Torsti

Matkat

Valikko

Matkat

Sisällä Sound of Musicissa

Missä kuvattiin Sound of Music? Siitä pitää ottaa selvää!
Autottoman elämä ei ole helppoa – ainakaan silloin kun olisi päästävä johonkin osaamatta määritellä tarkkaan, mikä on pysäkin tai edes kaupungin nimi.

Olin nähnyt kauniin maisemakuvan oppaassa, ja siinä kerrottiin, että Sound of Music on kuvattu kyseisessä paikassa.

Selitin Salzburgin linja-autoasemalla, että haluan sinne, missä valkokärkiset vuoret laskevat kirkasvetisiin vuoristojärviin,
ja että siellä on valkokalkkisia alppitaloja, joiden ikkunalaudoilla on punaisia pelargonioita.

Myönnetään, että kuvaus oli hieman naivistinen, mutta sain kuitenkin
bussin numero 150 aikataulun ja esitteen, jossa luki Salzkammergut.

Se löytyy!

Pelkästään bussin ikkunasta katsottuna maisema oli kaunis. Kun näin edessäni juuri sellaisen maiseman, missä olin nähnyt Julie Andrewsin
kirmailevan, painoin nappia.

Kylän nimi oli St. Gilgen.

Kävelin näköalapaikalle ja takaisin, söin hyvän aterian, nautin auringosta pikkukahvilassa ja illan tullen lähdin bussilla takaisin.

Seuraavana päivänä menin kirjakauppaan ja ostin Salzkammergutin
opaskirjan. Tämän jälkeen olin sunnuntaisin
vakionäky bussin 150 pysäkillä, kunnes vaihto-oppilasvuoteni
lopputentit vaativat luopumaan sielun esteettisestä ravitsemisesta.

Minä kokeilin

1. Vaellus St. Gilgeniltä St. Wolfgangille
Reitti kulki järven ja vuoren välissä eikä vaatinut erikoisvarusteita, kuten hyvää kuntoa.

Olin hankkinut vaelluskartan, mutta turhaan: reitti oli merkitty niin näkyvästi, että lapsikin olisi osannut suunnistaa pisteestä toiselle.

Takaisintulo sujui mukavasti turistilaivalla, jolla tarjoiltiin paikallista vehnäolutta.

2. Kakkua Bad Ischlissa

Zauner-konditoria hoiti aikoinaan keisarin kesäresidenssin kakkupuolen. Nyt mahtavasta 50 kakun valikoimasta pääsee nauttimaan ihan tavallinen rahvas.

Zauner olisi loistava syy viettää vaikka viikko ”hoitamassa terveyttään” kaupungin kylpylöissä.

3. Haltstatt

Olin läkähtyä innostuksesta, kun huomasin, että usean Itävallan turistioppaan kannessa oleva kuva on täältä!

Kaiken lisäksi se on otettu sellaisesta paikasta, että samaan pystyi omalla kameralla ilman kummoisia valokuvaustaitoja.

Ota huomioon!

Kesällä alueella on turisteja kuin sillejä suolassa. Tule mieluummin keväällä tai syksyllä.

Älä odota englanninkielisiä menuja Salzburgin ulkopuolella.

Jätä auto Salzburgiin, sillä parkkipaikkojen löytäminen on lähes mahdotonta.

Sopii lapsille, jotka eivät kaipaa huvipuistoja ja hurjaa menoa.
  • Itävalta

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    2. 2

      Oscarilla jo palkittu Jackie Chan toi gaalaan kaksi kummallista seuralaista: ”Minne minä menen, he tulevat perässä!”

    3. 3

      Punaisen maton kohauttajat iskivät jälleen! Huippumalli ja muusikko säikäyttivät juontajan suorassa Oscar-lähetyksessä

    4. 4

      Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

    5. 5

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    6. 6

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    9. 9

      Ensimmäiset tähdet saapuivat Oscar-gaalaan – naispääosaehdokkaat hehkeinä punaisella matolla

    10. 10

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    2. 2

      Oscarilla jo palkittu Jackie Chan toi gaalaan kaksi kummallista seuralaista: ”Minne minä menen, he tulevat perässä!”

    3. 3

      Punaisen maton kohauttajat iskivät jälleen! Huippumalli ja muusikko säikäyttivät juontajan suorassa Oscar-lähetyksessä

    4. 4

      Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

    5. 5

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    6. Näytä lisää