Anna, Anne, Anu

Matkat

Valikko

Matkat

Massaturismin tuolla puolen: Top 5 varjokohteet maailmalta

Rakkauden tunneli, aavikkokaupunki ja merenalainen patsas.
IS esittelee kauniita ja jännittäviä hylättyjä paikkoja maailman laidalta - ja veden alta.

Hylätty juna hiekkaikuisuudessa

Ruosteinen juna lojuu hylättynä Atacaman aavikolla Chilessä. Juna lienee päätynyt toistaiseksi lopulliselta näyttävään paikkaansa kaivostoiminnan loputtua alueella.

Juna sijaitsee hylätyn Humberstonen kaupungin lähettyvillä. Humberstrone tuli tunnetuksi kaivostoiminnasta, joka loppui 1930-luvulla synteettisen nitraatin käytön myötä.

Kaupunki tyhjeni kokonaa 1960-luvulle tultaessa. Unescon maailmanperintökohteeksi se pääsi vuonna 2005.

Jeesuksen patsas meressä

Pronssinen Jeesuksen patsas lojuu Välimeren pohjassa Italian Rivieralla. Patsas upotettiin noin 17 metrin syvyyteen vuonna 1954. Paikan lähellä kuoli italialainen sukeltaja, joka käytti ensimmäisenä italialaisena nykyaikaisia sukelluslaitteita.

Patsas nostettiin merestä kunnostettavaksi vuonna 2003, mutta se palautettiin mereen seuraavana vuonna.

Michiganiin menijöitä?

Vaikuttava Michiganin rautatieasema Detroitissa on seissyt viime vuosikymmenet tyhjillään. Vuosina 1912–1913 rakennettu asema oli valmistuessaan maailman korkein rautatieasema. Katto yltää 70 metrin korkeuteen.

Toistaiseksi viimeinen juna lähti asemalta vuonna 1988. Asemalle on yritetty löytää uusi käyttötarkoitus toistaiseksi tuloksetta.

Aavekaupunki aavikolla

Kolmanskop on aavekaupunki Namibian aavikolla Namibiassa. Kaupunki oli aikoinaan erittäin rikas timanttien vuoksi, ja se on nyt suosittu turistinähtävyys.

Timantteja kaupungissa etsivät saksalaiset 1900-luvun alkupuolella. Kaupungin talot rakennettiinkin saksalaistyylisiksi. Kolmanskop oli erittäin omavarainen ja moderni kaupunki tuohon aikaan sijaintiinsa nähden. Siellä oli mm. oma keilarata, voimalaitos, sairaala ja kasino.

Toisen maailman sodan jälkeen kaivostoiminta kuitenkin hiipui ja 50-luvulla kaupunki autioitui.

Rakkauden tunneli

Ukrainasta Klevenin pikkukaupungista löytyy romanttinen rautatietunneli, joka tunnetaan paikallisesti rakkauden tunnelina.

Tunneli on ilmeisesti syntynyt aikojen myötä, kun junat ovat raivanneet metsikon läpi itselleen tietä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    6. 6

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    7. 7

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    10. 10

      Trump valitsi työministeriksi pikaruokamoguli Andy Puzderin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    6. Näytä lisää