Airi, Aira

Matkat

Valikko

Matkat

Pidä lomat pätkissä – hyödyt enemmän

Suunnitteletko kesän lomia? Terveytesi kannalta lomien ripottelu on järkevää.

Monilla työpaikoilla kesälomien suunnittelu käy kiivaana. Työpaikalla ei kannata kuitenkaan hermostua, jos lomien pitäminen kesän suosituimpana kuukautena ei onnistu.

Hollantilaistutkimuksen mukaan loman terveysvaikutukset katoavat jo alle viikossa lomalta paluun jälkeen, eli loma kannattaa enneminkin pilkkoa muutamaan pieneen pätkään.

- Lomat ovat kuin unta. Unta ei voi nukkua varastoon. Ihminen ei voi jättää kahden yön yöunia nukkumatta ja nukkua sitten vuorokauden putkeen. Lomat toimivat samaan tapaan, niitä tarvitaan tasaisin väliajoin, tutkijatohtori Jessica de Bloom Tampereen yliopistosta kertoo.

Tutkija de Bloom tutkii parhaillaan suomalaisten työjaksamista Tampereen yliopistossa.

Aiemmin Hollannissa tekemässään tutkimuksessa de Bloom tarkkaili loman suoria terveysvaikutuksia, kuten kuinka nopeasti väsymys palaa loman jälkeen. Hän tutki pitkien viikonloppujen (korkeintaan viisi päivää), talvilomien (keskimäärin kahdeksan päivää) ja kesälomien (keskimäärin kolme viikkoa) vaikutusta ja vertaili niitä keskenään. Tutkimukseen osallistui hieman yli 240 ihmistä.

- Kaikki tutkimukset osoittivat, että lomien pitämisellä on suuri terveysvaikutus. Lomien aikana ihmiset tunsivat itsensä onnellisiksi, terveemmiksi ja pirteämmiksi. Heti kotiin ja töihin palattuaan vaikutus oli poissa, de Bloom kertoo.

Tutkimustyö kesti viisi vuotta. Sinä aikana de Bloom perehtyi eurooppalaisiin lomakäytäntöihin. Hän muistuttaa, että esimerkiksi Yhdysvalloissa lomaa on huomattavasti vähemmän kuin EU-alueella, vain kaksi viikkoa. EU-lainsäädännön mukaan lomaa kertyy työssäkäyvälle vuodessa lakisääteiset neljä viikkoa. Yhdysvaltojen lomakäytäntöä de Bloom pitää erityisen epäterveellisenä.

- Ne ihmiset, jotka eivät pitäneet lomia, tulivat useammin kipeiksi ja jopa kuolivat aikaisemmin. On epäterveellistä paiskia koko vuosi töitä tiiviiseen tahtiin ja pitää kesällä useiden viikkojen loma.

Ruotsissa de Bloomin tutkimuksesta uutisoitiin muutama vuosi sitten, kun se oli juuri valmistumassa. Naapurimaassa aiheesta nousi suuri kohu. Tutkija de Bloom ymmärtää sen, sillä lomat ovat monelle niin tärkeä arkea piristävä tekijä, että sen tutkiminen saattaa nostaa tunteen pintaan.

Vaikka tutkimus onkin vuodelta 2011, ei sen sisältö ole muuttunut. Tutkijan mukaan on vaikea sanoa, kuinka pitkä loma riittää rentouttamaan työstressistä.

- En tiedä, kuinka monta päivää lomalla pitää olla putkeen, jotta elimistä toipuu. Se riippuu täysin työstä. Jos työelämä on tasapainossa muun elämän kanssa, päivät eivät veny ja viikonloput ovat vapaita, niin lyhyempikin loma riittää, tutkija sanoo.

Vaikka loman hetkellisen terveysvaikutukset katoavatkin nopeasti, pitkäaikaiset vaikutukset säilyvät pidempään.

- Olin toivonut vaikutusten jatkuvan pidempään. Tietenkin lomat vaikuttavat loppuelämän ajan esimerkiksi hyvinä muistoina ja elämänlaatuna, de Bloom muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    5. 5

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    9. 9

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    5. 5

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    6. Näytä lisää