Airi, Aira

Matkat

Valikko

Matkat

Tulisilla rinteillä - katso video Etnan karuista maisemista

Henkeä salpaa, monestakin syystä. Maisema Etnalta alas merelle on huikea, mutta myös ilman ohuus sekä rikinkatku ja tuhka tuntuvat.
Olen tullut edellisenä iltana Nicolosin pikkukaupunkiin ja asettautunut Etna Hut -hotelliin, jota pitää Mimmo Patti perheineen.

- Vuori on ystävämme. Se antaa meille hedelmällisen maan, lämpöä ja turisteja, hän vakuuttaa.

Tulivuoren varjossa on myös ongelmansa. Laavavirrat ovat pyyhkäisseet koko Nicolosin kahdesti historian aikana, ja viimeksi syyskuussa tuhkapurkaus peitti kaupungin harmaaseen vaippaan. Mutta nicolosilaiset ottavat vuoren oikut tyynesti.

- Hyvällä onnella uima-altaan viereen puhkeaa uusi kraateri, Mimmo veistelee.

Aamuvarhaisella ennen matkailijaryntäystä kipuan autolla yhä karummaksi muuttuvien maisemien läpi kohti Rifugio Sapiensaa, mistä keikun köysiradan gondolissa kahden ja puolen kilometrin korkeuteen. Täältä jatkan järeän nelivetomaasturin kyydissä kolmeen kilometriin, Torre del Filosofolle.

Savu tuprahtelee pienistä kraatereista, kun astun ulos maasturista. Maisema on kuin kuusta. Taustalla Euroopan korkein tulivuori savuaa jatkuvasti, ja lumikenttä häikäisee auringon kilossa.

Oppaina ylhäällä on auktorisoituja vulkanologeja, ja yksi heistä,

Antonio Carbonaro, ottaa ryhmäni huostaansa. Kapuamme tunnin ajan laavakentän harjanteilla ja Antonio selostaa vuolaasti Etnan vulkaanista historiaa.

Täällä tuntee tulen voiman, Antonio sanoo ja kouraisee mustaa maaperää. Kuopasta suhahtaa pakkasilmaan höyryä ja savua.

Palaan vaikuttuneena Rifugio Sapiensalle, missä on tarjolla jos jonkinlaisia matkamuistoja. Valitsen mukaani pullollisen punaista Fuoco dell'Etnaa, Etnan tulta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Raju huoneistopalo Helsingissä: ”Keittiö tuhoutui aivan täysin”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    10. 10

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Raju huoneistopalo Helsingissä: ”Keittiö tuhoutui aivan täysin”

    6. Näytä lisää