Keijo

Matkat

Valikko

Matkat

Ole tarkkana Tallinnassa: "Kylpylähotelli yritti laskuttaa tuplahinnan"

Kylpylähotelli yritti laskuttaa majoituksesta tuplahinnan.
Tallinnalainen kylpylähotelli yritti laskuttaa kaksinkertaisen hinnan perhehuoneesta viime viikonloppuna.

Sovitun 466 euron sijaan kolmen yön majoituksesta olisi pitänyt maksaa tuplasti eli 932 euroa.

Seitsemän hengen seurueella oli käytössä yhteensä kolme huonetta.
Ekstraa olisi pitänyt maksaa myös yhden hengen huoneesta, sillä kolmen yön sijaan laskuun oli merkitty neljä yötä. Tässä kohtaa virhe oli 73,33 euron suuruinen. Vain kahden hengen sviitin lasku meni oikein.

Yhteensä hotellin ylilaskutus olisi ollut liki 540 euroa. Asiakas havaitsi virheen laskua maksaessaan.

- Luottokorttihuijaukset ovat yleistyneet, mutta niitä tapahtuu enemmän ravintoloissa. Hotellien laskutuksessa tapahtuvia huijauksia ei ole juuri tullut tietoon, mutta meidän täytyy lisätä tästäkin varoitus matkustustiedotteeseemme, kertoo konsulipalveluiden päällikkö
Sirpa Aalto Tallinnan suurlähetystöstä.

Aalto pitää mahdollisena, että vastaavia tekoja on enemmän kuin mitä suurlähetystön tietoon tulee.

- Osa joko nuolee haavansa tai tekee ilmoituksen suoraan poliisille. Huijaus voi mennä helpostikin läpi, kun asiakas on kiireessä lähdössä pois hotellista. Silloin moni huitaisee vaan nimen alle.

"Kommentti: Ei edes pahoiteltu"

Oheinen ylilaskutusyritys sattui omalle kohdalle. Ja jätti suositusta kylpylähotellista omituisen kuvan.

Netin kautta varatun majoituksen maksaminen jäi allekirjoittaneelle. Respaan marssin lauantai-iltana puolenyön maissa. Muutama olut oli takana, mutta onneksi ei liikaa. Tarkkana piti olla, sillä laskuja oli yhtä monta kuin huoneita: kolme.

Laskujen virheet piti selittää pois rivi riviltä. Virkailijana toiminut nainen veteli viivoja ja kokonaissumma putosi lähes 1900 eurosta reiluun 1300 euroon.

Kun yritin kysyä, miten tällaiset virheet voivat olla mahdollisia, virkailija ei sanonut mitään. Jäi täysin auki, oliko toiminta tahallista vai tahatonta. Jos ei muuta, niin ainakin todella huolimatonta.

Asiakaspalvelun tasoa kuvaa se, ettei virkailija pyytänyt anteeksi. Ei edes pahoitellut virheitä ja aiheutettua mielipahaa mitenkään.
Hyvin englantia taitava nainen olisi voinut myös yrittää selittää asiaa jotenkin. Mutta ei. Masentavaa.

Oletko sinä kokenut vastaavaa Tallinnassa? Kerro kokemuksistasi kommenttikentässä!
  • puheenaiheet

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    5. 5

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    6. 6

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    7. 7

      Onko eksäsi narsisti? Psykologi kertoo varoittavat merkit

    8. 8

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    9. 9

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    10. 10

      Ähtärin eläinpuiston johtaja: Poika oli päässyt puuaidan yli tai ali – meni susihäkin viereen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    5. 5

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    6. Näytä lisää