Airi, Aira

Matkat

Valikko

Matkat

Natsiherjat liikaa - saksalaislomailijoiden mitta tuli täyteen

Mediassa talven aikana levinneet kreikkalaisten natsiherjat ovat liikaa saksalaislomailijoille.

He pelkäävät Reutersin mukaan oman turvallisuutensa puolesta eivätkä uskalla lähteä lomalle Kreikkaan. Saksalaisten varaukset maan kesämatkoihin ovat laskeneet 30 prosenttia viime vuodesta.

Säästöjä vastustavassa Kreikassa on nähty palavia Saksan lippuja ja kuultu natsihuutoja. Turismiyrittäjät vakuuttavat, ettei syytä huoleen ole. He eivät ole vihaisia turisteille, vaan poliittisille johtajille.

Saksalaisten boikotti on suuri ongelma Kreikalle, jonka elinkeinosta turismi muodostaa 15 prosenttia. Ennakkovarausten tyrehtyminen saattaa merkitä viiden prosentin laskua Kreikan tämän vuoden matkailutuloissa.

Pitkän Jussin majatalo -sarjan (Fawlty Towers) yhdessä jaksossa 70-luvulla vitsailtiin todella rankasti saksalaisturisteille. John Cleesen virtuoosiomainen näyttelijäsuoristus majatalon hölmöilevänä isäntänä naurattaa vuosienkin jälkeen. Sarjasta tehtiin kuusi jakso vuonna 1975 ja kuusi jaksoa vuonna 1979.

Katso videolta kuuluisa saksalaiskohtaus Pitkän Jussin majatalo -sarjasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    5. 5

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    9. 9

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    5. 5

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    6. Näytä lisää