Onni, Sisu

Matkat

Valikko

Matkat

Maailman surkein lentoyhtiö avasi nolon nettisivun

LIV
Pohjois-Korean Air Koryo-lentoyhtiö on vihdoin astellut tälle vuosituhannelle ja avannut varaussivun.
Yhtiö on valittu maailman surkeimmaksi toistuvasti. Se onkin maailman ainoa yhden tähden lentoyhtiö.

Yhtiötä on moitittu muun muassa surkeasta palvelusta ja lentojen propagandasta. Lennoilla tarjotun ruuan arviot vaihtelevat keskiverron ja syötäväksi kelpaamattoman välillä. Lentoyhtiön kalusto koostuu pääasiassa venäläisvalmisteisista Tupoleveista.

Yhtiön sivustolta pitäisi pystyä varaamaan lennot Pjongjangista Kiinan Pekingiin ja Shenyangiin sekä Vladivostokkiin Venäjällä.

Yhtiön sivujen taival ei kuitenkaan ole alkanut aivan kuin elokuvissa. Sivuja on moitittu toimimattomiksi, luottokortit eivät kelpaa ja ostot menevät poikki kesken kaiken.

Useimmilla pohjoiskorealaisilla ei ole mahdollisuutta edes poistua maasta, saati sitten päästä käyttämään nettiä. Maassa usein vieraileva ja Pohjois-Korean tilanteeseen erikoistunut professori Leonid Petrov arvioi NK Newsille, että nettisivut on avattu puhtaasti imagon vuoksi.

- Niillä halutaan tehdä vaikutus ihmisiin, jotka eivät koskaan ole edes ajatelleet matkustavansa Pjongjangiin.

Petrov huomauttaa, että Pohjois-Koreaan matkustamisen helpoin osa on kuitenkin lentolipun hankkiminen. Maan viisumit ovat enemmän kuin kiven alla.

Petrov ei luota sivuihin.

- En usko, että kukaan haluaisi luovuttaa sivuille henkilökohtaisia tietojaan, toteaa Petrov.

Lähde: NKnews.org, International Business Times, Busines Insider , Air Koryo,

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    2. 2

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    3. 3

      Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

    4. 4

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    5. 5

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    6. 6

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    7. 7

      Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

    8. 8

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    9. 9

      Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

    10. 10

      Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. 6

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    7. 7

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    8. 8

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    9. 9

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    10. 10

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    2. 2

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    3. 3

      Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

    4. 4

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    5. 5

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    6. Näytä lisää