Heli, Heljä, Helinä

Matkat

Valikko

Matkat

Hiekkarantojen Hel

Helin kynnäs on 35 kilometriä pitkä niemimaa Itämeressä. Ihana hiekkalaatikko on paikoin vain sata metriä kapea.
 
Juna  yyhkii vauhdikkaasti Helin niemimaan, Mierzeja Helskan, kapeata kannasta kohti Chałupya, josta olen varannut hotellin.
 
Ohi vilahtelee männikkökankaita ja kilometrimäärin hiekkarantoja. Tunnin matka Gdyniasta on pian ohi ja laskeudun miehittämättömälle asemalle. Hotelli on aivan meren tuntumassa, kuten kaikki täällä – etelärannalta pohjoisrannalle on vain sadan metrin matka.

 Vastaanotossa ihmettelen aurinkoisten rantojen autiutta, ja virkailija Sylwia Witkowska selittää sen johtuvan sään tyyneydestä.
  
-  Tuulisella kelillä ne ovat kyllä täynnään purje- ja leijalautailijoita, hän selittää.
Nostan tavarani huoneeseen ja palaan hotellin viereltä kulkevalle tielle.

Pysäkkikatokseen on lyöty sekalaisen näköinen lappuryväs, josta paljastuu kymmenkunnan bussiyrittäjän aikatauluja: kaikki puolaksi, mutta onneksi pysäkin nimi ja lähtöajat ovat selvästi esillä.

Vuoroja kulkee tiheästi ja kohta pääsen pikkubussiin, jonka kuski kaasuttaa vauhdilla niemimaan kärjessä olevaa Helin kaupunkia.
 
Perillä hyppään pois pääkatu Wiejskalla. Vanhat kalastajatalot ja kiireettömät kulkijat luovat leppoisan tunnelman.

Hylkeet vetonauloina

Suuntaan Fokariumiin, hyljealtaille. Ruokinta-aika on houkutellut kaikki hylkeet estradille, ja hoitajiensa ohjaamina ne temppuilevat taitavasti.

Merentutkimusasema on erityisesti lapsiperheiden suosiossa.
  
Meripihka  bursztyn, on   Helin tuotteista tunnetuin. Urszula Denisiuk esittelee koruvalikoimaa liikkeessään Wiejskalla ja kertoo, että koruja ostavat eniten puolalaiset sekä saksalaiset.
  
- Suomalaisia ei ole Helissä kyllä näkynyt, hän ihmettelee.
Kävelen kohti satamaa ja nappaan laivoja katsellessani kahvilasta muhevan paikallisherkun, gofry-vohvelin.

Viereeni istahtaa kolmihenkinen Wywialekin perhe. He ovat viikon lomalla Varsovasta.

-  Hel on lapsiperheelle mitä mainioin. Seitsemänkuinen Kris pitää tolkuttomasti hylkeistä, vakuuttaa perheen äiti Beata Wywialek.
  
Majakka on seissyt Helin etelälaidalla jo vuodesta 1827. Kohta kipuan kapeita kierreportaita 41 metrin korkeuteen. Mäntykankaita ja rantoja näkyy silmänkantamattomiin. Puiden lomassa pilkottaa betonirakennelmia, jotka ovat toisen maailmansodan ja Helin taistelun 1939 muistoja.

Hel saa jäädä ja otan bussikyydin Jurataan. Senkin tunnelma on leveillä bulevardeilla kiireetön. Rannalla on parisataametrinen laituri, josta näkyy Gdyniaan saakka.

Seuraavalla pikkubussilla siirryn Jastarniaan, joka on moderni pieni ja puistomainen kaupunki.

Loikkaan junalla takaisin Chałupyyn ja kävelen ilta-auringossa pohjoisrannalle. Vaikka Helin niemimaa on surfareitten täyttämä heinä-elokuussa, on luonnon rauha nyt rikkumaton.  

Luonnon lumoissa

Helin niemimaa on luontosamoilijan paratiisi. Ykköskohde on Helin keskustan Fokarium harmaahylkeineen ja koko Gdyniasta Heliin kiertävän Puckin lahden merimaailmasta kertovine infopaketteineen.
  
Fokarium löytyy aivan Helin rannalta osoitteesta Morska 2. Se on avoinna 9–16, kesällä auringonlaskuun saakka. Ruokinta-aika on kello 11 ja 14.

Rannat ovat silmänkantamattomiin yhtä laajaa hietikkoa. Loppukesällä ja varhaissyksyllä jokaiselle löytyy oma rauhallinen soppi.

Heinä- ja elokuussa aurinkoisina ja tuulisina päivinä rannat ovat puhurien suunnan mukaisesti täynnään purje- ja leijalautailijoita. Helin rantavedet ovatkin surffareiden suosituimmat koko Itämeren alueella.

Matalina kumpuilevilla männikkökankailla risteilevät polut tarjoavat reittejä loputtomiin. Rantaan on usein vain kivenheitto. Niemimaa on noin 35 kilometrin pituinen, mutta kapeimmilta kohdiltaan vain sadan metrin levyinen.

Korkeimmillaan hieman yli kymmeneen metriin kohoavaa niemimaata ovat koetelleet niin tulvat kuin tuulieroosiokin. Helin kaupunki rakennettiin 1100-luvun lopulla aivan niemimaan eteläkärkeen, mutta maan vajoaminen mereen pakotti siirtämään sen 1400-luvulla nykyiselle paikalleen.  

Tuulen pieksämillä rannoilla kasvaa lajeja, joita muualta ei juuri tapaa. Lintubongarit ovat listanneet muun muassa sitruunavästäräkin ja lapinkirvisen sekä lukuisia kehrääjä-, kiuru-, käpylintu- ja telkkälajeja.

Mukavaan matkantekoon

Helsingistä Finnairilla (ei ma) joka päivä suoraan Gdanskiin

Wizzairin halpalennolla Turusta viidesti viikossa Gdanskiin.

Gdanskin lentoasemalta paikallisbussilla Gdynian keskustaan tai Gdanskin rautatieasemalle ja junalla Gdyniaan. Paikallisjunavuoro Helin niemimaalle kymmenisen kertaa päivässä. 

Finnlinesin lautta kolme kertaa viikossa Helsingistä Gdyniaan.
  
3–5 kertaa päivässä tunnin lautta Gdanskista, Gdyniasta tai Sopotista Helin satamaan. Gdyniasta myös linjalaiva 510.
  
Helissä tasokkaita hotelleja aivan rannalla.

Ihanteellinen lapsiperheille, mutta sesonkiaikana menohenkisillekin Jurata, Jastarnia ja Hel.  

  • puola
  • Gdansk
  • Gdynia

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    3. 3

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    4. 4

      Soini vastaa demarien untuvikkopuoluesihteerin hallitusrajauksiin: Puhuuko Rönnholm Antti Rinteen äänellä? ”Kun näitä lärväilyjä tulee”

    5. 5

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    6. 6

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Toimittaja-portsari Teemu ”Pastori” Potapoff eroaa Katja-vaimostaan

    9. 9

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    10. 10

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. 6

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    7. 7

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    10. 10

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    3. 3

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    4. 4

      Soini vastaa demarien untuvikkopuoluesihteerin hallitusrajauksiin: Puhuuko Rönnholm Antti Rinteen äänellä? ”Kun näitä lärväilyjä tulee”

    5. 5

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    6. Näytä lisää