Nestori

Matkat

Valikko

Matkat

Näin moni suomalainen uskaltautuu matkalle ilman vakuutusta

Kaikki eivät raaski vakuuttaa itseään matkan ajaksi.
Vaikka suurin osa suomalaisista ottaa matkalle mukaan sekä matka- että matkatavaravakuutuksen, niin silti jopa joka viides jättää sen tekemättä.

Tieto perustuu Rantapallo.fi -matkailusivuston teettämään tutkimukseen, jossa selvitettiin suomalaisten matkailijoiden tottumuksia ja mielikuvia matkavakuutuksista. Tutkimuksen toteutti Haaga-Helia -ammattikorkeakoulusta matkailun koulutusohjelmasta valmistunut Jenni Haajanen opinnäytetyönään.

Tutkimukseen vastanneista suurimmalla osalla, 74 prosentilla, oli voimassaoleva matkavakuutus. Reilu viidennes, 22 prosenttia, vastanneista kertoi, ettei heillä ollut minkäänlaista matkavakuutusta. Lisäksi kolme prosenttia ei tiennyt, oliko heillä vakuutusta vai ei.

Matkavakuutukset ovat herättäneet vastaajissa myös epätietoutta. Jotkut vakuutukset solmitaan vain yhden matkan ajaksi kun toiset taas ovat voimassa ympäri vuoden, matkojen määrästä riippumatta.

- Moni matkailija ei ymmärrä eri vakuutustyyppien eroja eikä huomaa vertailla jatkuvan ja määräaikaisen vakuutuksen kustannuksia, sanoo Haajanen.

Hän kertoo jatkuvan matkavakuutuksen olevan kuitenkin selvästi määräaikaista suositumpi vakuutustyyppi, sillä jopa 71 prosenttia vakuutuksen ottaneista vastaajista kertoi omistavansa sellaisen.

- Jatkuva vakuutus kannattaa kustannuksiltaan jos matkoja kertyy vuoden aikana enemmän kuin yksi.

Ilman vakuutusta matkustavalla viidenneksellä oli omat syynsä valintaansa. Heistä 45 prosenttia ei tosin osannut kertoa mitään erityistä syytä. Kuitenkin 17 prosenttia heistä kertoi jättäneensä vakuutuksen ottamatta taloudellisten syiden takia, sillä vakuutus koettiin liian kalliiksi. 10 prosenttia sanoi vakuutuksen turhaksi ja lisäksi 5 prosentin mielestä vakuutuksen hankkiminen on liian monimutkaista ja aikaa vievää.

Verkkokyselynä toteutettuun tutkimukseen vastasi lähes 6 000 henkilöä, joista peräti 77 prosenttia oli naisia ja 23 prosenttia miehiä. Vastaajat olivat noin 20–70-vuotiaita. Vastaajista suurin osa kertoi matkustavansa vähintään kerran vuodessa ulkomaille, noin joka viides harvemmin ja yksi prosentti ei koskaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    3. 3

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      TTK-tähti pidätteli itkua suorassa lähetyksessä – Jorma Uotisen henkilökohtainen palaute sai liikuttumaan

    6. 6

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    7. 7

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    8. 8

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    9. 9

      Ilme kertoo paljon – Jauhojärvi ja Niskanen saivat MM-pronssinsa

    10. 10

      Pettynyt Jarkko Tamminen putosi ensimmäisenä Tanssii tähtien kanssa -kisasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    9. 9

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    3. 3

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      TTK-tähti pidätteli itkua suorassa lähetyksessä – Jorma Uotisen henkilökohtainen palaute sai liikuttumaan

    6. Näytä lisää