Matti, Matias

Matkat

Valikko

Matkat

Kristiania - Kööpenhaminan hiipuva utopia

Perhe puuhailee auringonpaisteessa puutarhassa. Lapset kantavat vettä kastelukannuissa, isä nojaa lapioon.

Maisema voisi olla mistä tahansa keskiluokkaiselta omakotialueelta. Mutta kun tarkennetaan katsetta, huomataan isän Mahatma Gandhi t-paita ja koko nelihenkisen perheen hippimäinen olemus: pitkät hiukset, pyöreät silmälasit ja heidän kotitalonsa räikeä väritys.

Ollaan Kristianiassa, Kööpenhaminaan syntyneessä "vapaakaupungissa".

Kristiania eli tanskalaisittain Christiania on ollut outo utopia pohjoismaisen suurkaupungin ytimessä jo vuodesta 1971.

Idyllisimmillään vaihtoehtoista elämäntapaa kaivanneet ovat voineet asettua sinne ja elää kuten puutarhatöihin paneutunut hippiperhe.

Mutta Kristianialla on myös toinen puoli. Alueen valtakadulla Pusher Streetillä ei saa kuvata. Katu täyttyy miehistä, jotka näyttävät olevan kiinnostuneita jostain ihan muusta kuin alueen kaupoissa myytävistä, eettisesti tuotetuista lakupiipuista.

Avoin huumekauppa Kristianiassa on vähentynyt, mutta kaupunginosaa pidetään edelleen Kööpenhaminan huumekaupan keskuksena.

Kristianian maine rentona, länsimaailman kovista arvoista vapaana vyöhykkeenä on kärsinyt alamaailman välienselvittelyistä.

Niiden yhteydessä tapettiin Kristianiassa viime vuonna 17-vuotias ulkomaalaistaustainen poika. Tapahtumaa pidettiin huumerikollisten reviirin merkitsemisenä.

Tappo on otettu yhdeksi perusteluksi Kristianian alasajoa kannattavien joukoissa. Vaatimukset alueen sulkemiseksi ovat vahvistuneet silloin tällöin, mutta nyt 2000-luvulla Kristianian sulauttamisesta muuhun Kööpenhaminaan on tehty konkreettisia aloitteita.

Suunnitellaan, että asukkaat voisivat jäädä Kristianiaan ja elää omaehtoisesti. Osa isosta alueesta halutaan kuitenkin kaavoittaa uuteen asuntotuotantoon.

Siinä samassa lienee tarkoitus putsata Pusher Street maleksivista ja vihamielisesti mulkoilevista miehistä, joiden karski olemus muistuttaa elokuvien gangsterihahmoista: tuo on kuin James Woods, tuo kuin Ice Cube, tuo kuin Harvey Keitel.

Lainsuojattomuus on ollut yksi Kristianian vetovoiman syistä. Tavalliset keskiluokan puutarhanhoitajat ja heidän aikuistuva jälkikasvunsa kun eivät yleensä kohtaa sellaisia hahmoja kuin Pusher Streetillä.

Samalla käynnillä on voinut mitata oman maailmankatsomuksensa laadun: viihtyykö omassa elämässään ja oravanpyörässään vai kaipaisiko joutilaisuutta Kristianian tapaan.

Kristianian hipitkin ovat tosin kaupallistaneet alueensa maineen. Alueen suojelemista vaativat Bevar Christiania -t-paidat ovat suosittu myyntituote.

Tekstiä koristaa punaisella pohjalla kolme keltaista palloa rinnakkain. Pallotunnus on myös Kristianian lippu.

Kristianian suosio turistikohteena on haalistunut. Paikalliset muistelevat mielellään tilannetta takavuosina, jolloin Kristianiassa ramppasi matkailijoita melkein kuin Kööpenhaminan maamerkissä, Tivolissa, kaupungin ytimessä.

Silloin alueelle löysi paitsi uteliaita turisteja myös pyhiinvaeltajia. 1970-luvulla Kristianiaan muutettiin innokkaasti eri puolilta maailmaa, myös Suomesta.

Kristianian tulevaisuus on siis epävarma, joten sinne kannattaa pyöräillä nyt - fillarillahan tanskalaiset karauttavat itsekin melkein joka paikkaan. Eikä Kristianiaan saa tietysti autolla ajaakaan.

Tietty vaihtoehtoisuuden leima alueessa säilynee tulevaisuudessakin. Kristiania on toiminut lähes 40 vuotta juuri sen takia, että se on hyväksynyt osakseen vuosien kuluessa niin monenlaiset eri alakulttuurit.

Siellä ovat viihtyneet niin hipit, punkkarit, prätkäjengit kuin yksinkertaisesti elämänmuutosta kaivanneet tavalliset tanskalaiset.

Jos alueeseen tutustuminen omin päin pelottaa, kannattaa osua paikalle viikonloppuisin klo 15. Silloin Kristianiassa järjestetään maksullisia opaskierroksia.

Ero Kristianian ja alueen vierestä kulkevan joen rantaan rakennettujen, viimeisen päälle sisustettujen hienostotalojen välillä on järisyttävä.

Mutta Kristiania onkin julistautunut omaksi maailmakseen. Kun alueelta poistuu, kulkee portin läpi, jonka päälle lukee: Siirryt nyt EU:n alueelle.

FIILISTELE!

Lue:

Mahatma Gandhi: Tottemattomuudesta

Kuuntele:

The Clash: I Fought The Law

Katso:

Lukas Moodysson: Kimpassa

NÄIN PÄÄSET

Kööpenhaminaan on päivittäin useita Finnairin, SASin ja Blue1:n suoria lentoja. Kristiania on keskustasta, Tivolista, noin 3,5 kilometrin päässä.

Vuokraa polkupyörä tai kävele!

PLUSSAT JA MIINUKSET

+ Autenttinen vaihtoehtokylä keskellä kaupunkia.

- Pusher Streetin aggressiivisuutta uhkuvat miehet.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  5. 5

    Janne Ahoselta loistosuoritus mäkihypyn karsinnassa – kaikki suomalaiset jatkoon!

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  8. 8

    Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

  9. 9

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  10. 10

    Syyte: Lottovoittajalta huijattiin 1,2 miljoonaa, oikeudessa kysyttiin voiton suuruutta: ”Jotain 80 000 euroa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  7. 7

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  8. 8

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  9. 9

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  5. 5

    Janne Ahoselta loistosuoritus mäkihypyn karsinnassa – kaikki suomalaiset jatkoon!

  6. Näytä lisää