Heli, Heljä, Helinä

Matkat

Valikko

Matkat

"Ajattelepa, kun avaa wc-kannen ja kuuluu wiuuu..."

Linnanmäellä ei nähdä tänä vuonna uutta laitetta, mutta jotain muuta senkin edestä.

Tämän kesän vetonaulaksi ei ole hankittu uutta vempainta, mutta uudet tuulet puhaltavat silti huvipuistossa.

- Ei riitä, että keväisin hankitaan uusi karuselli tai rata. Se on jo mennyttä. Meidän pitää tehtä isoja avauksia, sanoo toimitusjohtaja Risto Räikkönen.

Esimerkki tästä ajatuksesta on se, että huvipuistossa päästään nyt nauttimaan tasokkaasta ruuasta.

- Suurin uusi asia meillä on ehdottomasti ravintolamaailma, hän sanoo.

Huvipuistoon avataan Kattila-keittiömaailma, jossa on kuusi ravintolaa on yhden katon alla. 

Lautaselle ilmestyvät annokset ovat jopa Michelin-tähdellä palkittujen ravintoloitsijoiden jälkeä.

Michelin-kokki Hans Välimäki tekee amerikkalaista ruokaa omassa ravintolassaan.

Michelin-tähden saanut Demon ravintoloitsija tarjoaa moderneja erityyppisiä lihapulla-annoksia omassaan. 

Postresin, joka myös on Michelin-tähden saanut ravintola, toimija tarjoaa tarjoaa välimeren ruokaa.

Suomalaista ruokaa tarjoaa Ilona-ravintola ja sushia Raku Ya.

Yläkertaan avataan perhebuffet, josta halutaan kaupungin laadukkain.

Kaiken tämän lisäksi etäämmälle on avattu urheilubaari, jossa voi syödä ja katsella urheilua vaikka lasten pyöriessä laitteissa.

- Olemme lähteneet kokonaisuudessaan uusimaan palvelukonseptia. Pyrimmen nostamaan laatua entistä korkeammalle, jotta saataisiin uusia kohderyhmiä, Räikkönen kertoo.

Huvipuistoon kaivataan tavallisen ja tervetulleeksi toivotetun huvipuistokansan lisäksi aikuisia ja helsinkiläisiä.

- Haluamme ihmisten viihtyvän täällä kuin olohuoneessaan.

- Sisään ei maksa ja tämä on lähellä kaupunkia. Miksi ei vaikka tulisi tänne viettämään iltaa ainutlaatuisessa paikassa, tai vaikka hakisi sushia kotiin, toteaa ravintolamaailman takana toimiva ravintola-alan visiönääri Kim Heiniö.

Uusi tapahtumalava

Tähtikokkien antimien lisäksi huvipuistossa nähdään myös yksi täysin uusin rakennelma: Estradi.

Kyseessä on ohjelmalava, jolla pidetään muun muassa puiston avajaiskonsertti huhtikuun 21. päivä ja lavalla nähdään Michael Monroe ja monia muita artisteja.

Kesällä Estradilla nähdään muun muassa nykysirkusta, lasten ohjelmaa, modernia balettia, sambaa, zumbaa ja konsertteja.

Vauhtia ja prinsessoja hädän iskiessä

Melkoisen muodonmuutoksen on käynyt läpi myös kaksi käymälää.

- Toimiston alakerrassa wc:t olivat jossain vaiheessa päässeet vähän kulahtamaan, joten siellä tehtiin remontti. Tytöille tehtiin prinsessa- ja pojille Formula1-teemainen käymälä. 

- Sinne tulee myös ääniefektejä. Ajattelepa, kun laskee wc:n kannen ja kuuluu wiuuu..., toimitusjohtaja hymyilee.

Pelejä ja Pellen seuraa

Uutta puistossa on myös Kinect & Xbox-pelialue sisätiloissa.

Ihmiset voivat käydä pelaamassa uutuuspeleinä vaikkapa urheilulajeja, Tähtien sotaa tai tanssimassa.

Ohjaimia ei ole, vaan keho toimii ohjaimena.

- Täällä on jo 14. päivä NHL 12- pelin Suomen mestaruusottelu pelialueella. Kesällä on hyvä, kun pääsee ilmaiseksi pelaamaan. 

Perheen pienimmät löytävät huvipuiston Rolle Pellen uudesta tuvastaan.

Siellä pienimmät pääsevät leikkimään keskenään ja Rollen kanssa.

Uutuutena tulee myös Maalaistalo-myyntipalvelu ja 50-luvun retrobussi, josta voi ostaa jäätelöannoksen.

Kaiken tämän lisäksi yksi tempauksista on kansalaisaddressi, johon yli 60-vuotta vanha huvipuisto kerää nimiä, jotta Linnanmäki voitaisi nimetä Helsingin hauskimmaksi kaupunginosaksi.

Viimeisen yön ihmettä odotellessa

Vaikka avajaispäivä lähenee jo uhkaavasti, huvipuisto näyttää osin kuin rakennustyömaalta. 

Joka puolella häärii ja ahertaa työmiehiä.

Kokenutta toimitusjohtajaa keskeneräisyys ei kuitenkaan huoleta. Tahti on tuttu.

- Ei kaikki ole vielä viimeisen päälle kunnossa. Tämä on normaalielämää, joka tapahtuu joka vuosi, johtaja paljastaa.

- Tapahtuu aina se viimeisen yön ihme. Se on juuri viimeisenä yönä, kun yleensä lakaisukone käy kaiken siivoamassa. Ja juuri ennen kuin ovet avataan yleisölle, niin roskakuorma lähtee, Räikkönen lisää hymyillen.

Ajattelepa, kun laskee wc:n kannen ja kuuluu wiuuu...

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    3. 3

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    4. 4

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaat uhrit opiskelivat autoalaa – ammattikoululaisille järjestetty kriisiapua

    6. 6

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    9. 9

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    10. 10

      Autosta irtosi moottori rajussa nokkakolarissa Kuutostiellä – kaksi ihmistä sairaalaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. 6

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    3. 3

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    4. 4

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaat uhrit opiskelivat autoalaa – ammattikoululaisille järjestetty kriisiapua

    6. Näytä lisää