein torni, joka oli vuoteen 2007 asti maailman korkein.

Tornin avulla voi suunnistaa: se osoittaa etelän, paitsi jos matkailija on aivan Ontario-järven rannalla tai kaupungin edustan saarilla. Tämä auttaa suunnistamisessa, sillä kukaan torontolainen ei anna reittiohjeita vasempaan ja oikeaan vaan puhuu ilmasuuntien mukaan.

Esimerkiksi ohjeet CN-tornilta Hockey Hall of Fameen voisivat kuulua ”Yksi kortteli pohjoiseen ja viisi itään”.

Näin pääset

Finnair lentää Torontoon suoraan kesäisin. Talvella kaupunkiin lentää esimerkiksi Iceland Air Reykjavikin kautta, Air France Pariisin kautta, KLM Amsterdamin kautta sekä Lufthansa Frankfurtin kautta yhteistyössä Air Canadan kanssa.
Lentohinnat ovat 600 eurosta ylöspäin.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    10. 10

      Poliisi julkaisi lohduttoman videon Kolumbian lentoturman selviytyjästä onnettomuuspaikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    5. 5

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    9. 9

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    6. Näytä lisää