Kyllikki

Matkat

Valikko

Matkat

Pietari - Nevan kuhiseva runsaudensarvi

Pietari Suuri rakensi kaupungin paikkaan, jonka säätä kaupunkilaiset tulevat valittamaan vuosisatoja. Pietarilaiset vitsailevat kaupungin "ikuisesta marraskuusta".

Viiden miljoonan metropoli saattaa alussa hämmentää turistin, mutta pian meteliin tottuu. Metrolla pääsee sujuvasti kaupungin laidoille asti, tosin paikannimet ovat kyrillisin kirjaimin. Keskustassa taksi on nopeampi, koska metroasemia on vähän.

Taksi on Pietarissa mikä tahansa auto ja sen saa pysähtymään nostamalla käden. Sovi hinnasta etukäteen!

Tsaarinaikaisiin palatseihin pääsee läpi vuoden, mutta Pietarhovin hienot suihkulähteet toimivat vain alkukesästä lokakuun loppuun.

Kultaisissa Pietarhovin, Pushkinin ja Pavlovskin keisarillisissa kesäpalatseissa ja puistoissa viettää helposti kokonaisen päivän tai kaksi, jos on väsynyt kaupungin meluun ja pölyyn.

Keskustassa tsaarinajan loistoon tutustuu Eremitaasissa. Jokainen pietarilainen tietää, että jos pysähtyy jokaisen esineen eteen yhdeksi minuutiksi, museon katseluun kuluu kahdeksan vuotta.

Kesällä Pietarin nähtävyyksiin voi tutustua vesitse myös yöaikaan. Suosituin venekierros on siltojen avausaikaan, jolloin Nevalla pääsee lipumaan ennen kuin suuret rahtialukset aloittavat matkansa Laatokalle. Klubeja ja baareja joka makuun. On trendikkäitä ja rentoja, kuten Fidel ja Achtung Baby, sekä tyylikkäitä jazz-klubeja, esimerkiksi JFC tai Jimy Hendrix.

Ökyrikkaiden lempipaikkoja ovat Onegin ja Decadance, opiskelijoiden Money Honey. Nuoret pietarilaiset ovat avoimia ja tutustuvat mielellään ulkomaalaisiin turisteihin.

Baarit ja klubit ovat auki aamukuuteen, mutta useimmat ravintolat menevät kiinni kello 23.00 Mutta ei hätää - sekä ruokaa että juomaa saa tästä kaupungista ympäri vuorokauden.

Toissa vuonna tullut laki väkevien myynnin lopettamisesta kello 23 kaupoissa sai venäläiset sokkiin, tosin olutta ja viiniä saa edelleen vaikka aamukuudelta.

Muista siltojen aukioloajat, kun palaat baarista hotelliin.

Viime vuosina Pietariin on rakennettu jättikokoisia ostoskeskuksia, joita vaurastunut keski-luokka rakastaa. Ulkomailla vaateostoksilla käynti on yhä suosittua, mutta nykyään pietarilaisten muotiputiikkien valikoimat ovat laajemmat kuin Helsingissä. Venäläiset naiset rakastavat pukeutumista ja uusimpia vaatekokoelmia tuodaan kaupunkiin samaan aikaan kuin ne tulevat myyntiin maailman muotipääkaupungeissa.

Datsha, venäläinen kesämökki-ilmiö, elää yhä, vaikka sen päätarkoitus oli Neuvostoliiton aikana oman kasvimaan ylläpitäminen. Nykyään keskiluokka saunoo ja paistaa saslikkia datshallaan. Venäläiseen datsha-kulttuuriin hyvin harva ulkomaalainen turisti ehtii tutustua, mutta sellaisesta mahdollisuudesta ei pidä kieltäytyä. Datshalla syödään hyvin, rentoudutaan ja aika usein myös juhlitaan.

Lähemmän kosketuksen venäläisen elämään antavat paikalliset homestay-paikat sekä esim. suositut kävelykierrokset (www.peterswalk.com), joita pitää paikallinen opas Peter Kozyrev.

PLUSSAT:

+ Nähtävyydet eivät lopu kesken, vaikka viettäisi kaupungissa monta viikkoa

+ Kaupungissa on varsin helppo liikkua sekä metrolla että taksilla (halpa!)

+ Lukuisia etnisiä ravintoloita, halpaa ja maukasta katuruokaa

+ Oiva paikka merkkivaatteiden shoppailuun

+ Vilkas yöelämä, klubeja ja baareja monenlaiseen makuun

MIINUKSET

- Paikallisista harva puhuu muuta kuin venäjää

- Palvelu on monessa paikassa edelleen vieras käsite

- Miliisi ryöstää juopuneita turisteja, joten pidä kopio passista aina mukana, äläkä lahjo miliisiä

- Miljoonakaupungissa liikkuu taskuvarkaita: ole varovainen metrossa, Nevskillä ja muissa turistipaikoissa

VINKKEJÄ PIETARIIN MATKAAVALLE:

Maista:

Kuuluisalle Grand Hotel Europen sunnuntaibrunssille (80 e) kannattaa mennä: sampea, kuohuviiniä ja mustaa kaviaaria - niin paljon kuin jaksat!

Georgialainen Sakartvelo (Vasilin saari, 12. linja, 13) on pienen matkan päässä keskustasta, mutta ehdoton etnisen ruoan ykkönen. Huippuystävällinen omistaja Maja laittaa suorastaan taivaallisia georgialaisia herkkuja.

Blinit ovat pietarilaisten lempipikaruokaa, ja niitä saa kadultakin kymmenillä eri täytteillä, niin makeita kuin suolaisiakin. Monta vuotta suosiossa ollut Café Blinnij domik (Kolokolnaja ulitsa, 8) tarjoaa muitakin perinteisiä venäläisiä ruokia.

Vasta avattu Le Borshch (nab. Reki Fontanki, 11) aivan ydinkeskustassa on kaupungin tyylikkäimpiä ravintoloita, joka ei - ainakaan vielä - rasita kukkaroa. Kaikki ruoat ovat kevyitä ja yksinkertaisia, mutta samalla todella hienostuneita.

Näin pääset:

Helsingistä reittibussilla, junalla tai lentäen. Viisumin saa helpoiten Lähialuematkoilta (www.lahialuematkat.fi).

Fiilikseen:

Elokuvia:Leningrad (2007), Onegin (1999), "Piter FM" (2006), Anna Karenina (1997)

Musiikkia:Iva Nova, Babslei, Zemfira, Tequilajazzz

Kirjoja:Dostojevski: Rikos ja rangaistus, Gogol: Nevski Prospekt, Joseph Brodsky: A Guide to a Renamed City, In a Rom and a Half.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

  4. 4

    Kerrostalorapun postit katosivat mystisesti ja löytyivät junasta – asukas jakoi postin naapureilleen

  5. 5

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

  8. 8

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  9. 9

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  10. 10

    Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. 6

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  7. 7

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  8. 8

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  9. 9

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  10. 10

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

  4. 4

    Kerrostalorapun postit katosivat mystisesti ja löytyivät junasta – asukas jakoi postin naapureilleen

  5. 5

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. Näytä lisää